perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kuulumisia...lomalta!

Lomalla ollaan oltu nyt kaksiviikkoa ja vielä on puolet jäljellä eli kaksi viikkoa ennen kuin työmaa kutsuu, ihanaa! Loman alkajaisiksi käytiin isännän kanssa Lappajärven Halkosaaressa kesäteatterissa katsomassa "Tankki täyteen" komedian. Oulussa kävin naisten kanssa ja Tuurin Keskisillä isännän kanssa nopeasti pyörähtämässä. No, kangasostoksia olen tehnyt kevään ja alkukesän hyvin maltillisesti, ei oikein ole kankaat kolahtaneett kovinkaan paljon, varmaankin on ompeluhuoneen siivouksella ja sen kangasvarastoilla osuutta asiaan. Nämä kankaat ja vetoketjut on ostettu eri paikoista.
Loman kunniaksi tilasin kuitenkin Signorinan nettikaupasta yhden valkoisen Modan Jelly Rollsin ja uusista Tilda kankaista teekuppikangasta puoli metriä. 
Tyttären nuorimman Oton 3-v synttäreitä on vietetty ja tein kortin, jossa hieman kolmosen kohdalla kirjontakone tökki, (vai oliko se ompelijassa vika:-) mutta ei ollut aikaa sitä korjata tai tehdä uutta, joten se jäi nyt tälläiseksi, muuten kortti onnistui mielestäni hyvin.
Oton kakku ja hyvää oli!
Mattojakin on tänä kesänä taas pesty:)
Kellokukat kukkivat!
Lämmin kiitos kommenteista ja tervetuloa vierailulle blogiini uudestaankin:)

Kesäistä viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Oi, miuten UPEA tuo mattokuva onkaan!
    Josta juontuikin mieleeni, että mattopyykilläkin tosiaankin pitäisi käydä...
    Ja ehdottomasti hankkia tuota Toildan kupposta!!

    VastaaPoista
  2. Kauniit kankaat olet hankkinut, tykkään etenkin tuosta värikkäästä mustilla raidoilla. Nyt olisi varmaan hyvä aika lähteä mattopyykille, jos tänä kesänä sen meinaa tehdä..

    VastaaPoista
  3. Mattokuva kiehtoi minuakin:I
    Ja kiitos kauppalinkistä, en tiennyt tuosta mitään.

    VastaaPoista
  4. Mattojen pesu on niin kesää! Mukavia kangashankintoja; minäkään en tiennyt ennen Signorinasta mitään. Kellokukkasi ovat kauniita - sama väritys kuin matoissa :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa loman jatkoa ♥
    Voi tuota taulua, siis oletko sen itse tehnyt ?
    Millaisella koneella ?
    Minäkin tahdon :D
    Mahtavaa tuo kuppikangas, voi mitähän sinun käsissäsi siitä syntyykään ♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos kivasta kangaskauppavinkistä! Täytyypä tutkailla. Ihanaa lomaa vielä.

    VastaaPoista
  7. Ihania kankaita! Mukavaa loppulomaa!

    VastaaPoista
  8. Kaikkea kaunista ja kivaa kesätekemistä on sinulla ollut!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...