torstai 21. tammikuuta 2016

Pellavaa ja foliota

Liityin Fb:ssä ryhmään, jossa olisi tarkoitus tehdä joka kuukausi jokin ennen 2016 vuotta aloitettu keskeneräinen työ valmiiksi ja ensimmäinen työ on valmis, eikä vienyt kun tovin kun kehys oli ommeltu kukkaro-osaan, joka leikattiin loppuvuodesta 2014 ja muistaakseni ommeltiin 2015 alkuvuodesta ja jäi siihen odottamaan.
Jotku asiat vain kestää... 
Traktoripeitot ovat myös edenneet ja laitoin traktoriblokkien väliin paneelikuvien välissä olleen tekstikaitaleen ja koko keskustan ympärille kapean mustan kaitaleen ja niinhän siinä kävi, että hanhikaitaleet näyttivät pliisuilta, joten
 leikkasin muutaman mustan hanhen myös ja heti tuli ilmettä enemmän, joten näillä mennään eteenpäin...
Paljon parempi:)
Tilkku- ja kokeilevaa käsityötä kurssit ovat alkaneet ja tiistaina oli jälkimmäinen kurssi, jossa kokeilimme tehdä folion (ei ole tavallista foliota) avulla figuurikuvan kankaalle ja tässä on minun ensimmäinen kokeiluni, tämä vielä kehittyy tästä joten saas nähdä mikä siitä lopulta tulee...
Kokeilut kuuluvat töihin, joita pitää hieman hautoa, joten eivät valmistu ehkä aivan heti ja nämä kokeilut voivat olla vaikka missä työssä jossain vaiheessa:)

Kiitos ihanista kommenteista!

Pirteää loppuviikkoa kaikille!

15 kommenttia:

  1. Johan on söötti kukkaro. Ja hanhia vain syntyy lisää, vaikka pakkanen paukkuu nurkissa.

    VastaaPoista
  2. On kyllä upea kukkaro ja tosi hyvä oivallus lisätä mustia hanhia muitten joukkoon. Jännä nähdä mitä siitä folioladysta syntyy! Nähdään lauantaina :o)

    VastaaPoista
  3. Tykkään kukkarostai kovasti:) Traktoripeitosta kehkeytyykin aika mukava:)!!
    Tosta viimeisestä kuvasta en ymmärtänyt mitään;)

    VastaaPoista
  4. Kukkaro on söpö. Jotkut pienetkin asiat saattavat vaatia vuosia valmistuakseen. Nuo mustat hanhet on hyvä idea, tulee ryhtiä ja rytmiä.

    VastaaPoista
  5. Niin viehko ihana pussukainen. Kaunis kangas ja kehykset. Niin ne työt ja ideat joskus vaativat sitä kypsyttelyä.

    VastaaPoista
  6. Kaunis romanttinen kukkaro! Mustat hanhet näyttää oikein hyviltä siellä joukossa!

    VastaaPoista
  7. Kaunis kukkaro. Joskus jotkut asiat vaativat vähän enemmän aikaa. Mustat hanhet piristävät traktoripeittoa. Mielenkiintoinen mysteeri tuo foliokokeilu.

    VastaaPoista
  8. Soma pullea kukkaro ja niin vain valmistui! Hyvä oli kun keksit mustat hanhet. Foliokokeilua katselen silmät ymmyrkäisinä, en oo kuullu juttuakaan moisista :)

    VastaaPoista
  9. Ainakin minun silmääni olet tehnyt hyviä ratkaisuja traktoripeiton kanssa. Hienolta näyttää! Onko tuohon kukkaromalliin olemassa jossain ohjeita/kaavoja? Mieli tekisi tehdä itsekin välillä vähän pullukampia.

    VastaaPoista
  10. Suloinen kukkaro!
    Tuo foliojuttu kuulostaa jännittävältä, kiinnostuneena jään seuraamaan...

    VastaaPoista
  11. Kannatti tehdä kukkaro valmiiksi niin kaunis se on! Hieno pulleampi malli.
    ...Mukava seurata mitä keskeneräisistä syntyy. Tuo musta kolmio antoi heti ilmettä traktori työhön...

    VastaaPoista
  12. Tuo kukkaro on kyllä hieno. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  13. Romanttinen kukkaro, sopii oikein hyvin, kun kevätkin on tulossa :). Onpa muuten mielenkiintoisen kuuloinen tuo kokeileva käsityö, harmillista kun täällä ei ole tarjolla mitään tuollaista, voisi kiinnostaa itseäkin kovasti!

    VastaaPoista
  14. Hei, kaapissa lojuu keskeneräisiä kösitöitä vaikka kuinka paljon, mikä face-ryhmä tsemppaa tekemään ne valmiiksi?

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...