lauantai 27. lokakuuta 2018

Orvokkipeitto valmis ja nuppupeittoja.

Mäntyharjulla tilkkukursilla kesällä 2018 aloitettu peitto on valmis vihdoinkin!
Peitto sai nimekseen Orvokki. Kokoa on 105x145 cm.
Ei mikään iso, mutta ehkä kävisi seinälle tai lapsen peitoksi. 
 Peitton hexagonit on tehty Scrap Crazy 6" viivaimella, 
joita on myynnissä Töölön Tilkkupajassa
 Tässä olen käyttänyt C viivainta isoon hexagoonin. 
Neljästä palasta syntyy hexagon.
D viivainta päätyreunan puolikaspaloihin.
 Taustakangas on ostettu joskus Kangashamsterit ryhmästä Fb.stä.
Leveyttä piti jatkaa vihreällä peittokankaalla.
Välissä on jämäkkää puuvillavanu.
Tikkaukseen käytin vihreää ja violetin väristä tikkauslankaa.
Reunan ompelin myös koneella.
 Osa lentävistä hanhista meni tähän nuppupeittoon.
Olen joskus kirjonut koneella tämän kirahvin. 
Niitä löytyy vielä muutama kappale lisää
 ja niistä voisi tehdä vähän isommankin peiton.
 Ilmapallo kankaan olen saanut tyttäreltäni.
 Tämän peiton blokkien keskikuviot ovat vanhasta lasten pussilakanasta.
Nyt nuppupeitot odottavat tikkausta seuraavaksi.
Kokeilin myös vapaatikkausta, paksummalla alalangalla
 ja ompelin kuvion nurjalla puolella. 
Käytin luonnonvalkoista helmilankaa alalankana.
Ei onnistunut oikein hyvin, mutta täytyy kokeilla vielä lisää ja 
vaihtaa toinen puolasukkula, jolla voi säätää langankireyttä.
Ompelukoneessani on tikkauskuvioita ja paininjalkoja
joita en ole käyttänyt tai kokeillut. Tänä talvena aion kokeilla 
ainakin joitain niistä johonkin työhöni.

Mukavaa viikonloppua!

16 kommenttia:

  1. Oi miten ihania peittoja, niin kauniita♥ Olet sinä vaan taitava käsistäsi:) Leppoisaa lokakuun loppua♥

    VastaaPoista
  2. Olet ollut ahkera ja peittoja on syntynyt taitavissa käsissäsi. Nuppupeitot kisaavat keskenään kauneudellaan. Minullakin on tuo vapaatikkaus vielä harjoitteluvaiheessa, mutta annoitpa hyvä vinkin, että voisi kokeilla erivahvuisia tikkauslankoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena💕 Nuppupeittoja on niin kiva tehdä! Alalankana voi käyttää helmilankaa ainakin, muita en ole vielä kokeillut:)

      Poista
  3. Hexagon peitosta tuli todella kaunis ja nimi on nappiin! Söpöjä nuppupeittoja ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  4. Orvokki-peiton värit ovat loistokkaat, silmäähivelevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia, pidän itsekin peiton värimaailmasta, tuo mieleen kevään ja orvokit.

      Poista
  5. Näyttääkin ihan ruukulliselta orvokkeja, kaunis peitto. Taustakangas on myös osuva valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija!
      Taustakangas löytyi ihan sattumalta, kun katselin kangasvarastojani ja tuntui sopivan tähän peittoon.

      Poista
  6. Orvokki on suuri oikea nimi tuolle peitolle! Se viivain on todella kätevä. Suloisia nuo nuppupeitot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Orvokki tuli mieleen peiton väreistä, joten siitä nimi:)

      Poista
  7. Ihania peittoja! Nuppupeittoja oliskin mukava tehdä... kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tilkkuilo! Nuppupeittoja on kiva tehdä, valmistuvat nopeasti:)

      Poista
  8. Orvokit kukkivat vielä myöhään syksylläkin upeasti! Minun Mäntyharjun heksagontyö odottaa vielä käyttötarkoitustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinatei!
      Kyllä se paikkansa löytää jossain vaiheessa:)

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...