keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Haasteeseen vastattu:)

Tilkkuilo haastoi kiertokirjeeseen. Ensiksi mietin, että voi vitsit tässähän on vaikka kuinka paljon mietittävää. Mutta rohkea rokan syö, joten ei kun vastailemaan:) 

Tehtävät menee näin:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Haastetun pitää esittää 11 uutta kysymystä haastetuille.
5. Sinun pitää kertoa ketkä 11 olet haastanut.
6. Ei takaisinhaastoa. 

Tässä sitten 11 asiaa minusta:

1. Äiti kahdelle lapselle ja mummi kolmelle lapsenlapselle. Tänä vuonna vietämme korallihäitä.
2. Ensimmäinen ammatti vaatetusalalla.
3. Toinen ja nykyinen ammatti on toimistossa.
4. Pidän thrillereistä, psygologista varsinkin ja kaikki englantilaiset ja skandinaaviset dekkarisarjat, dokumentit ja luonto-ohjelmat, mutta inhoan kaikkia amerikkalaisia reality sarjoja.
5. Kaupungissa syntynyt, mutta yli kolmekymmentä vuotta asunut maalla pienessä kylässä.
6. Rakastan valkoisia kukkia, mutta pidän kaiken värisistä kukista.
7. Lempivärini on ehdottomasti turkoosi, ja hyvänä kakkosena tulee punainen ja limenvihreä, mutta olen värien suhteen kaikkiruokainen niin sanotusti:)
8. Musiikin suhteenkin olen melkein kaikkiruokainen.
9. Pidän eläimistä, mutta olen koira ihminen, vaikka tällä hetkellä meillä ei ole koiria, joskus on ollut viisikin kappaletta yhtäaikaa, huskyjä. Kaikki jo yläilmojen isossa koiravaljakossa. Kissakin meillä oli 80-luvulla.
10. Olen iltavirkku, tarvittaessa myös aamuvirkku.
11. Toiveissa olisi saada ompeluhuoneeseeni säädettävä ja riittävän iso leikkauspöytä.

Tilkkuilon esittämät 11 kysymystä:
  
1. Miten aloitit tilkkuharrastuksesi?
Osittainen tilkkuharrastus alkoi itseasiassa jo 70-luvulla, kun tein neliötilkuista katosta lattiaan olevan verhon, siihen aikaan olevaan asuntoni alkovin oviaukkoon ja nahasta pari laukkua, joista toinen on muistaakseni vielä tallella jossain varastossa ja nahkavyön leveäpulttuisiin lantiohousuihin.
Oikeasti se alkoi todenteolla -97-98 kun halusin vaihtelua vaatteiden ompeluun ja aloitin Vaasa Opiston tilkkukurssilla.

2. Onko sinulla muita harrastuksia?
Yritän aina vaihtelevalla menestyksellä harrastaa liikuntaa, mieluiten vesijuoksua ja kesällä ehdottomasti puutarhassa puuhailu on mieluisin harrastus.

3. Minkä taidon toivoisit omaavasi?
Olen aina toivonut omaavani kielitaitoa.

4. Paras leipomisohjeesi?
Sellaista ei ole, mutta korvapuustit onnistuvat aika usein.

5. Pelataanko teillä lautapelejä tai korttia?
Ei pelata, joskus harvoin, vaikka niitä kaapista löytyykin.

6. Missä konsertissa kävit viimeksi tai mikä on erityisesti jäänyt mieleesi?
Konsertti hmm..., siitä on kyllä jo muutama vuosi, mutta taisi olla Tampere talossa Ilkka Vainion 50-vuotis juhlakonsertti, jossa näin Kari Tapion viimeisen kerran.

7. Mankeloitko?
Nykyään en, nuorempana kylläkin, kun perin anopilta mankelin on muuten vielä tallella:)

8. Minkä vaatteen hankit viimeksi itsellesi?
Legginsit alennusmyynnistä.

9. Onko joku paikka minne toivoisit pääseväsi uudelleen?
Ehdottomasti Pariisi on ykkönen ja toinen on Madeira joissa molemmissa olen käynyt kaksi kertaa.

10. Kerro rohkeasti missä olet hyvä.
Käsityöt ovat vahvin puoleni ja niissä olen hyvä, mutta erinomainen olen eritoten löhöilyssä:)

11. Mitä tekisit loton miljoonavoitolla?
No tietysti maksaisin velat pois ja ostaisin auton ja tekisin maailmanympärysmatkan, jos voitto tuplaantuisi, niin tekisin kaiken tuplasti:)

Haastetuille esittämäni 11 kysymystä:

1. Mitä et koskaan tekisi?
2. Oletko ollut koiravaljakon kyydissä/ katsomassa koiravaljakkokilpailuja?
3. Kerro jokin kokemus/tapahtuma joka on jäänyt lähtemättömästi mieleesi.
4. Harrastatko jotain hyväntekeväisyyttä?
5. Kumpaa teet mielummin kotimaan vai ulkomaan matkailua?
6. Mikä tilkkuilussa sinua kiehtoo?
7. Vuodenaika josta pidät.
8. Onko jokin ruoka josta et pidä?
9. Mikä väri kuvastaa sinua.
10. Mistä haaveilet?
11. Luetko kirjoja ja jos luet, niin minkälaisia?


Muistaakseni Ilosofiaa on kerran laittanut minulle tämän saman haasteen enkä ole siihen vastannut, joten tässä nyt sitten samalla hoituu sekin haaste:)

Haastekirje on kiertänyt jo aika monessa blogissa ja myös minä laitan eteenpäin kahdelle onnelliselle vastailijalle, olkaapa hyvät arvon blokkaajat Riihen ikkunasta ja Tarjan Tilkkupuutarha.
Vastaatte ja otatte haasteen vastaan jos haluatte:)



Keskiviikkoiltaa!

4 kommenttia:

  1. Suurkiitos kun jaksoit tarttua tähän! Onhan se mukava lukea jotain kirjoittajastakin, kun harvemman kanssa on edes tavattu :) On kuitenkin tämä moderni mahdollisuus "jutella" ja löytää samoista asioista kiinnostuneita kavereita.

    VastaaPoista
  2. Näitä on kiva lukea, mutta kamalan raskasta vastata.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa oli lukea vastauksiasi, mutta kuten Marle sanoi, vastaaminen kysymyksiin ja niiden keksiminen olikin työlästä.

    VastaaPoista
  4. Mukavaa oli lukea sinunkin vastauksesi.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...