perjantai 6. maaliskuuta 2020

Tilkkukollaasi/maalaus kurssin tuotoksia

Alkuvuodesta olin tilkkukollaasi/maalauskurssilla kolmena viikonlopun 
lauantaina Vaasa Opistolla ja opettajana oli Teija Ohvo.
Tämä on tilkkutöissä alue jossa en ole tehnyt koskaan mitään ja innolla lähdin kurssille!
 Saimme kopioita A4 kokoisia erilaista papukaijoista
 ja ope suurensi omani A3:n kokoiseksi
 Piirsin kaavapaperin läpi linnun ääriviivat.  
kynällä joka silitäessä siirtää kuvan kankaaseen.
Alla joitakin tekovaiheita.
Tässä kuvassa näkyvät liimaharsolla kiinnitetyt kankaanpalat, 
joiden päälle tikataan vapaatikkauksella.
Värjätyn kankaan nurjalla puolella on kevyt tukikangas.
Kuvahan ei ole täysi kopio ja mittasuhteetkaan eivät
täsmää, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen.
Linnun tausta kangas on värjätty.
Lisäsin puuvillavanun ja vuorikankaan nurjallepuolelle.
Kuvattu ulkona.
Toinen työ jonka tein kurssin alussa oli aiheeltaan
Punainen ja Kirjava.
 Mitään ajatusta ei ollut, mutta valitsin pohjaksi
värjätyn pellavakankaan ja kiinnitin pinnalle kankaita 
pestessä jääneitä lankatolloja jotka avasin ja solvyn
avulla vapaatikkasin pintaan. Tikkauksen jälkeen pesin solvyn pois
ja jatkoin vielä vapaatikkausta.
 Muutama värjätty kangaskin on liimattu liimaharson avulla joukkoon.
Nurjalla puolella on kevyt tukikangas ja laukkuhuopaa, 
jonka päällä on vuorikangas.
 Työ ei ole ihan valmis vielä, taustan vuori pitää vielä ommella kiinni.
Reunat jätän tällaiseksi, kun kuvassa on.
 Tämän vuoden ensimmäiset narsissit!

Aurinkoista maaliskuuta kaikille!


18 kommenttia:

  1. Kyllä on ihana työ. Kannattaa jatkaa tätä lajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Mirja💕 Seuraava työ on jo suunnitteilla:)

      Poista
  2. Upea papukaija. Kurssisi on ollut antoisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raija💕 Kurssi oli oikein antoisa ja mielenkiintoinen:)

      Poista
  3. Voi valtavaa miten hieno työ. Tuo tekniikkaselostuksesi on mielenkiintoista. Täytyy kokeilla joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon "Vekki"💕 Kiva, kokeile vain, tämä oli kyllä mielenkiintoista tehdä:)

      Poista
  4. Hienoja töitä! Tekisi mieli kokeilla, mutta jonkun apurin varmaan tarvitsisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Helena💕
      Kokeile ihmeessä ei ollut niin vaikeaa, vaikka ensin niin ajatteli, mutta työn tekeminen vei mennessään ja sitten se valmistuikin:)

      Poista
  5. Olipa kiva nähdä koko prosessi, kiitos. Ja onnittelut hienoista töistä.💓

    VastaaPoista
  6. Hienoa taidetta! Teillä oli mielenkiintoinen kurssi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kati💕 Kurssi oli mielenkiintoinen ja opettaja taitava!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Lilian💕 Vähän uusia kokeiluja vaihteeksi:)

      Poista
  8. Aivan mahtavan upeita molemmat työt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marle💕 Sai tehdä vapaatikkausta oikein kunnolla:)

      Poista
  9. Ihan mahtava papukaija, hieno työ!!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...