torstai 15. lokakuuta 2020

Korkkikankainen passikotelo ja pieni tilkkukoppa

Löysin tämän passikotelon ohjeen Berninan blogista jota seuraan, 
vähän muuttelin sitä, ohje oli kankaalle.
Tämä oli helppo tehdä korkkikankaasta, mutta jos tekisin toisen,
ompelisin nuo korttipaikan aukot vielä koriste ompeleella ympäri,
nyt huomasin vasta kun olin laittanut taustakankaan tuohon taakse.
Ompelin tuon lipareen kiinni, joten siitä tuli sitten 
hiukan pienempi, kun mallissa on.
Tein vielä yhden pienen tilkkukopan. Tässä olevat
palat ovat Mäntyharjun peruja ja kooltaan 2x2cm.
Isomissa tilkkukopissa olen käyttänyt vanuna Ullakan 
taikahuopaa ja tässä pienessä käytin samaa laminoitua 
vaahtomuovia kun Tub Familyissa.Tein pienet ompeleet nurkkiin, 
kun neliömallista ei tullut niin jämäkkää, kun pyöreästä.
Koppa on aika pieni, mutta kai tässäkin voi jotain
jämäpaloja säilyttää:)
Tässä vähän osviittaa kopan pienuudesta. Koppia on nyt tehty yhteensä 9 kappaletta, 
yksi mustavalkoinen olisi vielä leikattuna, mutta teen sen jossain vaiheessa taas välityönä:)
Tänään oli ensimmäinen kuura-aamu tälle syksylle.
Terassilla kukkii pelargonia ja orvokki vielä ihan täysillä.
Sisällä kukkii orkidea.


Iloista lokakuuta!

10 kommenttia:

  1. Kivoja koppia. Tuo korkkikangas on oikein kivaa ja tuollainen kotelo niin tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kopat ovat kivoja minunkin mielestä, kiitos!
      Korkkikangas on helppo työstää ja ommella:)
      Passejahan ei nyt oikein tarvita, kun ei voi mihinkään matkustaa, mutta odottaa käyttöä:)

      Poista
  2. Hassua: ajattelin juuri ommella passikotelon rippilapselle! Kiva toteutus. Pikkukoppa on viehättävä. Sinulla on kauniita kukkia. Itse otin inkaliljat sisälle, muut saavat jäädä ulos pakkaseen. Neilikoissa on kyllä vielä paljon kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt tuli ohje tuolla Berninan blogissa jolla tehdä, sattuipa sopivasti:) Pikkukoppa oli hauska kokeilu 2x2 cm neliöillä, joita on joskus jäänyt Mäntyharjun tilkkukurssilta, vieläkin niitä jäi.
      Minulla on vielä kaktus terassilla, pitäisi varmaan tuoda jo sisälle, siinä ei kyllä ole yhtään nuppua, joten tuskin kukkii. On jo vanha kaktus.

      Poista
  3. Hieno passikotelo! Toimii oikein hyvin korkista. Nyt vain odotetaan että pääset käyttämään. Onneksi passia tarvitaan joskus kotimaassakin kun on oikein virallisia asioita. Suloinen koppa! Kyllä niillä aina pyrkii olemaan käyttöä! Voi tuota kukkaloistoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Ehkä sitä joskus pääsee käyttämään tulevaisuudessa, saa nähdä. Kukat vielä kukkii terasilla, vaikka on ollut jo aika kylmää, nyt jo toin kaktuksen sisälle, jos ei kuki, niin heitän menemään ja hommaan uuden:)

      Poista
  4. Oli ihanaa lukea kuulumisiasi. Olen ollut taas paljon poissa blogistaniassa vaikka istunkin paljon käsitöitteni lomassa koneella. Oletko facebookissa? Jos olet, niin laitatko minulle s-postia, olisi kiva olla fc kaverisi! Kesä oli mukava, kun jotenkin elämä lähti uudelleen liikkeelle. Nyt taas ei tiedä, mitä tuleman pitää. Onneksi käsityökurssini jatkuvat taas. Mutta eteen päin elävän mieli. Asun kahden eri sairaalapiirin välissä; toisessa on leviämisvaihe ja toisessa kiihtymisvaihe meneillään. Kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vilukissi! Laitan sinulle sähköpostia. Kesällä oli jo aika mukavaa, mutta nyt mennään vain välttämättömät. Mennään sitten taas kun voidaan:)

      Poista
  5. Kiva passikotelo ja kunhan sitä vielä pääsisi käyttämään niin kiva! Täytyypä tehdä noita koppia jossain vaiheessa, ne on tosi kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Niinpä, ehkä vielä päästään joskus käyttämään, toivotaan ainakin niin. Kopat ovat kyllä kivoja ja molemmat mallit helppoja tehdä.

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...