sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Lauantaipäivä kului...

Seinäjoen käsityömessuilla mukavasti tyttären, ja kahden lapsen kanssa, lapset olivat innoissaan kaikesta näkemästään ja kaiken ihmettelyn keskellä aikuisetkin ehtivät käydä katsomassa kaikki  kiinnostavat kojut.
Tarkoitus oli ostaa tuota traktorikangasta, konetikkauslankoja ja ompelukoneen puolia joten kaikki muut ostokset ovat ylimääräisiä, mutta ostohetkellä aina tarpeellisia, vaan mielestäni ostin hyvin maltillisesti. Pussukan leuat olivat varmaan markkinoiden halvimmat, nuo pienemmät 2 € ja isompi 3 € eli yhteensä 7 €. Laadusta en tiedä, kun en ole ennen kokeillut, enkä muista kuka oli yrittäjä jolta ostin.

------------------------------

Messuilla oli koululaisten  maskottinäyttely luokille 5-7 ja 8-9.

Aivan ihastuttavia ja hauskoja.

------------------------------

Bongasin mielenkiintoisen tekijän Pietarsaaresta, tuotteet olivat käytetystä materiaalista tehtyjä, vanhoista virkatuista liinoista tehtyjä pussukoita, vihkoja joissa oli vanhoista vinyylilevyistä tehdyt kannet, käytetystä mainoskankaasta tehtyjä pussukoita, todella kauniisti työstettyjä ja hyvän näköisiä, hän tekee myös juhlapuvuista auton verhoiluun mittatilaustöitä yms. yms. Lupa kysytty tekijältä ja tässä linkki RISAko sivuille, käykää tutustumassa.
Messut olivat kiva yllätys tänä vuonna!

------------------------------

Ruutua ja raitaa on edistynyt hieman eteenpäin ja tästä punaisesta tulee nuppupeitto, ehkä pienelle keskostytölle, kuka tietää, jäi vähän kesken, kun mietin teenkö tikkaukset käsin vai koneella... löysin kyllä messuilta tähän sopivan konetikkauslangan, mutta mietitään nyt vähän vielä.

Ruutuja olen tehnyt nyt neljä blokkia yhteensä tästä sarjasta, mutta en tiedä vieläkään mitä näistä teen...hmm! Mietinnässä on patalappuja tai sitten nuppupeitto, mutta kankaita on niin vähän jäljellä, että lisä kankaita tarvitaan joka tapauksessa jos tulee nuppupeitto tai sitten teen pussukoita, no mietitään tätäkin tovi vielä.

Tänä sunnuntaina on tehty pihatöitä ja melkein sain puutarhan putsattua talvikuntoon, mutta yksi nurkka vielä jäi, toivottaasti ensiviikolla tai seuraavana viikonloppuna on niin hyvät ilmat, että saan tehtyä loppuun asti ja sitten voi keskittyä kokonaan ompelusten tekemiseen :)

Iloista viikon alkua kaikille!
Posted by Picasa

6 kommenttia:

  1. En nähnytkään vielä sun ostoksia, nyt näin :)

    VastaaPoista
  2. Sinulla on ollut antoisa messupäivä. Lasten maskotit ovat suloisia ja RISAkon tuotteet mielenkiintoisia. Ostoksesihan ovat aika maltillisia.

    VastaaPoista
  3. Seinäjoella on aina hyvät messut. Kaikkea kivaa olet löytänyt ( aarteita)

    VastaaPoista
  4. Minunkin mielestä oli tällä kertaa hyvät messut ja hyvin maltillisesti olet shoppaillut. Nuppupeitosta tulee ihana ja onhan se niin että jos käsin tikkaa siitä tulee pehmoisempi.

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuollaisessa tapahtumassa olisi kiva käydä. Aina sitä jotain mukaan tarttuu ja saa uusia ideoita :)

    VastaaPoista
  6. Una fiera interessante, curiosando tra gli stand si possono trovare cose molto interessanti. Ottimi acquisti!! Assunta.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...