Tässä viime viikonlopun tuotoksia ei ole vielä valmis, mutta huomenna jatketaan ja tästä puuttuu kolme osaa vielä. Tähän ei ollut kaavaa tai ohjetta katsotaan tuleeko siitä sellainen kun ajattelin. Toivottavasti, ettei mene työ hukkaan, no teen siitä sitten pussukan :-)
Vähän aikaa sitten sain tälläisen laatikollisen paloiksi leikattuja farkkuhousuja. Näille on suunnitelma ja kohde olemassa. Huh, huh missähän välissä tätäkin kerkiää tekemään ja muutenkin on ompeluhuone täynnä kankaita ja keskeneräisiä töitä, sekä kaikenlaisia ihme kasoja?, no parempi olla miettimättä niitä, harrastus tämä vain on ei stressinaihe, vaan paremminkin stressinpoistaja vai mitä mieltä olette?
Kokeilin viikonloppuna tehdä näitä matkalaukkun nimilappuja joista oli teko-ohje Tilkunviilaajan blogissa. Ei niistä tullut niin hienoja kun hänen tekemät, mutta teen vielä lisää, kunhan kerkiän, olihan kokeilu ja sitten siellä alla on yksi vähän erilainen ja isompi, sekin kokeilu, joka ei heti onnistunut, mutta kaipaa tuotekehittelyä selvästi, tein vain näkömuistista, kun olen jossain kuvassa nähnyt, siitä tuli hieman liian iso, pitää vielä leveyttä kaventaa ja korkeuttakin pikkuisen. Tässä oli 2013 vuoden viimeinen postaus!
Tähän calluna kuvaan on hyvä päättää tämä vuosi!
Kiitos kaikille kommentoijille ja lukijoille, sekä täällä kävijöille kuluneesta vuodesta ja toivottavasti viihdytte matkassani 2014 vuonnakin! Tätä blogia on kiva kirjoittaa ja on kiva saada ja lukea kommentteja, itse olen ahkera kommentoija, ja luen aika paljon kaikenlaisia blogeja, vähän laidasta laitaan, mikä vain liittyy yleensä käsillä tekemiseen, mutta eniten tilkkublogeja kuitenkin.
Toivotan kaikille tilkkullista vuotta 2014!