lauantai 18. tammikuuta 2025

Tämän vuoden ensimmäinen valmistunut työ!

 Ensimmäinen työ jonka sain valmiiksi vuonna 2025, on  tyynynpäällinen
jonka olen aloittanut keväällä 2024 Alma opiston kurssilla.
Tällä blokilla tulisi hieno peittokin, mutta en nyt sellaista onneksi ole aloittanut.
Vapaatikkauskoneella menossa:)
Blokki on TearDrops ja sain sen viime vuoden
keväällä Almaopiston kurssilta. Blokki on kaunis
muunnelma hirsimökki blokista.
Tyynynpäällisen taustaksi valikoitui kangas jota
oli sen verran vielä jäljellä, että siitä sai tehtyä
taustan kokonaan.
Tikkauskuvioksi blokin kohdalla valikoitui sabluunoista, 
joita minulla on muutama kertynyt vuosien varrella ja ajattelin, 
että niitäkin pitää käyttää välillä. 
Blokin keskustan tikkaus on piirretty vedellä
hävitettävällä kynällä. Tikkaus itsessään on tehty vapaalla
konetikkauksella, kuten koko tyynynpäällisen tikkaukset.
Nämä allaolevat plakaatit ovat tehty jo syyskuussa, 
Killan syysnäyttelyyn Kierrätyskeskus Minimosseniin.
Taas on uusi vuosi alkanut ja olen ollut nyt hiukan aktiivisempi
tilkkutöiden tekemisessä. joten ajattelin aloittaa tämän vuoden
2025 tekemällä ainakin tämän kevään ajan vanhoja keskeneräisiä
töitäni, joten eikun homma käyntiin!

Hyvää vuoden alkua kaikille!


6 kommenttia:

  1. Kiva tyyny:)
    Keskeneräisiä on aina mukava saada valmiiksi. Yhtään en tykkää että niitä kertyy ja yritän aina saada työn valmiiksi asti kun aloitan. Aina tuo ei kuitenkaan onnistu kun tuleekin yhtä aikaa monta mielenkiintoista mallia joita haluaakin heti kokeilla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry, kun vastaan vasta nyt, mutta täällä ei ole tullut vierailtua kovinkaan usein tämän alkuvuoden aikana. Keskeneräisiä on kyllä kiva saada valmiiksi. Tuo on kyllä totta, kun niitä malleja tulee yhtäaikaa monta ja kaikkia olisi kiva tehdä:) Kiitos Irma!

      Poista
  2. Kaunis tyyny. Blokkimalli on päivitetty kauniisti tähän päivään.
    Minä pyrin tekemään kaikki työt loppuun, joskus siten, että kesken työn valmistuu jokin toinen projekti. Itse kaivoin esiin ristipistotyön, jonka ilmeisesti anoppini äiti on aloittanut. Eipä ollut ihan samanvärisiä helmilankoja kuin alkuperäisessä, mutta eipä se haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tanssiva tikki, sorry, kun en ole vastannut. Minulla usein käy niin, että tulee paljon kaikenlaisia kivoja malleja ja aloitan, mutta jokin häiritsee aloitetussa työssä ja en vain pysty jatkamaan, kun pitää prossessoida aivoissa miten jatkan, se voi kestää aika pitkäänkin kyseisen työn osalta, mutta kyllä ne aina joskus valmistuvat nekin työt!

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...