sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

QuiPDay eli kansainvälinen tilkkupäivä

...16.6.2012 Vaasan torilla, meitä oli siellä muutama innokas harrastaja ja teimme harrastustamme tutuksi kaikille kävijöille, osa luuli, että meillä oli ompeluseurat, no olihan se sitäkin, mutta kävijät (vaasalaisehan ovat kaikki viikonloppuna saaressa) ihastelivat ja tykkäsivät. Tässä olevat työt eivät ole minun tekemiä vaan kanssaharrastajien, eikö ole upeita! Sää oli mitä parhain, vaikka aamupäivällä kun tulimme paikalle oli pilvistä ja puolenpäivän aikoihin aurinko paistoi niin, että meikäläisen nenänvarsi kärähti vähäsen (aurinkorasva oli kassissa, ei naamassa). Sain tikattua taasen vaaleanpunaista ihanuutta eteenpäin ja opastusta miten tikkaan tästä eteenpäin. Tämä on siitä kiva harrastus, että voi kysyä muilta harrastajilta kun omat taidot eivät riitä tai ei oikein hahmota, että miten tästä nyt jatkan, aina löytyy kauemmin harrastaneilta oppia siihen!
 Kauniin värinen! Meikäläisen lempparivärit tässä peitossa!
Ihana hirsimökkityö!
Tässä muutama pujottelytyö. Tätä kiinnostais joskus tehdä, kun vain sais muut työs alta pois! (Toiveajatteluako!)

Hyvää viikonalkua!

6 kommenttia:

  1. Hienoa, että päivä onnistui myös sään puolesta. Täällä tulee vettä koko ajan.

    VastaaPoista
  2. Vilken tur med vädret ni hade på torget! Vackra täcken ni visade och visst är det bra att ha vänner med samma intresse att fråga när omat taidot eivät riitä.

    VastaaPoista
  3. Tuo hirsimökkityö on mielenkiintoisesti rakennettu. Kyllä tuolla tekniikalla saa monennäköistä aikaan. Tekisi mieleni kanssa kokeilla pujottelu tekniikkaa... kunhan vain saisi aikaiseksi:) Niin ihania juttuja vielä mitä voi opetella / kokeilla. Kiva kun vierailet blogissani! Vietä mukava juhannus!

    VastaaPoista
  4. Upeita töitä, kiitos kun näytit nuo !
    Meilläkin oli tänään kaunis sää, mutta huomenna taitaa tulla taas vettä !!

    VastaaPoista
  5. Meillä on täällä paikkakunnalla valtakunnalliset herättäjäjuhlat heinäkuussa, ekana viikonloppuna. Sinne ovat jotkut taitavat tehneet tilkkutyynyjä. Olen "kädestäni pitäen" ihastellut niitä. Ja jos saisin tuollaisen peiton, mikä kuvissasi on, niin pyörtyisin. En tajua, miten joku voi saada aikaan tuollaista kokonaisuutta! Kertakaikkiaan kaunista katseltavaa.
    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  6. On se niin mukavaa naisporukassa järjestellä kaikenlaista kivaa. Mielenkiintoinen tuo hirsimökkityö. Sama on itsllä, että suunnitelmia on vaikka kuinka, mutta se aika,,,

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...