lauantai 15. toukokuuta 2021

Uutta kokeilemassa... ja tilkkujännäri:)

Ollaan jo toukokuussa ja luonto herää!
On ollut niin kiirusta, ettei ole kerinnyt tännekään postaamaan:)
Huhtikuun lopussa osallistuin Vaasan Taitokeskuksen
keramiikkakurssille  ja tein siellä pari päällystettyä
kukkapurkkia ja niistä tuli kyllä minun näköisiä:)
Tässä pari tekokuva. Kukkapurkit ovat oikein
aloittelijan näköisiä, mutta ihan kivat ovat.
Toiset tekivät niin kauniita töitä, ehkä menen
joskus uudestaankin tekemään jotain muuta.
Valmiit kukkapurkit terassilla.
Osallistuin myös huhtikuussa Katrin tilkkujännäriin ja
siinä tehtiin oikein kivan kokoinen tilkkulaukku.
"Päivänsäde ja Menninkäinen"
"Päivänsäde."
"Menninkäinen"
Kassiin käytin resurssikankaita noihin kukkiin 
ja pohjaan. Oranssit kankaat ovat 
Katrin tilkkukaupasta joskus hankittu.
Päiväkangas ja yökangas ovat kangasvarastoista.
 Laukun vuorikangas on kirpparilta joskus ostettu verho. 
Ihanaa pehmoista puuvillakangasta. 
Tapani mukaan käytän näitä joskus keräämiäni 
kankaita hyödyksi töissäni, niin ei tarvitse ostaa erikseen 
vuorikankaita, vaikka se niin mukavaa olisikin:)
Pohjan tikkasin ruudukolla. Tikkauslanka on
Aurfilin vihreä 50/2.
Kurssi oli kiva ja hyvin ehti tekemään kurssin aikana.
Kurssi oli jaettu sopiviin osiin ja sopivissa määrissä.
Kiitos Katri hyvästä tilkkujännäristä!

Mukavaa viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Miten hienot ruukut. Tosi kivat. Nätit on myös nuo kassit ja mikä parasta kierrätystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon "VEKKI"! Pidän itsekin noista ruukuista ja oli kiva kokeilla mosaikkitilkkuilua:) Kassi on hyvä tilkkutavaroiden kuljetukseen.

      Poista
  2. Mosaiikkiruukkusi ovat kyllä minunkin makuuni, kivoja ja kauniita:) Myysteerikassin vuori on kesäinen ja pirteä, jännärikassiin sopiva. Minultakin löytyy kaikenlaisia kankaita joita joskus on hankkinut mukamas kauniina, niitä yritän nyt laittaa vuoriksi pussukoihin ja kasseihin kun muuhun eivät tunnu sopivan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaita on kyllä vaikka kuinka, onneksi niitä voi kierrättää näihin tilkkutöihin:) Ruukuista tuli oikein kesäiset ja sopivat terassille oikein hyvin. Kassi on hyvä kuljetusapuri. Kiitos Irma!

      Poista
  3. Kauniita ruukkuja. Olisipa kiva kokeilla. Kassi on kiva nimeä myöten. Vuorikangaskin kukkii kauniisti. Kesä on tullut voimalla: kaikki heräsi eloon kahdessa päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, luulen kursseja järjestettävän kaikissa taitokeskuksissa. Kiitos paljon Helena! Kassin vuorista tykkään itsekin, se on oikein kaunis kangas. Katrin kurssi oli hyvin järjestetty ja selkeä.

      Poista
  4. Ruukut ovat ihanan kesäisiä! Tuota pitäisi kokeilla. Kassi on hienoa vuoria myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukuista tuli yllättävän kesäiset, vaikka en tiennyt etukäteen kuinka valisemani mosaiikki palat sopivat yhteen. Kokeile ihmeessä! Kassista tykkään itsekin. Kiitos Marle!

      Poista
  5. Mosaiikkityösi näyttää tosi kivalta! Ehdottomasti parempia kuin kaupan ruukut! Kukkakassissa on kiva idea ja ihanat kankaat. Kyllä kelpaa heilutella, vaikka kesätorilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin ruukut ovat oman näköisiä, eikä toista samanlaista tule vastaan:) Kyllä tätä kassia kelpaa kuljetella mukana. Kiitos Kati!

      Poista
  6. Mosaiikkityöt on tosi kivoja ja koukuttavia! Aloitettuaan ei malttaisi lopettaa lainkaan. Ihanat ruukut. Ja tilkkutöissä samaa mosaiikki-henkeä, kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mosaiikkityöt ovat kyllä kauniita ja näyttäviä töitä, kiva oli tehdä näitäkin ruukkuja. Tilkkutyöt ja mosaikkia ovat molemmat tilkkutöitä, materiaali on vain eri:) Kiitos paljon!

      Poista
  7. Ruukut ovat ihanan persoonallisia. Uuden tekniikan, tässä tapauksessa mosaiikkitekniikan, kokeilu on kurssilla juuri parasta. Ei tarvitse ostaa kotiin erilaisia tarvikkeita ja kurssikavereilta saa vinkkejä ja ideoita tekemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukut ovat kyllä oman näköisiä ja sopivat hyvin meidän terassille. Tämä oli kivaa ja juurikin siksi, että ei tarvinnut ottaa mukaan muuta kun kukkapurkit ja kaikki muu saatiin taitokeskuksesta. Minulla on niin paljon tilkkumateriaalia, että ei sinne mahdu muita tarvikkeita:) Kiitos Johanna!

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...