lauantai 21. joulukuuta 2019

Serpentiini sĂ€ilytyspussi🎄

Serpentiini sĂ€ilytyspussukka on tullut valmiiksi jo muutama viikko sitten ja 
arvuuttelin tuolla IG:n puolella mihin kĂ€yttöön tĂ€mĂ€ tulisi, 
no niissÀ kuvissa pussi nÀytti aika pieneltÀ:)
Arvuuteltiin glögipullon pussiksi, tai viinipullon, mutta ei ole siihen tarkoitukseen.
NĂ€issĂ€ kuvissa olen kuvannut sen lumisissa maisemissa pĂ€ivĂ€aikaan, 
joten ehkÀ koko tulee nyt hiukan havainnollisemmaksi.
 Mallin ja mitat sain viime kesĂ€n MĂ€ntyharjun kurssilla, 
kun yksi kurssilainen oli tehnyt itselleen niin kauniin pussin. 
Otin pussista kuvia ja mitattiin pussi noin suunnilleen ja tÀssÀ se nyt on valmiina.
 No niin arvaatteko mihin kĂ€yttöön pussi on tehty📍
TĂ€llĂ€ voi kuljetella, sĂ€ilyttÀÀ esim. tukikankaita, korkkikankaita, 
nahkapaperia, freezepaperia yms. eli kaikkea tarpeellista tilkkuiluun kuuluvaa.
No, tietysti voi kĂ€yttÀÀ vaikka jumppamaton kuljetteluunkin😊
 Pussin koko korkeus n. 70 cm ja pohjan ympĂ€rysmitta on n. 20 cm.
Laitan tĂ€hĂ€n loppuun Pirjon "Pirren" tekemĂ€n kauniin pussin pari kuvaa. 
Olen hÀneltÀ kysynyt luvan julkaisemiseen.
Eikö ole kaunis ja mikÀ vÀri, arvaatte vain miksi kiinnitin huomiota tÀhÀn heti:)

Mukavaa joulunodotusta!🎄


10 kommenttia:

  1. Kauniita pussukoita, sekĂ€ sinun ettĂ€ Pirren ❤️

    VastaaPoista
  2. Kivan raikkaat vÀrit pussissasi ja todella tarpeellinen:) YstÀvÀsi pussissasi on myös kauniit vÀrit:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma ja on kyllÀ tarpeellinen. Saa kaikki rullat siististi sÀilöttyÀ yhteen paikkaan:)
      VihreÀ on kyllÀ niin kaunis vÀri ja serpentiini kuvio nÀyttÀvÀ.

      Poista
  3. Vau, taas yksi uusia tilkkuilumalli. Kauniita molemmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena!
      TÀmÀ serpentiini malli on kyllÀ niin kiva ja syntyy kahden vÀrisistÀ neliöistÀ ja voi tehdÀ pikakolmioilla:)

      Poista
  4. Niin kaunis ja niin tarpeellinen! Ihanaa! Lapsetkin jo tietÀvÀt ettÀ joka tarkoitukseen pitÀÀ olla oma pussi/kassi! Mukavaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tilkkuilo! Niin totta, niin ne lapset oppivat mallia ottamalla:)
      HyvÀÀ Joulua!

      Poista
  5. Molemmat ovat kauniita. KyllÀ tÀmÀnkin mallista pussukkaa tarvitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Niin nÀyttÀÀ, ettÀ tarvitsen tÀmÀn mallisia pusseja:)

      Poista

Kiva kun kÀvit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...