torstai 25. maaliskuuta 2021

Pääsiäistä odotellessa...

Viikonloppuna valmistui patalappu Kananen, 
Mäntyharjulla kesällä 2019 tehty mallitilkku.
Viikonloppuna osallistuin myös ensimmäiselle
etäkurssille. Mäntyharjun opisto ja ope on 
Sanna Paranko. Meillä oli tunnit lauantaina
ja sunnuntaina.  Tein pienen pääsiäiskopan
ja viisisakaraisen neulatyynyn. Sannan tapaan
ohjeita oli kyllä enemmänkin, mutta en ole 
vielä kerinnyt niitä miettimään. Kaikkiahan ei 
tarvitse tehdä, mutta jos haluaa:) Kurssi vielä jatkuu..
Sanna siinä ohimennen mainitsi, että jos joku 
haluaa voi kehitellä isomman pääsiäiskopan.
Minä halusin isomman, joten sitten tein.
Vuorin kanssa oli hiukan enemmän
pähkäilyä, mutta sain senkin sitten
sopivan kokoiseksi lopulta.
Väliin laitoin ohuen vanun ja koristelin
vuorin koneen koristeompeleilla.
Kesällä 2019 tehtiin Mäntyharjun tilkkukurssilla
hiipivä kettu blokki ja tein siitä tyynynpäällisen.
Vihdoin tämäkin työ on tehty! Ufotyöt 14 ja 15.
Taustakankaaksi laitoin vähän tummemman kankaan.
Tikkaus tehty Aurfilin harmaalla 
vaihtuvavärisellä langalla 40/2.
Vuonna 2014 aloitettu pääsiäisliina on nyt 
tikkausvaiheessa, joten on toiveita saada se
valmiiksi tänä pääsiäisenä.
Tänään paistoi aurinko niin, 
että kuvaaminen oli hankalaa.
Kuvat tahtoo ylivalottua pakostakin.

Iloista loppuviikkoa!

10 kommenttia:

  1. Ihania töitä varsinkin nuo elukat. Hyvä että sait valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät, kiitos! On hyvä, että sain pois kuljeksimasta ja nyt tuli hyvä tyyny. Näitä keskeneräisiä riittää isoja ja pieniä:)

      Poista
  2. Jopa olet ollut ahkera. Kettu on niin viekkaan näköinen, että se saa hyvälle tuulelle. Pääsiäiskoppa on kuin aurinko eli kuuluu kevääseen. Itse yritin löytää pääsiäisliinan kaapista, mutta se oli piiloutunut. En taida ennättää ommella uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös kettutyynystä, siitä tuli ihan kivan näköinen. Piti tehdä vielä hiukan isompi pääsiäiskoppa, pikkuisen kaveriksi, sinne mahtuu enemmän namuja:) Nyt on ollut aikaa ja aurinko tuo iloa kevääseen. Työt ovat nopeatekoisia ja valmistuvat nopsaan. Kiitos Helena!

      Poista
  3. Oletpa saanut paljon keskeneräisiä valmiiksi:) Minä olen vasta yhden saanut tehtyä, on niin paljon muka muuta uutta vireillä. Samanlaisen kanablokin olen tehnyt Sannan kurssilla ja sen laitoin kassin kylkeen ja kiva tuli. Neulatyyny on kiva! Ehkäpä ja toivottavasti sellainen tehdään Sannan etäkursiilla jossa olen nyt mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on kyllä ollut kiva tehdä näitä keskeneräisiä:) Näitä on kertynyt vuosien mittaan aivan mahdottomasti ja kun muutenkin olen tehnyt kaikkia uusiakin siinä sivussa, niin osa on jäänyt väkisten kokeiluasteelle. Kiitos Irma!

      Poista
  4. Reipas toiminta senkun jatkuu! Kauniita töitä valmistuu ihan solkenaan. Nämä ovat niin hyvin ajoitettu vuodenaikaan! Ihana aurinko loistaa töissäsikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut kyllä reipas näitten keskeneräisten kanssa, olen ihan yllättynyt itsekin miten paljon olen niitä jo tehnyt:) Aurinkoa on nyt kyllä riittänyt. Kiitos Kati!

      Poista
  5. Onpa hauska sattuma kun samaan postaukseen on osunut kana ja kettu. Pien teillä on tilkkutöiden ajojahti käynnissä ;) Tosi taitavia tilkkutöitä nämä kaikki. Erityissti ihastuin tuohon tilkkukorin vuoriin, olet panostanut työn nurjaan puoleenkin koristeompelein, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en tuota huomannutkaan, ehkä ne kuitenkin elävät sovussa, kun tyyny jo matkasi eri paikkaan:) Kopan sisäpuoli oli niin tyhjän näköinen yksivärisenä, joten ajattelin, että miksei sitäkin voi koristella, näkyyhän siitä osa, vaikka siellä olisi jotain sisällä. Kiva kun tykkäät, kiitos Johanna!

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...