perjantai 19. marraskuuta 2021

Tilkkutyöbingo2021

 Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n tilkkutyöbingo2021
on edennyt jo aika mukavasti. Ensin luulin, että
en saa yhtään bingoa aikaiseksi, mutta
kuinkas kävikään:)
Kuten näette olen saanut kaksi bingoa eli
vaakabingo toiseksi alimmaisella rivillä ja
pystybingo oikean puoleisessa rivissä!
Olen aloittanut uudella blokilla peiton. Blokin
malli on opiston kurssiohjelmassa oleva.
Pussukan malli oli myös opiston kurssiohjelmassa.
Näitähän en voinut tietää etukäteen, joten oli ihan sattumaa, 
että olivat minun tilkkubingossa ja vielä
tein molemmat, huomasin vasta jälkeen päin itsekin.
Henkilökohtainen tavoitteeni eli neljä keskeneräistä
peittoa valmiiksi tänä vuonna on hiukan myöhässä, mutta 
X-blokki peitto valmistuu kyllä ennen vuoden loppua:)
Syksyllä on ollut paljon arvontoja ja minun 
kohdalle on sattunut kolme voittoa peräti.
@Tilkkutie blokista voitin kankaita. @Unelmallinen 
voitin Ellen kaavat ja @Nappitalosta voitin 20 €:n 
lahjakortin. On kivaa, että joskus voittaakin:)
Kiitosta vain kaikille!


Mukavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Kohta koko kuponki täynnä! Kylläpä sinua on onnistanut,kiva, hyviä voittoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon kuitenkin olen rukseja saanut:) Hyviä voittoja ovat kaikki!

      Poista
  2. Hyvin menee! Onnea on niin bingossa kuin arpajaisissakin. Kai sinulla on lotto vetämässä? Mukavia voittoja olet saanut. Peittomalli on mainio - oliko Suonenjoen näyttelyssä yksi työ sillä tai samantapaisella. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Nyt on ollut tuuria arpajaisissa, voitot ovat oikein mieluisia! Lotto on aina vetämässä:)
      Peittomalli on opiston tilkkukurssilla saatu ja muistuttaa näköjään samanlaista blokkia.

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...