sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Mäntyharjun 2021 tilkkukurssilla tehtyä.

 Sain yhden työn valmiiksi eli tuon hellehatun.Hattu on tehty 
vanhasta retroverhosta. Vuori on keltaista tilkkukangasta.
Pari blokkia, mandalatikkaus-harjoitus ja yhden 
tyynynpäällisen alun Dresden mallilla. 
Tyynynpäällinen tuli tehtyä kotona valmiiksi.
Taustakangas on tehty samoilla kangailla, kun 
Dresden malli.
Mandalatikkaus näytti ihan aneemiselta ja kotona 
jatkoin tikkauksia.
Tein lisää vielä nuo lehdet ja täydensin Mäntyharjulla aloitettua tikkausta 
vielä toisella langalla. Tikkauksia tulee vielä lisää näihin...
Tarkoitus olisi tehdä pussukka jossa on molemmilla puolilla tikkauksia.
Jatkoin tätä Mäntyharjulla 2019 aloitettua
X-bloc´s viivaimella tehtyä peittoa ja
sainkin tehtyä kaikki neljä riviä valmiiksi.
Kotona jatkoin peittoa ja tein siihen pituus-
suunnassa vielä yhden rivin punaisen avulla.
Tilkkupinta tuli valmiiksi:)
Vielä tausta, vanu ja tikkaus niin saan tämänkin peiton valmiiksi.
Kunhan saan tehdyksi mandalatikkauksen pohjan valmiiksi työksi ja peiton, 
niin keskeneräisiä ei jää kuin nuo kaksi kukka blokkia tältä kesältä.
Muilta vuosilta Mäntyharjulta on joitakin pieniä töitä
kesken, mutta ei mitään isompia jää näiden jälkeen.
Auto oli taas ihan täynnä tavaraa, mutta hyvin mahduttiin:)
Lämmin halaus ja kiitos Sanna S:lle mukavasta matkaseurasta:)
Kuva otettu pois lähtiessä perjantaina.


Lämminta ja iloista kesää!

12 kommenttia:

  1. Hellehattu on kyllä huippuhieno!! Tykkään:) Tyynyssä on hienot värit ja mallikin on kiva:) Punaiset kankaat tekevät torkkupeitosta ainutlaatuisen, voisi luulla että olet alunperinkin suunnitellut sen siihen:)
    Mandalatikkausta Sanna näytti etäkurssillaan mutta eipä ole tullut harjoiteltua. Mielenkiintoista se olisi mutta kun vaan kaikkeen kivaan ei ehdi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mandalatikkausta olen myös nähnyt ensimmäisen kerran Sannan etäkurssilla, mutta silloin ei tullut harjoiteltua, nyt ajattelin, että ainakin yhden työn teen missä sitä on. Hattu on kyllä kiva ja ensi viikolla sille tulee taas käyttöä:) Kiitos kun tykkäät Irma!

      Poista
  2. Kiitos Soile ihanasta ja turvallisesta matkasta, vaikka en tällä kertaa ollut niin ompelu vauhdissa mukana mutt hauskaa jälleen oli ja lämmintä. Paljon oli ohjeita tämäkin vuonna

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa oli ja mukavaa taas tilkkuilla viikon Mäntyharjulla! Saatiin paljon uusia ohjeita ja tekemistä ensi talveksi:) Uimassakin käytiin joka päivä, onneksi oli uimaranta lähellä. Kiitos Sanna, ei sitä aina jaksa niin tehokkaasti tehdä, mutta kotona jatketaan:)

      Poista
  3. Tuo hellehattu on aivan ihana ja kukka upea piste i:n päälle. Kaikki muutkin hienoja töitä. Varmasti kurssi, josta sai paljon uusia ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssilta sai paljon uusia ohjeita ja ideoita talvella tehtäväksi. Kiitos kommentista ja kiva kun tykkäät!

      Poista
  4. Ihana kukkahattu. Mandalatikkaus on kaunis ja siihen sopivat nuo monet värit. Varmaan on ollut mielenkiintoinen kurssi. Kiva, että helteelläkin joku/jotkut jaksavat ahertaa. Oma energia on mennyt kasvien kasteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilkkukurssi oli mielenkiintoinen, sai paljon uusia ohjeita ja ideoita taas työstettäväksi talven ajalle. Mandalatikkaus on kiva tehdä, pitäisi vain enemmän harjoitella sitäkin. Meillä oli kuuma, mutta seuraavilla viikoilla olleilla oli vielä kuumempi, viilennystä haimme uimarannalta aina illalla ja siellä oli viilennyshuone jos kuumuus kävi liian tukalaksi. Kiitos Helena!

      Poista
  5. Upea hellehattu! Kurssituotokset niin hienoja - Mandalatikkaus näyttää jännittävältä. Kyllä sopivat punaiset peiton pintaan erinomaisesti - ihan suunniteltu juttu! Just täydellinen! Siististi pakattu rouvien autonperä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät tilkkupeiton pinnasta, itse epäilin tuota punaista, kun en oikein osannut kuvitella miltä se lopputulos näyttää, mutta kyllä siitä ihan kelvollinen tuli kuitenkin:) Mandalatikkaus on kiva tehdä. Kiitos Kati!

      Poista
  6. Hienoja kurssiompeluksia ja on jäänyt kotiinkin ommeltavaa. Hattu on tosi kiva, kukka pääläella hyvä "sijoitus" (kukkahattutäti :D) Kyllä minä ihmettelen, miten mahdutte Sannan kanssa samaan autoon, omani kun on täyteen ahdettu yhdenkin kurssilaisen tykötarpeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellehatussa tehdessä mietin, että jos tuo kukka on päällä, miten paljon se houkuttelee perhosia ja muita lentäviä käymään siinä, kun olen puutarhassa, vielä en ole kokeillut pitää hattua siellä:) Auton pakkaaminen on tarkasti mietitty ja meillä on käytössä puolet auton leveydestä omille tavaroille:) Tänä vuonna oli vielä n. puolimetriä lyhyempi auto kun muina kesinä, mutta sehän vain tarkoittaa tarkkaa mietintää mitä otetaan mukaan ja hyvin mahduttiin, vaikka ostoksiakin tehtiin:-D. Kiitos Leena!

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...