tiistai 22. syyskuuta 2020

Korkkikangasta, nahkapaperia ja jämäkankaita🌹

Olen käynyt parina päivänä syyskuussa 
Vaasan Taitokeskuksessa korkki- ja nahkapaperikurssilla.
Ensimmäisenä iltana tein korkkikankaasta taitokeskuksen 
mallin pienen käsilaukun. 
Seuraavana kertana tein nahkapaperista ison säilytyskopan. 
Kotona tein sitten toisen hieman matalamman kopan ja molemmat koristelin
koneen kirjontaompeleella.
Tämä oli hauska materiaali, kun se kuivui, niin kovettui muotoonsa.
Minulla oli pari laatikkoa koppien sisällä kuivumisen ajan,
että saan tuon neliskanttisen muodon paremmin pysymään.
Minulla on vielä nahkapaperia ja korkkikangasta jäljellä, 
joten nyt täytyy tehdä niistä jotain hyödyllistä.
Seuraavana tein tilkkukaverini Sannan innoittamana
jämäkankaista  pari säilytyskoppaa "glorifiedscrapbasket"
,mutta reunakaitaleen tein hiukan eri tavalla. 
Halusin raitakaitaleen reunaan:)
Täytyy tehdä vielä kolmaskin, jossa on tehty ohjeen mukaisesti.
Opastus mittoineen löytyy  hänen instagram sivuilla ja blogista
Näissä voisi säilyttää jämäkankaita:)
Koppien sivuja:)
Kopat yhdessä.


Aurinkoista syksyä kaikille!

12 kommenttia:

  1. Korkkikangas on minullekin tuttu materiaali, mutta nahkapaperista ei ole minkäänlaista kokemusta. Käsilaukku on tyylikäs. Säilytyskoppien väritys on kiva, tykkään noista kahvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Tämä oli minullekin ensimmäinen kerta, kun ompelin näillä materiaaleilla jotain. Olen ostanut näitä vuosien kuluessa, mutta nyt vasta yritän tehdä niistä jotain. Tykkään myös säilytyskopista, niitä oli kiva tehdä:)

      Poista
  2. Ihania sälyttimiä! Korkkikangasta olen kokeillut, mutta paperikangas on testaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle! Paperikangas on kiva materiaali, kannattaa kokeilla:)

      Poista
  3. Onpa kivoja juttuja kaikki. Tuo korkkikangas on niin mielenkiintoinen. Minullakin on kun aattelin jos tontuille jotain tekisin siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos *Vekki* Korkkikangas on kiva materiaali ja helppo työstää:)

      Poista
  4. Hienoja Koreja tuli, näihin menee yllättävän paljon tilkkusilppua/jämäpaloja ja tulevat paremmin käyttöön kun ei tarvi kaataa lattialle ja etsiä tiettyä palaa🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna💕 Menee yllättävän paljon, mutta ovat kyllä aika isojakin. Totta helpommin löytää, kun on oikeassa kopassa oikean väristä mitä etsit🤗

      Poista
  5. Ihania tavaroita! Sekä korkista että paperista tulee mukavia säilyttimiä. Noita värikoodattuja koppia olen myös katsellut mutta en ole vielä päässyt tekemisen asteelle :) Ovat tosi kauniita! Ja niihinkin saa sitten muutaman jämäpalan kulumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Nahkapaperi oli yllättävän helppo käsitellä, vaikka on kasteltu ja eniten aikaa meneekin sen kuivumiseen. Minulla on näitä molempia vielä muutama väri jäljellä, joten jotain kivaa pitää keksiä:) Värikoodatut ovat kyllä kivoja ja yllättävän helppo tehdä tutoriaalin avulla! Pitää vielä tehdä pari lisää, niin saa tärkeimmät värit lajiteltua:)

      Poista
  6. Kauniita kaikki koppasi. Nahkapaperia kiinnostaisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Nahkapaperia kannattaa kokeilla, on yllättävän helppo työstää:)

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...