maanantai 21. tammikuuta 2013

"Vahva" on valmis ja tulpaanit kukkivat.

Marikankainen "Vahva" meikkipussi on valmis! Sain kuvattua päivänvalossa, niin väri tuli lähelle oikeaa.

Eilen innostuin harjoittelemaan pitkästä aikaa ompelukoneella kirjontaa ja kokeilin vähän krouvimmalle pellavakankaalle tulppaanikuviota, alla on silitettävä kuitutukikangas, jonka voi repiä pois kirjonnan jälkeen.
No niitä tuli tehtyä sitten kahdeksan, yhden kuvion tekemiseen kone kuluttaa aikaa n. 36 minuuttia+ langanvaihdot. Meni siinä koko ilta ja tänään vielä revin tukikangasta nurjalta puolelta pois kaikista kuvion väleistä, jos tukikangasta ei ota pois se näkyy ikävästi oikealle puolelle.Saattaa näitä tulla vielä lisääkin.

Kaikkia värejä on kaksi, yksi violetti jäi tästä kuvasta pois. En tiedä vielä mitä näistä teen, mutta jotain keväistä kuitenkin. Pieni idea jo on, mutta se vaatii vielä vähän kehittämistä, joten nämä jäävät odottamaan jatkojalostusta vähäksi aikaa, kunnes Pakkaspäiväpeitto on valmis.

Tämän pussukan tein 2011 talvella, kangas on ostettu muistaakseni Seinäjoen messuilta 2010 syksyllä, olikohan Peekaalta en ole varma, mutta pussukan malli on otettu blogista Timotei, missä on ohjeet pussukan tekoon.


Tervetuloa uudet lukijat ja kiitos kommenteista, niitä on kiva saada ja lukea!

Iloista viikkoa!
Posted by Picasa

4 kommenttia:

  1. Kivat kirjontakuviot. Kyllä ne aina jossain vaiheessa paikkansa löytävät jostain käsityöstä. Vaaleanpunainen pussukkakin on soma.

    VastaaPoista
  2. Kivoja nuokin pussisi !
    Mutta miten kauniita kukkia, tuo tulppaanikimppu, wautsi miten kaunis.
    Kiva nähdä mitä ihanaa niistä taitavissa käsissäsi syntyykään !

    VastaaPoista
  3. Tulipas kauniita tulppaaneja. Ihana iloinen pussukka. Ei se kirjontakaa koneella ihan yksinkertaista ole, ainakaan minun mielestäni. Sulla on kyllä siisti lopputulos.

    VastaaPoista
  4. Tyylikkäät harmaat pussukat, kuppikakkupussukka söötti! Minä olen viimeiseen vuoteen asti kulkenut kai silmät ummessa ja ollut tyynen tietämätön kirjontakoneista ym. ja nyt hämmästelen, mitä ihanuuksia niillä saa aikaan.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...