keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Tammikuun BOM Chez Claire

Olen ihaillut muutamassa blogissa näitä Aurifil BOM- blokkeja ja nyt sitten innostuin itsekin tähän mukaan. Kiitos Tiinatei nettiosoitteesta. Tarkoitus on tehdä joka kuukausi yksi blokki jonka on suunnitellut eri suunnittelija. Tässä oma versioni tammikuun Chez Claire- blokista. Tämän olen jo tehnyt pariviikkoa sitten, mutta melkein unohdin tehdä postauksen siitä, kun muut työt ovat innostaneet ja vaatineet aikaa tässä välissä. Havahduin tänään ja melkein jäi viimeiselle päivälle, huh! onneksi ehdin. Tarkkojen mittojen ja ohjeiden mukaan tekeminen on kivaa ja haastavaa, joten yritän ainakin, eri asia sitten riittävätkö taidot ja ymmärränkö kaikki ohjeet oikein.
En osaa kuvitella, miten paljon koko työhön kankaita pitää olla, mutta on mielenkiintoista katsoa riittävätkö ne jotka olen tähän projektiin varannut. Tämän blokin tekemin oli kivaa, eikä ollut kovin vaikea tehdä, mutta tarkkana sai olla mittojen kanssa, että blokista tuli oikean kokoinen.

Kolmiuloitteinen työni etenee siten, että en löytänyt ruskeaa kangasta millään varastoistani, joten olen ilmeisesti sen käyttänyt loppuun ja jouduin hakemaan tänään Eurokankaasta uutta kangasta ja huomenna jatkan työtäni. Kiemuraliina on tikkauksen alla, joten kaikki työt etenevät pienin askelin eteenpäin.

Tervetuloa uudet lukijat ja kiitos kommenteista, ja siitä kun piipahdat vierailulla täällä.

Mukavaa ja kivaa loppuviikkoa!

6 kommenttia:

  1. Hauskaa, että sinäkin olet aloittanut tämän BOM! Jos lähetät kuvasi Flickr:n AurifilBOM sivulle: http://www.flickr.com/groups/2013aurifildom/, niin sinulla on mahdollisuus voittaa Aurifil lankoja! Ja jos blokkien teossa ilmaantuu ongelmia, niin eiköhän me yhdessä ne ratkaista;o)

    VastaaPoista
  2. Kivat värit ja siistiä jälkeä on syntynyt:)
    Ei kai haittaa jos jossain vaiheessa vaihtaa ja soveltaa kankaita jos varaamasi kankaat käyvät vähiin. Niin tein itsekin viimevuoden BOM-työssä.

    VastaaPoista
  3. Kauniit väri blokissasi! Minäkin ompelin tuon samaisen blokin, en tiedä jatkanko, kun viime vuoden työn yhdisteleminen oli niin tuskaisen työlästä.

    VastaaPoista
  4. Raikkaan värinen blokki! Mukava seurata BOMin vaiheita!

    VastaaPoista
  5. Kivat värit ja hienosti onnistuneet rullat! Suositelen Satun antamaa vinkkiä kuvan laittamisesta Flickriin, kuvan sinne lataamisella minä voitin viime marraskuussa rasiallisen Aurifilin lankoja.

    VastaaPoista
  6. Taas on tulossa niin kaunista. Ihailen tuota siisteyttä kun saumat menee just, eikä melkein.
    Kiva odottaa tuotakin valmiina. Mukavaa loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...