sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Keltaoranssi pöytäliina ja ilmastopeitto🐥🐣🌤

Keltaoranssit palat on tehty jo huhtikuussa 2012, ja alunperin piti tulla tyyny:)
joten kauan on kestänyt näiden palojen hautua, ennen kun niistä tuli tämä liina.
Hautomosta poistui yksi ufo työ, mutta sinne jäi paljon vielä tekemättömiä töitä.
Liina valmistui sopivasti pääsiäiseksi ja pääsi heti olohuoneen pöydälle.
Tikkasin koneella liinan ääriviivojen mukaan Aurfilin Mako`ne 40/2
keltaoranssilla langalla ja reunoille laitoin koristetikkauksen.
Välissä on ohut Vilene H630 vanu jossa on toisella puolella liima.
Taustakangas tuotti vaikeuksia, ensin ajattelin laittaa vihreän kankaan joka
oli jo valmiiksi katsottu, mutta se kuulsi läpi valkoisissa kohdissa
 ja halusin, että valkoinen näyttää valkoiselta, 
joten lopuksi laitoin ohuen valkoisen balttina kankaan.
Osallistun Tiinan ja Aulin ilmastopeitto 2020 yhteisompeluun ja 
alla on minun valitsemani kankaat siihen työhön. Mukana on monta tekijää
ja peittojen tekoa voi seurata FB:n sivuilla ja IG:ssä
Lapuissa on aina kyseisen värin lämpötila, kuumasta kylmään.
 Ensimmäiset kolme kuukautta eli tammikuusta maaliskuuhun.
 Aloitin peiton teon vasta maaliskuussa ja käytin päivissä keskilämpötilaa,
jotka sain täältä https://kilotavu.com/fmi-tilastot.php
joten aika tasalämpöinen alkuvuosi on ollut, ei ole oikein kovin kylmää, 
vaan osassa kuukaudessa on jopa aika lämpöisiä päiviä ottaen huomioon 
vuodenajan. Esimerkiksi tammikuun toinen päivä oli 5-6 astetta.
Aika paljon on ollut 2-4 astetta ja +1-1 asteen päiviä.
Mutta on mahtunut mukaan myös muutama kylmempikin 
päivä esim. helmikuun lopussa.
Tätä on kiva tehdä ja on mielenkiintoista katsoa millainen 
lopputulos on kun koko vuosi on käyty läpi.

Mukavaa pääsiäisen aikaa!

14 kommenttia:

  1. Liina sopii hyvin pääsiäispöytään mutta kyllä muulloinkin:) Ilmastopeittoprojektissa on kiva olla mukana;) on mielestäni mielenkiintoinen ompelutyö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä liinaa voi pitää muulloinkin ainakin näin keväällä ja kesällä piristämässä:) Ilmastopeitto on mielenkiintoinen ompelutyö.

      Poista
  2. Kaunis sydänliina. Tuon ilmastopeiton valmistuminen on varmasti mielenkiintoinen projekti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Mielenkiintoista nähdä ilmastopeiton lopulliset versiot vuoden lopussa.

      Poista
  3. Hieno liina! Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä♥️

    VastaaPoista
  4. Hieno pääsiäisliina! Kiva että liityit mukaan ilmastopeiton tekoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Hyvät ohjeet ja lopputulosta ei tiedä, niin siinäpä haastetta kerrakseen:)

      Poista
  5. Tosi ihana pääsiäisliina! Tuota ideaa voisi käyttää moneen työhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti Tiinatei! Kyllä idea käy moneen työhön:)

      Poista
  6. Kivasti muotoutuivat sydämiksi! ♡♡♡
    Myöhästynyt pääsiäistervehdys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt tällä samalla mallilla vanhimmalle lapsenlapselle tyynynpäälisen joka oli punainen ja silloin oli tarkoitus näistäkin paloista tehdä tyynyjä, mutta nyt tulikin pöytäliina:) Kiitos!

      Poista
  7. Raikas kevätliina! Tuli tosi hienosti käyttöön aiemmat blokit. Kaunis väriskaala sinulla on lämpötilojen kuvaamiseen. Toivotaan että vuoden mittaan tulee sentään vähän enemmän vaihtelua kuin mitä tämä alkuvuosi näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätliina on kyllä iloinen ja raikas, kiitos Kati!
      Toivotaan, että saa käyttää noita lämpimän sään lämpötilojen värejäkin tänä vuonna, muuten tulee yksitotinen peitto:)

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...