tiistai 30. syyskuuta 2014

Syksyn sydämmiä

Opiston kurssit ovat alkaneet jo pariviikkoa sitten, mutta niin on ollut kiire, että en ole kerinnyt oikein kunnolla mitään aloittaa, mutta ensimmäisellä kerralla saimme kotiläksyksi tehdä nimilapun jossa on etunimi ja jonka voi ripustaa rintapieleen aina kurssilla, no nyt kerkesin tehdä viimein omani.
Nimi tulee tuohon pinkin sydämmen keskelle olevaan lappuun, takana on hakaneula kiinnittämistä varten. Värit ovat lempparivärejä ja ne on opiston open varastoista. Koko on n. 15 cm. Takakangas on omista varastoista, sattui nyt vain käteen tälläinen kangaspala, ei mitään muuta tarkoitusta sillä:)
Seuraavana saamme opetella kirjontaa ja sitä varten teemme villa, pellava tai silkkikankaalle applikointikuvioita, joihin teemme käsinkirjontaa. Villakangas on omista varastoista, mutta nuo värilliset pellavakankaista tehdyt ovat opistolta saatuja. Laitan lisää kuvia kun saan jotain kirjottua valmiiksi asti.
Kerään sormustimia ja aina kun käyn jossain ulkomailla yritän löytää yhden tai useamman erilaisen. Santorinilta löysin nämä kaksi, joten sormustinkokelmani karttui taas parilla uudellla.
Syksyn krysanteemi kukkii!

Nyt kun matka on hoidettu alta pois saa keskittyä tilkkuiluun oikein kunnolla. Aurfilin BOM:kin ovat tekemättä elo- ja syyskuulta ja pian tulee taas uusi lokakuulle,  mutta tehdään kun keritään. Yhdellä uudella lyhytkurssillakin olen opistolla, mutta siitä lisää myöhemmin.

Iloista viikon jatkoa kaikille:)

3 kommenttia:

  1. Oikein tarpeellinen tavara se nimilappu! Kiitos muistutuksesta :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun olet aloittanut tuollaisen ryhmässä harrastamisen.
    Varmaan ihan odotat sitä päivää kun pääset sinne oppimaan uutta ja puuhastelemaan.

    VastaaPoista
  3. Heippa pitkästä aikaa, onpas hienoja sydämi <3

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...