keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Kesä ja Pohjan Kruunu.

Peekaan Paulan suunnittelemaan Pohjan Kruunun tuli viime viikon loppuna viimeinen ohje
ja nyt tiedämme minkälainen lopullinen peitto on reuna kaitaleen kanssa.
Minulle sattui pieni työtapaturma näiden blokkien kanssa, 
kun saimme blokin kokoamisohjeen, niin aivan 
innolla aloin ompeemaan blokkeja ja olin jo tehnyt 
kuvassa yllä olevaa viisi ruskeaa blokkia valmiiksi, 
kun ihmettelin noita ison kruunun välissä olevien 
ruskeiden pikkukruunujen kappalemäärää. 
Niitä oli neljä ylimääräistä:)
Hoh hoijaa!
Silloin ajattelin, että olen tehnyt jotenkin väärän 
määrän noita ruskeita isoja kruunuja ja ihmettelin, 
että kun laskin ne niin tarkkaan, 
että varmasti on oikea määrä kaikissa osissa.
Kaikki osat olivat arkistoituna minigrip pusseissa
ja lappu päällä missä oli kappalemäärät ja koot.
Peitto muodostuu 25 blokista ja minulla
on kaksi pääväriä eli ruskea ja vihreä.
 Tein vielä vihreän kokeilublokin, 
että näen minkälaiset nämä kaksi blokkia 
ovat joista peitto muodostuu.
Tässä vaiheessa aina vaan ihmettelin blokkeja ja
luin ohjeen oikein suurennuslasin kanssa, 
niin huomasin, että olinkin yhdistellyt vääriä osia toisiinsa. 
Joten ompelin vielä kaksi blokkia oikeilla väreillä ja osilla.
Tässä vaiheessa taivastelin mysteeriryhmässä näitä blokkejani, 
kun tilkkukaveri Kirsi ehdotti, että käytä kaikkia neljää blokkia, 
tartuin tähän ja ompelin kutakin blokkiväriä viisi kappaletta. 
Lopuksi ompelin loput viisi blokkia eli kaksi ruskeaa ja kolme 
vihreää blokkia valmiiksi. Nyt löytyi niille ylimääräisille ruskeille 
pikkukruunuille paikka, joten olin kuitenkin tehnyt blokin
kaikkia osia tarvittavan määrän:)  Pariin vihreään blokkiin
tein punapalloisella pikkukruunut, eivät paljon erotu kokonaisuudesta.
Kun blokit ovat vierekkäin, niin päävärit erottuvat hyvin.
Toisaalta en ole vielä varma blokkien oikeasta järjestyksestä...
Tässä on nyt kaksi erilaista järjestystä...
Mysteeriryhmässä tuli monta eri ehdotusta blokkien
asettelulle, mutta jätän tämän nyt hautumaan
vähäksi ajaksi ja palaan tähän heinäkuulla, koska
nyt keskityn Mäntyharjun tilkkukurssin 
tarvikeluettelon tavaroiden pakkaamiseen:)
Lähdemme tilkkukaverin Sannan kanssa viikoksi
tilkkuilemaan eli hauskaa tekemistä tiedossa:)
Eilen tein tämän vuoden ensimmäiset hillot.
Raparberi-banaanihilloa, ohjeen sain tilkkukaveri Hilkalta
 ja raparberimarmelaaria, sitä tein jo viime vuonna,
ohjeen sain Neulanhaltija-blogin Satulta.
Vielä pitää keittää mehua rapaberistä. Nam!
Puutarhassa kaikki kukkii ja on kesä kauneimmillaan!

Hyvää juhannusta kaikille!

12 kommenttia:

  1. Mysteeristäsi tulee kylli kiva!! Mitä useammin sitä katsoo niin paremmalta näyttää, hyvä ettei niin tasainen olekaan kuin omani:)
    Raparperiin olen ihastunut tänä vuonna erityisen paljon;) Onneksi saan sitä naapurilta kun oma on niin pieni ettei siitä riitä mihinkään. Marmelaadin löysin reseptin googlettamalla ja sitä aion kokeilla, kiitos vinkistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Irma! Mysteerityö oli kyllä niin kiva ja mielenkiintoinen, pitää vain tehdä valmiiksi mahdollisimman pian, tämä on kyllä iso peitto, saas nähdä kuinka tikkaan tämän:)
      Minulla on kaksi isoa vanhaa raparberipuskaa ja siitä riittää kyllä, tänään keitin mehua yhden mehumaijallisen. Hienoa, että on tullut uusia reseptejä tai löytää paremmin, niin saa käytettyä raparberiäkin enemmän hyödyksi. Kiva kun kokeilet:)

      Poista
  2. Yhtään en ymmärrä mikä on mennyt väärin, mutta hyvältä näyttää! Mielenkiintoinen rakentaminen, sopii hyvin jättää kypsymään. Jännittävä viikko teillä tiedossa. Kurjenpolvet ovat niin lemppareitani, meillä on montaa sorttia pihalla ja mökillä vahdin että kukaan ei niitä kasvustoja. Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kati, itseasiassa ei siinä nyt kovin paljon ole mennyt väärin, mutta kyllä se peitto näinkin muodostuu:) Tykkään myös kurjenpolvista, mutta minulla on tällä hetkellä vain tätä yhtä lajia.

      Poista
  3. Voi miten hieno tuosta Pohjan kruunusta onkaan tulossa! Upeat värit ja kaikki. Mitä sinä olisit niillä kaikilla raparpereillä tehnytkään, ellei sinulla olisi tilkkuystäviä resepteineen! ; D Mukavaa tilkkuilua kursseilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle! Värien kanssa oli kyllä jännäämistä, miten istuvat blokkeihin.
      Sanos muuta, kyllä tilkkukavereista on aina apua, tässäkin asiassa!
      Kiitos, hauska viikkoa tulossa taas:)

      Poista
  4. Kylläpä olet jaksanut ommella monta kaunista kruunua. Molemmat asettelut näyttävät hyviltä. Sinua odottaa varmasti mielenkiintoinen kurssi Mäntyharjulla. Hauskaa viikkoa sinne. Kesän kukkaloisto on parhaimmillaan. Hyvää keskikesän juhlaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallissa oli 25 kpl isolle peitolle ja olisi saanut tehdä vähemmänkin, mutta ajattelin, että teen heti ison peiton. Kiitos, kiva kun tykkäät! Kesä on kauneimmillaan nyt, kiitos samoin sinne hyvää juhannusta!

      Poista
  5. Eipä sellaista työtä olekkaan, jossa ei vähän sekoilisi :) Kaunis siitä tulee joka tapauksessa! Mukavaa kurssiviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo kyllä se näin on ja eihän tässä oikeastaan mitään suurta vahinkoa tullut, kyllä siitä peitto tulee ja kankaat riittivät. Kiitos Saija!

      Poista
  6. Komeat blokit! Hauskaa tilkkukurssia - tai ei sitä oikeastaan tarvitse toivottaa, hauskaa se on toivottamattakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on kiva taas lähteä, pääsee hiukan muihin maisemiin, kun on kaiken päivää kotona. Kiitos ja kiva kun tykkäät!

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...