lauantai 13. huhtikuuta 2019

Meadowland-peitto

Tämä tilkkupeittopinta valmistui viikko sitten ja sai siitä nyt kuvan viimein aurinkoisella ilmalla.
Peitto on iso eli koko on n. 2 x 2.40 m. 
 Tässäkin mattotelineellä se ei ole kokonaan näkyvissä, 
vaan kaksi riviä taittui tuonne taakse.
Peitossa on blokkeja 30 kpl eli 5 x 6 blokkia.
Kokosin peiton samalla lailla, kun aikaisemmin 
olen neliöt kiinnittänyt toisiinsa eli ketjuttamalla.
Tässä kuvassa näkyy ehkä paremmin.
ja näissä kahdessa kuvassa vielä paremmin.
Ensin kiinnitetään kaksi blokkia toisiinsa pituus suunnassa 
ja sitten jatketaan samaan suuntaan aina seuraava blokkirivi, 
kunnes kaikki blokit ovat pituussuunnassa toisissaan kiinni.
Jatketaan siten, että vaakasuunnassa olevat rivit 
ommellaan toisiinsa kiinni yksi kerrallaan.
Idean sain Tilkunviilajan-blogista ja hän oli saanut SuzyQuilts-blogista
Juurikin peitto mahtuu parisängyn päälle, 
mutta vielä parempi on 120 cm kokoiseen sänkyyn.
Peitto jää nyt odottelemaan vähäksi aikaa, pitää saada siihen
vanu ennen kuin pääsen sitä tikkaamaan.
Viikko sitten kuvattu lumen päällä.
Tänään on hieno lämmin päivä ja lumet sulavat vauhdilla.
Puutarhassa ensimmäiset kasvit aloittelevat kasvuaan.
Scilla jo kukkii ja lisää tulee varmasti ensi viikon aikana.
Vuohenjuuri jo vihreänä ensimmäisiä lehtiä näkyvissä.
Helmililjat jo nostelevat päätään lämpöisessä paikassa.
 Ihana kevät!

Aurinkoista viikonloppua kaikille!





13 kommenttia:

  1. Mahtava, iso ja kaunis peitto. Jännä, miten värit näyttävät erilaisilta lumen päällä kuvattuna. Kevättä jo odottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Helena! Peitosta tuli kyllä iso. Lämmintä täälläkin odotellaan, että lumet sulaisi:)

      Poista
  2. Peitossasi on ihanan rauhallinen väritys. Tuota jaksaa katsoa vuosikaudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kvittaaja! Kankaat olivat kauniita ja malli kiva tehdä:)

      Poista
    2. Siis Kvilttaaja:) Sorry kirjoitusvirhe!

      Poista
  3. Tämä on ollut suosittu malli, enkä yhtään ihmettele, niin kaunis on tämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Tätä mallia on nyt näkynyt paljon somessa, kiva malli tehdä.

      Poista
  4. Kyllä on nätti peitto. Nuo värit niin sopivat hillittyjä.

    VastaaPoista
  5. Niin kaunis peitto! Tykkään kovasti harmaasta ja roosasta. Näillä ilmoilla kevät etenee hurjaa vauhtia. Kyllä se sopii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tilkkuilo! Kevät kyllä tulee nopeasti ja kesä sen myötä, niin sopii minullekin :)

      Poista
  6. Taas täydellinen lopputulos ♥ ♥ ♥ Kauniit kankaat hienosti sommiteltuna
    Hyvää Pääsiäistä teille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Lilian! Samoin hyvää pääsiäsmaanantaita!

      Poista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...