Hiukan pitkä postausväli tuli, mutta pihatyöt
ovat vaatineet osansa ja jonkilainen ompelu-
jumi on nyt vaivannut, mutta ehkä se tästä taas:)
Alla oleva työ on aloitettu vuonna 2013
Opiston kurssilla ja jossain välissä olen tehnyt
lisää noita lappuja, mutta siihen se on jäänyt.
Ei oikein huvittanut ommella ja sitten muistin tämän
työn ja puuttui enää kuusi lappua+keskusta.
Olin leikannut jo alustan kankaat valmiiksi, joten
sain sen ommeltua, kun olin kaikki laput+keskustan
tehnyt valmiiksi. Alusta on paksumpaa puuvillakangasta ja
välissä on fleecekangas. Jouduin käyttämään hiukan järeämpiä
työkaluja, että sain kirjottua laput ja keskustan valmiiksi.
Näihin on käytetty yleensä villakangasta,
mutta minulla ei ollut aloituksen aikaan yhtään
villakangasta, joten käytin mustaa farkkukangasta
ja puuvillalankaa, joka oli liian paksua, joten
hiukan tuotti haasteita sormille. Siksi se varmaan
kesken jäikin silloin aikoinaan:)
Mutta nyt se on valmis ja olen oikein tyytyväinen,
että sain tehtyä yhden vanhan työn valmiiksi.
Vieläkään ei ompelu maistunut, joten
aloitin paikkaamaan ensimmäistä tilkkupeittoa
jonka olen tehnyt tyttärelleni kauan, kauan sitten,
peitto on kulunut osittain rikki punaisista välikankaista
ja olemme päättäneet tyttären kanssa, että kirjon uudet
kankaat kiinni työhän, en ota alla olevia pois.
Minulla on vielä peiton kankaita jäljellä, joten
voin käyttää samoja kankaita paikkaukseen.
Parsimiseen käytän boro kirjontaa. Lanka on pellavaa.
ekoprinttikurssilla ja saimme metrin verran
kangasta, joka oli valmiiksi soijapuretettu.
Minulla oli poimulehteä, suolaheinää, vaahteeran lehtiä,
saniaista, sipulia, samettikukan kuivattuja kukintoja,
eukalyptuksen lehtiä ja nokkosen lehtiä.
En kyllä tiedä miten kestää vesipesua, mutta
voihan sitä laukkua pitää koristeenakin vain sisällä:)
Kivaa oli taas ja toivottavasti tulee lisää näitä kursseja.
Sain tyttäreltä pari kesäkurpitsaa, avomaakurkkua
ja ehkä mustajuuri. Istutin ne kompostin päälle,
katsotaan nyt tuleeko niistä mitään, mutta komposti on
tänä vuonna hyvässä mallissa ja siinä on hyvä multa.
Avomaakurkuille on kehikko tuossa kompostin takaseinässä.
Keltainen päivänlilja aloitti kukkimisen ja tänä
vuonna kukinta onkin runsasta.
Iloista sunnuntaita kaikille!
Kiva, että jaksoit ommella lappumaton valmiiksi. Työ farkkukankaalle paksulla langalla käy varmasti käsiin. Värjäystyösi on tosi ihana ja kaunis. Näyttää niin mukavalta, että voisin ripustaa seinälle kehystettynä. Toivotaan hyvää kasvua puutarhaan.
VastaaPoistaKiitos Helena. Kädet tulivat kyllä kipeäksi, mutta työ tuli onneksi valmiiksi. Ekoprintti värjäykset ovat kyllä kivoja tehdä ja tulos on aina yllätys.
PoistaMatto on niin hieno! Tykkään tosi paljon!!
VastaaPoistaTuo paikkaussysteemi täytyy pitää mielessä. Noin korjattuna peitosta tulee taas uudenlainen ja muistuttaa että on kyse tilkkupeitosta;)
Mielenkiintoista nähdä mitä värjäyksestä valmistuu:)
Kiitos paljon Irma. Tykkään itsekin tosi paljon ja olen tyytyväinen, että tuli tehtyä valmiiksi. Tyttären kanssa sovittiin tilkkupeiton korjaus näin. Näitä värjäyksiä on tullut tehtyä niin paljon, että pitää kohta niistä tehdä jotain:)
PoistaOi miten ihanat kirjailut lappumatossa! Tämä on niin hieno perinnematto. Haaveissa on minullakin... Värjäykset ovat upeita, kyllä ne täytyy saada näkyviin. Hyviä kasvuja kompostin päälle! Nyt on kyllä hieno kukka-aika!
VastaaPoistaPaikkaustyö toimii hienosti!
PoistaKiitos paljon Kati. Olen itsekin tyytyväinen mattoon. Värjäykset onnistuivat tällä kertaa erittäin hyvin. Toivottavasti kompostin kasvut onnistuvat, että saisi tuloksiakin. Kukat kukkivat nyt kaikkialla.
PoistaKaunis matto, kuin lintu siipineen. Boro kirjonnalla tuleekin kiva paikka! T. Saija
VastaaPoistaKiitos paljon Saija! Niinpä näyttääkin, nyt kun sanot. Tyttären kanssa sovittiin korjaus tehtäväksi näin.
PoistaLappmatta on ihana! Ekoprintti vaikuttaa varsin mielenkiintoiselle. Jään odottelemaan lopputuotetta
VastaaPoistaKiitos paljon Tiinatei! Ekoprintti on kivaa tekemistä ja toivottavasti saan tehtyä näistä jotain.
Poista