tiistai 8. maaliskuuta 2022

Pohjan Kruunu mysteeritilkkutyö.

Peekaa Mysteeri Pohjan kruunun blokit valmistuivat
kesällä 2021, mutta jäivät siihen odottamaan, koska
jotenkin blokkien yhteensopivuus ei miellyttänyt
minua mitenkään eikä huvittanut enää jatkaa.
Alla olevat blokit 25 kappaletta kesällä 2021.
Päätin tämän vuoden alussa, että teen 
kaksi peittoa  eli vihreän sävyisistä blokeista oman
ja niistä valmistui tilkkupinta tammikuussa.
ruskean sävyisistä blokeista tilkkupinnan kokosin myös
tammikuussa, mutta siitä puuttuu vielä reunakaitaleet.
Vihreäsävyisistä blokeista oleva peitto on nyt valmistunut.
Päätin tikata peiton vapaalla konetikkauksella.
Peiton koko on 143x182 cm.
Tähän olisi sopinut reunakaitaleeseen 
vaalea harmaa paremmin,  jota on pohjankruunujen 
ympärillä mutta kangas on loppu, 
joten jouduin käyttämään tuota tummempaa harmaata.
Pohjan Kruunu peitto on tämän vuoden 
ensimmäinen keskeneräisistä ja vuoden 
ensimmäinen valmistunut peitto.
Tikkaus on ympyröitä ja todella hyvä harjoitusta
vapaaseen konetikkaukseen.
Taustakangas on kirpparilta ostetut verhot, jotka 
ompelin yhteen, että sain riittävän suuren 
taustakappaleen. Peitto matkasi jo saajalleen.


Hyvää naistenpäivää!

10 kommenttia:

  1. Oletpa ollut ahkera, kun valmistit kaksi peittoa. Joskus valmistuminen vaatii kypsyttelyä eli pitää miettiä, miten jatkaa, jos alkuperäinen suunnitelma ei tunnu hyvältä. Molempien peittojen väritykset toimivat hyvin. Kauniisti tikattu. Nyt on todella tulppaanien aika. Hyvää maaliskuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useamman peiton kohdalla minulla tyssää johonkin ja sitten työ jää odottamaan kypsyttelyä useamman vuodenkin, mutta näiden kanssa yritän nyt saada tehtyä, ettei jää kaappiin seisomaan, olen tyytyväinen, että tein tämän ratkaisun, kiitos Helena!

      Poista
  2. Hyvä valinta tehdä kaksi nättiä peittoa vaikka kyllä nuo värit toisiinsakin olisisat sopineet:) Nyt sait kaksi mukavan kokoista torkkupeittoa. Muutenhan blokeista olisi tullut aika iso. Minä käytin peittooni 16 kpl ja siitä tuli nelikulmainen. Vähän hassu mittainen mutta se on se mikä on. Kuusi blokkia jäi odottamann josko joskus paikka niillekin löytyisi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös tyytyväinen omaan valintaani tehdä kaksi peittoa, koska kun mallasin makuuhuoneeseen sängyn päälle blokkeja eivät sopineet siihen, olivat liian levottoman näköisiä. Näihin kahteen peittoon menee 24 blokkia ja jää yksi vihreäsävyinen, josta teen tyynyn vielä:) Sinun peitossa oli kyllä hyvät värit! Kyllä niille ylijääville blokeillekin löytyy jossain vaiheessa paikka. Kiitos Irma!

      Poista
  3. Sepäs olikin näppärä päätös! Sait yhtäkkiä 2 kaunista peittoa, ja ihan kelvollisen kokoisia. Hyvä sinä! Asioiden pitää antaa kypsyä :) Hienosti tikattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se hyvinkin näppärä päätös ja olen siihen tyytyväinen:) Aina ei kaikkien töiden kanssa mene kovinkaan näppärästi, mutta hyvä niitä on kypsyttää jonkin aikaa, että on mielekästä tehdä. Jos olisin tehnyt tuon parisängyn kokoisen, niin tikkaus olisi ollut todella haastavaa. Kiitos Kati!

      Poista
  4. Tämä malli on niin kaunis ja toteuttamasi väriyhdistelmät hienostuneita. Todella onnistuneet työt! Kun näin näitä Pohjakruunuja, vähän harmitti, kun en osallistunut mysteeriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!
      Tämä on kyllä kaunis malli ja näin kahtena peittona tehtynä on helpompi käsitellä, kun parisängynpeittona. Tämä oli kiva mysteerityö ja vielä kotimainen. Hyvät ohjeet ja videot Paula on tehnyt.

      Poista
  5. Aivan upee malli ja hienosti toteutit. Onnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon "VEKKI"! Malli on kyllä tosi hieno, kiitos siitä suunnittelijalle.

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...