keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kankaanvärjäystä ja Novitan Sukkalehti

Kyllä aika kuluu nopeasti, nyt on taas viikko puolessa välissä ja viime viikko meni siis niin äkkiä, mutta tämän meikkipussukan sain kuitenkin tehtyä valmiiksi asti, tästä tuli aika iso pussukka mitat ovat K.17 cm L.29 cm ja pohjan leveys 11 cm.  Tämä on oikein matkapussukka on sen verran iso...
Nyt on yksi viime vuonna kesken jäänyt valmistunut!
Sisäpuoli on tietysti kristallimuovia.
Opistolta saimme ohjeen tälläiseen puikkosäilyttimeen ja tämä sen verran pieni, että käy hyvin ottaa mukaan matkalle, joten tätä voisi tituleerata matkaversioksi. Saimme ohjeen vielä   isompaan puikkosäilyttimeen, johon mahtuu hieman enemmän eri kokoisia puikkoja ja ne virkkuukoukutkin. Sitä en vielä aloittanut, mutta toiveissa on ensi viikonloppuna, kunhan vihoitteleva selkä paranee.Nyt on sen verran vahvat lääkkeet, että osan päivästä nukun, suorastaan simahdan hyvin pian lääkkeiden oton jälkeen ja muu aika kuluu surffaillessa...
Alla olevassa kuvassa oleva Novitan Sukkalehteä olen jahdannut muutaman kuukauden ja viime viikolla löysin sen ihan sattumalta kun olin jo luopunut toivosta löytää sen! Tässä näkyy puikkosäilyttimen oikeanpuoli, siihen tein tilkkutyönä osan päällistä ja tietysti nimikoin tämän vuosiluvun kera ja noita yo-yoja tulee vielä pari lisää tuohon, alkuperäisessä mallissa oli tehty käsin kukkia ja lehtiä, mutta päädyin tekemään  omassani näin.
Viikonloppuna oli opistolla värjäyskurssi ja värjäsin puuvillaa, pellavaa ja purettesilkkiä. Tässä  kankaat ovat vielä muovipussissa ja odottavat jälkipesua. Alkuviikosta hain loput värjätyt kankaat opistolta. Kun olen pessyt kankaat ja ovat kuivuneet ne niin otan paremmat kuvat päivänvalossa kaikista värjätyistä kankaista.


"Muovipussivärjäys"








Kuivumassa olevat puuvillakankaita ja molemmat on tehty maalausvärjäyksellä ja etummaisessa olen käyttänyt suolaa, jota näkyykin tuossa kankan päällä vielä hieman kimaltelevan. Tämä on kyllä niin hauskaa puuhaa, kun ei ikinä tiedä minkälainen lopputulos tulee, mutta myös hyvin armollinen kun voi värjätä uudelleen seuraavalla kerralla jos väri ei miellytäkään. Nämä pitää vielä pestä kunnolla.



Kiitos kommenteista, ne aina ilahduttavat ja niitä on niin kiva lukea!

Hyvää viikkoa kaikille!
Posted by Picasa

4 kommenttia:

  1. Kivan hempeä pussukka, niitä tarvitaan aina. Toivottavast selkäsi paranee pian.

    VastaaPoista
  2. Ihana pinkki pussukka! Ja tuollainen puikon säilytin olisi täälläkin tarpeen, törättävät nyt vaan talouspaperirullasta tehdyssä putkilossa...

    VastaaPoista
  3. Hei! Minäkin olen jo jonkin aikaa yrittänyt etsiä tuota Novitan sukkalehteä. Mistä kaupasta löysit sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin paikallisesta Minimanista, sittemmin niitä on tullut kauppoihin lisää, ovat yleensä siellä missä langatkin tai sitten lehtitelineessä. Toivottavasti löydät omasi.

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...