torstai 26. joulukuuta 2019

Vielä kerkiää...

Eilen innostuin ompelemaan ja löysin neljä neliöistä tehtyä patalapun keskusaihiota.
Lisäsin mustat reunat niihin ja tikkasin ja laitoin reunakaitaleet.
Näistä tulikin aika reilun kokoiset patalaput, sisällä on Insul Bright vanua.
Patalappujen koko on n.28x28 cm.
 Leafty peitton pintakin on ollut koottuna jo jonkun aikaa.
Taustaa sunnittelen vielä, kankaita jäi aika paljon jäljelle.
Riittäisivät tyynyn päälliseenkin.
Osallistun toiseenkin nettiompelu ryhmään eli
Sugaridoo Bernina QAL, jossa tehdään peitto yhden vuoden aikana.
Peitto tehdään rivi kerrallaan ja yhden rivin tekoaika on neljä viikkoa,
sitten tulee taas uusi ohje seuraavaan riviin. Eli peitossa on 12 riviä ja
koko tulee olemaan 70x90" eli n. 175x225 cm.
Kankaat joita käytän työssä ja lisäksi pari muuta yksiväristä harmaata,
jotka eivät ole tässä kuvassa. Värilliset kankaat ovat Alison Glass sarjaa "Sun Prints"
Ensimmäinen ohje tuli 28.11.2019 ja olen nyt tehnyt
oman rivi 5:n "hashtags" blokeista.
Jos joku haluaa vielä osallistua vielä kerkiää mukaan.
Tässä linkki Bernina blogissa
Ensimmäinen ohje oli suhteellisen helppo
ja tänään ilmestyi ohje riviin 1:n "On Point" joka onkin hiukan haastavampi.
Siihen pitää paneutua, ehkä tammikuussa.

Lunta tulvillaan on talvisää:)

lauantai 21. joulukuuta 2019

Serpentiini säilytyspussi🎄

Serpentiini säilytyspussukka on tullut valmiiksi jo muutama viikko sitten ja 
arvuuttelin tuolla IG:n puolella mihin käyttöön tämä tulisi, 
no niissä kuvissa pussi näytti aika pieneltä:)
Arvuuteltiin glögipullon pussiksi, tai viinipullon, mutta ei ole siihen tarkoitukseen.
Näissä kuvissa olen kuvannut sen lumisissa maisemissa päiväaikaan, 
joten ehkä koko tulee nyt hiukan havainnollisemmaksi.
 Mallin ja mitat sain viime kesän Mäntyharjun kurssilla, 
kun yksi kurssilainen oli tehnyt itselleen niin kauniin pussin. 
Otin pussista kuvia ja mitattiin pussi noin suunnilleen ja tässä se nyt on valmiina.
 No niin arvaatteko mihin käyttöön pussi on tehty📍
Tällä voi kuljetella, säilyttää esim. tukikankaita, korkkikankaita, 
nahkapaperia, freezepaperia yms. eli kaikkea tarpeellista tilkkuiluun kuuluvaa.
No, tietysti voi käyttää vaikka jumppamaton kuljetteluunkin😊
 Pussin koko korkeus n. 70 cm ja pohjan ympärysmitta on n. 20 cm.
Laitan tähän loppuun Pirjon "Pirren" tekemän kauniin pussin pari kuvaa. 
Olen häneltä kysynyt luvan julkaisemiseen.
Eikö ole kaunis ja mikä väri, arvaatte vain miksi kiinnitin huomiota tähän heti:)

Mukavaa joulunodotusta!🎄


keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Patalappuja 11.12.2019

Saimme tämän tekniikan "Quilt As You Go" Vaasa Opiston tilkkukurssilla,
kokeilin tehdä yksinkertaisella tavalla tilkkupintaa 
Patalapput eivät varsinaisesti jouluun liity, mutta kun ne tehdään 
jouluaiheisesta kankaista niistä tulee joulupatalaput.
Toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti, tulee paljon kuvia:)
Leikkaa kaitaleet, itse käytin 4 cm leveitä kaitaleita.
 Käytän näissä paksumpaa huopaa, koko on n. 25x25 cm.
Merkitsen huopaan keskikohdan silittämällä, voi merkata kynälläkin.
Käytän tässä kahta eriväristä kaitaletta. Ota yksi kaitale molemmista väreistä
ja laita kaitaleet oikeat puolet vastakkain, oikea reuna merkityn 
keskikohdan kohtaan huovan päälle. Ompele.
Kun olet ommellut käännä päällimmäinen kaitale oikeapuoli päälle.
 Ota seuraava kaitale ja ompele se käännetyn kaitaleen kanssa 
huopaan kiinni oikean puolen reunasta.
 Kun olet ommellut oiken puolen kaitaleet ompele toinen puoli 
samalla lailla, kunnes koko patalapun pinta on ommeltu.
 Leikkaa samankokoinen takakappale patalappuun.
Tikkaa haluamallasi tavalla päällipuoli ja takakappale toisiinsa kiinni.
Tasaa patalapun reunat yhtäleveiksi, tässä on 24x24 cm lopullinen patalapun koko.
Leikkasin yhdestä kulmasta pienen palan pois 
(n.3,5x3,5 cm) reunoista mitattuna. 
Tämän idean olen saanut Tilkkutie-blogin tekijältä, 
mutta ompelen reunakaitaleen erilailla.
Hänen blogissaan on myös kiva patalapun ohje:)
 Kanttasin reunan.
 Leikkaa reunakaitale itse tai käytä valmista kaitaletta.
Teen itse kaitaleen, joka on 7 cm leveä mikä taitetaan ja silitetään.
Taitettuna leveys on 3,5 cm.
 Aloita kaitaleen ompelu siten, että keskelle patalappun reunaa jää 
ompelematta n. 16 cm kaitaletta, eli ompele n.  4 cm alareunasta ja 4 cm yläreunasta.
Itse aloitan siitä reunasta jonka yläpäässä on kulmasta leikattu pala pois, alareunasta.
Maksuasia on ompeletko kaitaleen ensin patalapun oikealta puolelta vai takakappaleen puolelta.
Kun pääset kulmaan jätä n. saumanvaran verran ompelematta
ja katkaise lanka. Kts. kuva alla.
Käännä työ, niin että seuraava reuna johon 
ommellaan kaitale on sinun oikealla puolella.
Käännä kaitale kuvissa näkyvällä tavalla.
https://www.youtube.com/watch?v=cGOIAnc0_M4
Videolla on ohje kulmien kääntämiseen.
 Kun aloitat kaitaleen ompelun tee edestakaisin ompelu aina kulman alussa.
Jätä lenksua varten tarvittava kaitaleen pätkä kulmaan.
 Kaitaleen yhdistämistä varten on myös oma ohje jota käytän nykyään 
aina jos se vain on mahdollista, koska sillä saa tosi siistin reunan 
ja yhdistämistä ei edes huomaa lopullisessa työssä.
Patalappu on toki aika pieni ja siksi tein vähän isomman patalapun.
 Toivottavasti kuvista selviää edes hieman tekotapaa, 
koska tämä on hiukan vaikea selittää, mutta
 Mittasin kaitaleen päältä kaitaleen leveydeltä (7 cm)
molemmin puolin ja leikkasin ylimääräisen pois.
Katso kuitenkin, että kaitaleen pituudet riittävät.
Alla olevassa videossa on hyvä ohje tähän.
https://www.youtube.com/watch?v=joJkKsIcQew
 Käännä kaitaleet oikeat puolet vastakkain ja 
kiinnitä nuppineuloilla toisiinsa.
 Merkitse kynällä ommeltava kohta ja ompele. 
Leikkaa siten, että jää saumanvarat ja 
aukaise kynnellä tai silitä saumanvara auki.
 Käännä taite oikein päin, silitä ja ompele reuna kiinni.
Kulmien taittaminen seuraavissa kuvissa, 
kun käännät kaitaleen patalapun reunassa toiselle puolelle patalappua.


Taita lensku kuvien osoittamalla tavalla.
 Ompelen lenksun samalla, kun kaitale ommellaan reunaan kiinni.
Ompelen aina lenksun alussa ja lopussa edestakais ompeleen.
Kun olet ommellut kaitaleen patalappuun kiinni, silitä ja 
niin sinulla on jouluinen patalappu:)
Tulipa tuhti ohje patalapun ompeluun, mutta on helpompaa, kun kuvittelekaan:)
Tällä postauksella osallistun Käsityöblogit joulukalenteriin 
Eilen luukun aukaisi Rakkaudella Henna ja huomenna on  vuorossa VillaNanna
Kaikki blogit löytyvät täältä rosannaofmay


Iloista joulunodotusta kaikille!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...