tiistai 22. toukokuuta 2018

Sininen projektipussukka.

Sininen projektipussukka valmistui ja siitä tulikin aika iso, korkeus on 29 cm ja 
ylhäältä leveys on 28 cm, alhaalta leveys on 21 cm ja pohjan leveys on 7 cm. 
Pussukassa on välissä ohut liimavanu.
Vetoketju on reilun pituinen, kun ei ollut sopivan pituista, enkä viitsinyt katkaista.
Sisällä on pari pientä taskua. 
Kangasvarastoni on kasvanut muutamalla kankaalla:)
Samoin tarvikevarastoni, napeilla ja merkkauskynillä. 
Pieni rosanvärinen sormustin ja tikkaussabluuna.
Ostin Biltemasta kätevän pölyimurin tarvikesarjan, sillä saa hyvin ompelukoneen 
puolakotelon imuroitua, eikä sinne jää mitään ylimääräisiä pölyä. Ei ollut kallis, olisiko ollut 7 euroa.
Raparperi on kasvanut jo hyvin.
Marjapensas kukkii!
Nyt on kyllä lämmintä ja aurinkoista, hienot ilmat.

Aurinkoista viikkoa!

perjantai 11. toukokuuta 2018

Kaikenlaista keskeneräistä ja punaiset projektipussit

On toukokuu, pihatyöt ovat hyvällä alulla ja ulkona on lämmintä. Pihatyöt vaativat oman aikansa, mutta edellisviikolla kerkesin tekemään kolme punasävyistä projektipussia.
Näitä on kiva tehdä. Taidanpa tehdä lisää projektipusseja:)
Kesäpeitto on vanutettu, harsittu ja odottaa tikkausta.
 Violetti Jelly Rolls työni blokit ovat valmiita ja tasattuja.
(näyttää tässä aivan siniseltä, mutta on kyllä violetti väriltään)
Levitin kaikki blokit terassin lattialle ja koko on n. 148x148 cm.
Kaitaleita ei jäänyt kuin pari kappaletta ja muutama pala.
  Aloitin uutta projektipussia, nyt sinisävyisenä.
Kevät puutarhassa.

Hyvää Äitienpäivää!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...