sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Huh, huh niin se aika rientää...

Nimittäin huomasin, että olen aloittanut tämän blogin viisivuotta sitten päivälleen 2012 vuonna.
Kyllä aika kuluu, kuten tämäkin viisi vuotta on mennyt hirmu nopeasti! 
No, palaan vielä Madeiralle näiden sormustimien muodossa, eli olen ostanut kaikki  kuusi kappaletta kolmella eri Madeiran matkalla. Viimeinen on tuo puinen, jonka ostin nyt joulukuun 2016 matkalla. Näitä sormustimia minulle on kertynyt n. yli 70 kpl eri matkoilta ja eri maista, voi olla samasta paikasta useampia, mutta kaikki erilaisia. 
Helppoja ja halpoja matkamuistoja:)
 Tyttäreni tekemät kahdet sukat, pidemmät jo viime vuoden syksyllä ja lyhyemmät joululahjaksi. Oma tekemät on aina kiva saada!
 Viime vuonna olin tammikuun ostamatta kankaita ja katsotaan miten tänä vuonna menee. 
Kirja on ostettu nyt viimeviikolla.
 Nämä kankaat olen ostanut joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Kirahvi kangas on EK:n palalaarista.
 Marikankaat ovat Marimekon palalaarista, vihreä Ananas ja valkoinen Lepo. 
Pellavainen Heinä oli ihana löytö!
 Kattilan löysin viimevuoden puolella kirppikseltä ja maksoi vain 12 €. Kattila on 10 litraa. Olen katsellut tälläistä kattilaa värjäykseen jo kauan ja nyt löysin sen!
Kiitos kommenteista!
Tästä on hyvä jatkaa blogia ja tätä vuotta taas uusin kujein.

Mukavaa viikon alkua kaikille!

13 kommenttia:

  1. Onnea viisivuotiaalle!!!!
    Hyviä löytöjä taas, minullakin se sama kirja, ostin erittäin edullisesti Tampereen käsityömessuilta pari vuotta sitten!
    Niin ihanat sukat, kyllä sinulla on taitava tytär :o)

    VastaaPoista
  2. Onnea viisivuotiaalle blogille! Hyvää ja pitkää jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Onnea!
    Kiva keräilykohde - sormustimet:)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut 5-vuotiaalle! Mukava on ollut seurata sinun blogia. Omatekemät sukat ovat kyllä ihan parasta! Kattilla on hyvä löytö niin hyvään tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa huomata, että joku muukin kuin minä kerää sormustimia. Ensimmäisen ostin yli 20 vuotta sitten Kreetalta. Sitten niitä on kertynyt n. 160, pitäisi jaksaa laskea tämän hetken tilanne. Joka matkalta tarttuu mukaan uusia, ja aikuiset lapset tuovat omilta reissuiltaan, koska ne mahtuvat aina rinkkaan tai matkalaukkuun. Kauniita kangaslöytöjä. Onnea 5-vuotiaalle ja kiitos mielenkiintoisista jutuista.

    VastaaPoista
  6. Onnea blogillesi! Täällä on aina mukava vierailla :) Sormustimet on kyllä hyvä keräilykohde, vievät niin vähän tilaa kotonakin!

    VastaaPoista
  7. Onnea blogille! Sormustimet ovatkin todella kiva keräilykohde, itsekin ostin syksyiseltä Pietarin matkalta ensimmäisen sormustimen :). Lisäksin olen saanut yhden keraamisen käsinmaalatun joskus Italiasta. Sinähän voisit joskus tehdä vaikka blogijutun noista sormustimistasi tai osasta niissä :). Tai pitää vaikka näyttelyn :). Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
  8. Onnea viisivuotiaalle blogille ja hienolle kattilalle : )

    VastaaPoista
  9. Onneksi olkoon kivalle blogillesi. Tosi kivoja sormustimia. Olisi muuten tosi mielenkiintoista kuulla, mitä kaikkea esim. nämä meidän blogiystävät keräilee. Kankaitten ostokielto on täälläkin voimassa, mutta kun ompelu ei nyt millään maistu, ei myöskään kasat pienene.

    VastaaPoista
  10. Onnea blogitaipaleesta! Olisi mukava nähdä kaikki sormustimesi yhteiskuvassa. Minä olen ajatellut sellaisen hankkimista, edes yhden, näin aluksi. En ole löytänyt. Kivoja töitä teet, palaan tänne vilkuilemaan vastakin :)

    VastaaPoista
  11. Onnea ja kiitos viidestä vuodesta. Blogiasi on ilo seurata. Aika mahtava määrä sormustimia. Kivoja kangaslöytöjä.

    VastaaPoista
  12. Kiitos ihanista kommenteista!! Sormustimista voisin joskus tehdä oman postauksenkin, katsotaan:)

    VastaaPoista
  13. Onnea blogillesi! On niin mukava lukea tekemisistäsi!
    Minäkin olen keräillyt Marimekon pellavaisia paloja - saa nähdä mihin päätyvät :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...