lauantai 8. tammikuuta 2022

Vuoden ensimmäiset!

Ensimmäisenä tein valmiiksi pienen patalapun joka
jäi, kun kokeilin sopivaa tikkauslankaa X Blocks peittoon.
Taustapuoli, ei mennyt ihan tasan tikkaukset:)
Seuraavana oli vuorossa tyynynpäällinen myöskin 
kokeilublokki, jossa kokeilin punaista kangasta, 
mutta blokki tuli väärinpäin.
Tyynynpäällisen taustaan laitoin myös yhden
kokeilublokin koristeeksi. Tikkauslanka Aurfilin
harmaa vaihtuvavärinen 50/2.
Seuraavana valmistui tilkkupinta "Kuurankukka"
 kaikista lopuista jääneistä kankaista ja aloitetusta
taustasta "Viimetinkaan" peittoon, jota en
laittanutkaan peiton taustaksi.
Koko on n. 126x178cm.
Tilkkupinta näytti niin sekavalta, niin applikoin
siihen nuo punaiset kukat ja laitoin yksivärisen
harmaan reunakaitaleen rauhoittamaan.
Tälle nyt sitten taustakangas/vanu ja ei kun tikkaamaan!
Kaikkiaan kankaita oli n. yhdeksän metriä ja
käyttämättä jäi 2 kpl valmiita puolen metrin paloja.
X-Blocks:n mallista jää paljon hukkapaloja.
Hukkapaloista tulee jotain tilkkupintaa,
mutta en usko, että nyt vähään aikaan,
jääköön nyt hautumaan mitä niistä voi tehdä:)
Jätän nämä kankaat ja siirryn miettimään seuraavaa työtä.
Se on jo kauan huudellut tuolta laatikostaan
haluavansa valmistua, joten vihdoinkin on sen aika päästä työn alle:)
(Tietysti teen tuon "Kuurankukka" peiton ensin valmiiksi:))

--------------------------------------

Blogini täyttää tänään 10-vuotta, huh kyllä aika on
vierähtänyt ja paljon on tapahtunut kymmenen
vuoden aikana. Muutaman kerran olen miettinyt 
blogin kirjoittamisen lopettamista, mutta aina kuitenkin 
olen sitä jatkanut vaikka tahti on hidastunut huomattavasti 
alku ajoista. Tällä tietoa jatkan kuitenkin ja mennään 
vuosi kerrallaan eteenpäin ja katsotaan miten käy:)
Kiitos seuraajat kaikista ihanista kommenteista ja
kun olette jaksaneet pysyä matkassa mukana, kiitos!

Ihanaa uuden vuoden jatkoa!


14 kommenttia:

  1. Onnea blogisynttäreistä!
    Upeita tilkkutöitä. Kuviot erottuvat ja punainen piristää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TeSa! Punainen piristää aina, kuuluu minun lempiväreihini:)

      Poista
  2. Kivoja ja erilaisia blokkimalleja, mitä itse olen ommellut. Kuurankukka-peitto on nimensä näköinen, mukavat punaiset kukkaset x-ruutupinnalla. Liukuvärjätyt tikkauslangat ovat kauniita. Vinoonleikatuista blokeista jää yleensä paljon jämäpaloja, mutta kyllä ne vielä löytävät paikkansa. Sinun blogisi on kaksi vuotta vanhempi kuin omani. Aluksi kirjoitin noin kahden viikon välein, mutta jossain välissä asiaa oli joka viikko. Nyt on kirjoitustahti harventunut; taitaa ikä jarruttaa suorituksia. Kiitos postauksistasi, luen niitä mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Kiva kun pidät postauksistani, minä myös mielelläni luen blogien pitäjien kuulumisia:) Alkuaikoina tein postauksia jopa kaksi viikossa ahkerin vuosi taisi olla 2014. Nyt menee noin kahden viikon vauhdilla. Aina jää kaikenlaista jämäpaloja, mutta kyllä ne aina paikkansa löytää:)

      Poista
  3. Tyynpäällinen on hieno! Kokeilublokki sopii hyvin takapuolelle muistuttamaan mistä varsinainen työ on saanut alkunsa:)
    Hukkapaloja tulee milloin mistäkin ompelusta ja vie hetken aikaa kun taas jaksaa työstää niitä;) Ainakin mulla käy niin. Jotenkin sitä haluaa vaan siirtyä johonkin uuteen projektiin:)
    Jatka vaan blogin kirjoittamista vaikka harvemminkin. Näitä on kuitenkin kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Hukkapaloja kyllä välillä tulee, mutta aina pitää ottaa hieman aikalisää niihin ja sitten taas tulee uusi idea, mihin niitä käyttää:) Kiva kun pidät postauksistani, minä myös mielelläni luen muiden blogin pitäjien postauksia.

      Poista
  4. Monta hienoa työtä vuoden alkuun. Onnea blogin synttärille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Saija! Nyt on taas vuosi lähtenyt hyvin vauhtiin:)

      Poista
  5. Voi miten hienosti olet saanut käytettyä ns. hukkapaloja. Se tuntuu hyvälle kun ei tietenkään halua että mitään jää hukkaan. Vinotkin palat näyttävät asettuvan kauniiksi pinnaksi.
    Onnea blogisynttärin johdosta! Ihanaa että jaksat kertoa tekemisistäsi täällä. On niin mukava nähdä upeita töitäsi ja kuvia pihastasi. Asuinseudullasi on aina paikka sydämessäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hukkapalojen kanssa pähkäilin kauan mihin ne käytän ja onneksi löysivät paikkansa, vinot palat jäävät nyt aikalisän kanssa hautomoon. Onneksi sain melkein kaikki kankaat käytettyä. Kiitos Kati! Kiva kun pidät postauksistani:) Pohjanmaa on❤️

      Poista
  6. Onnea kymmenvuotiaalle! Kivoja töitä taas, punainen piristää kivasti harmaita töitä. Samoja aatoksia blogin suhteen on ollut itselläkin, mutta jatketaan kuitenkin vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinatei! Kymmenen vuotta on pitkä aika, mutta täytyy yrittää vielä jaksaa:) Blogien postauksia on kyllä kiva lukea, koska niissä on hiukan enemmän sisältöä kun IG tai FB:ssa. Tietysti on aina aikaa vievää kirjoittaa enemmän tekstiä ja bloggerin uudistus, ainakin minulla vaikeutti asiaa...

      Poista
  7. Kaunis tyyny, niin huoliteltu. Punaiset kukat ovat juuri oikeassa paikassa, rauhoittavat pinnan. Kokeilublokista tehty pannulappu on myös tyylikäs. Raidalliset reunat! Ihanat! Synttärionnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle! Raidalliset reunat kumma kyllä sopivat näihin töihin ihmeen hyvin. Applikointi töitä en olekaan kovin paljoa tehnyt, mutta tähän ne tuntuivat passaavan:)

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...