perjantai 29. lokakuuta 2021

"Aurinkoinen"

Tämän patalapun tein jo keväällä, kun meillä oli
killassa patalapputempaus ja omani valittiin 
kaikkien kauniiden patalappujen joukosta, josta 
tilkkuystäväni Aino suunnitteli tulevien 
tilkkupäivien logon.
TilkkuWaasa 19-20.3.2022
Olen oikein otettu, kun työni käy siihen.
Patalapun nimi on "Aurinkoinen"
Taustapuoli.
Kävimme tyttären kanssa viime viikolla
Jyväskylässä:)
Kävimme Suomen Käsityön Museossa näyttelyssä.
"Vihreää Väriä"
Näyttely oli mielenkiintoinen, kannattaa käydä!
Muutama kuva sieltä.
Alla olevan tilataidetyön nimeä ei ole,
eikä tekijöitä, mutta työn on niin kaunis 
ja mielenkiintoinen, niin laitoin kuvan.
Näyttelyssä oli monta
pitkää pöytää missä oli lueteltu
kasveista saatavia värejä.
Alla oleva kuva on nostalginen,
koska olen itsekin käyttänyt nuorena
paplareita ja sifonkihuivia:)
Terassin vieressä olevasta vaahterasta
karsittiin yläoksat ja puunrunko säästettiin.
Ajattelin laittavani viereen kasvamaan
 köynnöksen ensi kesänä.


Mukavaa marraskuun alkua!

6 kommenttia:

  1. Onnittelut kauniin patalapun valinnasta logoon. Nimensä mukaisesti Aurinkoinen. Kiva katsaus Jyväskylän suuntaan; minäkin piipahdin JKL:ssä opiskelukaverini luona. Hyvää alkavaa marraskuuta myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Jyväskylässä oli kiva käydä, olen joskus nuorena tyttönä asunut siellä vähän aikaa:)

      Poista
  2. Ihana Aurinkoinen! Hieno logo siitä tulikin, onneksi olkoon! Mielenkiintoinen näyttely. Hyvä alusta köynnökselle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Logosta tuli kyllä hieno ja kiitos Kati! Näyttely oli kyllä oikein mielenkiintoinen.

      Poista
  3. Patalaappu on tosi kaunis! Olen ollut Tupu Mentun värjäyskurssilla. Pätevä opettaja ja tekee myös hienoja töitä, kuten tuo tuoli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Saija! Tuolin tekstiili oli kyllä todella taidokkaasti tehty, kuten kaikki työt näyttelyssä.

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...