lauantai 5. maaliskuuta 2022

Lumivärjäys.

Tämän vuoden tilkkukurssi alkoi helmikuussa 
lumivärjäyksellä, luntahan nyt on ollut tarpeeksi:)
Tässä oli opettajalla kiinnitysainetta ja suolaa+ nestemäisiä väriaineita.
Kotona käytin kankaan esikäsittelyyn vain soodaa ja värijauheita.
Alla on minun opistolla tehdyt värjäykset. Opistolla laitoin nestemäistä väriä
ja kotona lisäsin vielä päälle värijauhetta
Laitoin kotona vielä kolme uutta värjäystä.
Yllä olevista lumivärjäyksistä tuli alla olevia.
Vihreät kankaat ovat opiston värjäyksestä ja punasävyiset
kankaat ovat kotona värjättyjä.
Yksi vihreä ja yksi punainen olivat 
pellavaa ja loput puuvillakangasta.
Laitoin vielä kolme uutta värjäystä tulemaan.
Nämä kankaat olivat aikaisemmin värjättyjä.
Yllä oleva kangas on tähän asti värjätyistä
sellainen jota haen eli voimakas kuvioisia.
Kangas on purettesilkki joka on aikaisemmin 
värjätty indigovärillä.
Sininen kangas on pellavaa ja alla oleva
puuvillakangasta, niihin ei oikein tullut
mitään, mutta alimmainen muuttui 
pinkistä väristä oranssiksi:) Kun laitoin 
värijauhetta lumen päälle, en muistanut
mikä kangas oli lumen alla, joten värit 
menivät hiukan sekaisin:)
Laitoin vielä yhden värjäyksen ja tämä 
oli kaksi viikkoa terassilla kylmässä.
Lumikasan alla oli kaksi vaaleanharmaata
värjäämätöntä kangasta. Kun lumi oli sulanut
otin värjäyksen terassilta keitin ja huuhtelin kankaat.
Näistä tuli kyllä tosi ihania, kankaissa oli violetin, 
keltaisen ja vihreän värejä. Tuli ihan orvokit mieleen.
Vielä ehtisi laittaa, lunta meillä on vielä vaikka kuinka paljon.
Oli kyllä jännittävää värjäystä, kun ei oikein tiennyt
mitä sieltä lumen alta paljastuu. Mielenkiintoista!

Mukavaa viikonloppua!


6 kommenttia:

  1. Onpas ihania värjäyksiä. En ole edes kuullut lumivärjäyksestä. Täytyy etsiä tietoa, miten se tapahtuu ja kokeilla. Lunta ainakin riittää. Mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena!
      Lumivärjäys ei ole Suomessa kovin tunnettu, mutta rapakon takana sitä ainakin tehdään paljon, on helppo ja nopea värjäystekniikka. (Jos ei tee niin kun minä tein terassilla) Voi tehdä myös jääpaloilla. Netistä minäkin katselin lisäohjeita ja saimme opistolta tietysti ohjeita, mutta voi soveltaa itsekin. Tämä oli mielenkiintoista ja hauskaa, kokeile ihmeessä.

      Poista
  2. En ole ikinä kuullutkaan tämmöisestä värjäyksestä. Mutta miten mielenkiintoista ja kivaa tehdä ja leikkiä väreillä. Kauniita on lopputuloksetkin. Kiitos kun selvitit miten tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumivärjäys on vähemmän tunnettu Suomessa, mutta on hyvin mielenkiintoista. Kiitos paljon!

      Poista
  3. Kaikkea sitä keksitäänkin! Kaunista tulee vaikka näyttää aika hurjalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kaikkia keksitään, mutta hyvin mielenkiintoista ja hauskaa tekemistä. Kiitos paljon Kati!

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...