torstai 28. helmikuuta 2019

"Metsä" peitto valmis!

Muistatteko tämän tilkkupinnan, joka on tehty heinäkuussa 2013!
Nyt se on tikattu ja se on valmis!
Vihdoinkin🎉👏🏻🎉
 Viikko sitten ompelin taustakankaan 
ja väliin tuli ohut villavanu. Tikkasin peiton konetikkauksella tällä viikolla
Aurfilin vaalealla beigenvärisellä puuvillalangalla. 
Tikin pituus on 3,5 ompelukonessani ja väli n. 2cm. 
 Ompelin reunakaitaleen tällä kertaa käsin, 
koska vahingossa ompelin kaitaleen väärälle puolelle.
 Muuten peitto olisi valmistunut jo eilen.
Peiton koko on n.152x156 cm.
Taustakangas on tehty verhosta joka oli kahtena kappaleena ja joka oli lähes käyttämätön ja olen saanut muistaakseni tyttäreltäni. Verho oli hieman liian kapea ja jouduin tekemään siihen leveys ja pituus suunnassa levennyskappaleet. On se hyvä, että näitä hyvälaatuisia kankaita löytyy ihan omasta takaa ja kierrätetään pois kuleksimasta käyttöön:)
Nyt on yksi ufotyö taas valmistunut. Tämä taitaa olla viides ufo ja tänä vuonna toinen.
Tein vuonna 2016 kolme pienempää ufo työtä valmiiksi. Tästä on hyvä jatkaa.
Opiston kurssilla saimme ennen hiihtolomaa ohjeen Interleave blokkimalliin 
ja paljon muitakin, joita en ole vielä ehtinyt kokeilla.
Kolmiuloitteisia kuvioita aika monta, tämä kiehtoi ja siksi kokeilin.
Voisi kokeilla ohuemmalla kaitaleella vielä ja samoilla väreillä.
Kangas ostoksia olen tehnyt myös, mutta ulkomailta tällä kertaa.
 Nämä kankaat ovat Crafsy Bluprint:stä, siellä oli alennusmyynti viimevuoden lopulla. 
On kyllä aika hempeetä kangasta, mutta eiköhän näistä jotain kivaa synny jossain vaiheessa.
Alla olevat kankaat tilasin Emmas Fabrics Studio:sta Englannista.
Tuo mustapohjainen oli bonus kangas.
Mitähän seuraavaksi, hmm...kun on päässyt näiden ufo töiden makuun, niin luulen, 
että seuraavaksi teen myös yhden jo melkein valmiin työ loppuun asti, 
siitä sitten seuraavassa postauksessa.

Toivottavasti näemme Tilkkukampuksella 16-17.3.2019.

Mukavaa maaliskuun alkua kaikille!



sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Peitto nimeltään "Kevät" on valmis.

Tämän peiton olen aloittanut vuonna 2016 syyskuussa. Ompelin pinnan valmiiksi lokakuun alussa samana vuonna, sitten se jäi kaappiin odottamaan. Sain peiton harsittua viime vuoden keväällä ja se jäi odottamaan tikkausta, nyt sitten viikonloppuna viimein otin peiton tikattavaksi ja kävi niin kuten usein käy, olin ajatellut, että asia on vaikeampi, kuin itseasiassa sitten onkaan!
Koska olin jo harjoitellut seiskaluokkalaisen peiton kanssa konetikkausta, niin uskalsin ottaa tämänkin peiton käsittelyyn ja työn alle. Se miksi epäröin konetikkausta oli, että peitossa oli 150g polyestervanu. Työ tuntui niin paksulta, ajatuksissa oli ettei tikkaaminen olisi helppoa. 
No, ei kun härkää sarvista ja tikkaamaan!
Tikkasin ensin kolmiorivien välissä olevan valkoisen kaitaleen vaakasuoraan.
Jatkoin tikkausta pystysuuntaan aina kolmiorivin välistä ja keskeltä.
Tikkasin vielä kolmiorivin keskeltä vaakasuuntaan ja se riitti mielestäni tikkauksen määräksi.
Yhden ruudun leveys on suurinpiirtein kämmenenlevyinen.
Peitosta tuli paksun vanun ansiosta hyvin jämäkkä ja pehmoisen näköinen.
Lankana oli Aurfilin vaihtuvärinen polyesterlanka, siinä oli samoja sävyjä, kuin kankaissa.
Peiton koko on n. 133 x180 cm.
Kankaat ovat Amy Butlerin ja valkoiset Modan.
Reunakaitale on ommeltu ensin nurjalta ja sitten käännetty oikeallepuolelle ja ommeltu.
Kahdessa viimeisessä kuvassa kankaiden värit näkyvät paremmin oikeanlaisena.
Nyt on tämän vuoden yksi tavoite tehty! Yksi ufotyö valmistui kaapin kätköistä:)

Kaunista talvista sunnuntaita kaikille!

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Tähtiä, tähtiä... ja uusi laukku.

Tähtipeitto on nyt valmis  ja luovutettu saajalleen. 
Viime vuonna kesällä Mäntyharjun tilkkukurssilla aloittamani 
tähtiblokit tein malliksi jos seiskaluokkalainen kelpuuttaisi 
ne peittoonsa ja värit olisivat sopivat ja olivathan ne, 
joten jatkoin uudestaan peiton tekoa marras-joulukuussa ja 
sain sen harsittua tammikuussa tikkauskuntoon. 
Peiton tähdet on tehty Scrap Crazy 6" viivaimella, 
tähän on käytetty mallineita B ja E.
Peitto on tikattu koneella 3 cm välein suoraa tikkausta 
King Tut pätkävärjätyllä langalla.
Taustakankaan ostin Ahkera Liisasta Laihialta.
Välissä on valkoinen puuvillavanu.
Reunakaitalekangas on ostettu viime vuoden 
Käsityömessuilta Tampereelta Forssan Kankaisilta.
Nimilappu ja sitten se oli valmis.
Seiskaluokkalainen oli tyytyväinen peittoonsa:)
Viikonloppuna päätin tehdä viime keväänä aloittamani boro-kirjonta palasta 
ja lisäpaloista jotain, vaikka lisäpalat eivät olleet loppun asti kirjottu. 
Tikkasin pellavalangalla loput ja ensin ajattelin tehdä paloista 
projektipussin, mutta siitä olisi tullut liian iso, 
joten siitä tuli laukku.
 Lisäsin kahta vihreää kangasta reunoille ja tikkasin pellavalangalla.
 Nauhakujat olin jo ommellut ja en purkanut niitä, 
vaan laitoin vain nauhat koristeeksi. 
 
Vuorikankaaksi laitoin värjätyn kankaan, jonka olen saanut opistolta, 
sattumalta oli vihreävalkoinen. Sisäpuolella on iso tasku, jonka voi sulkea napilla.
Tästä tuli kiva tilkkulaukku boro-kirjonalla:)

Iloista alkuviikkoa kaikille!




maanantai 4. helmikuuta 2019

Tähtipeitto melkein valmis...

Tähti peitto on nyt tikattu ja reunat tasattu.
Reunakaitale vielä ja lankojen päättely, sitten on valmis!
Tietysti nimilappu:)
Tässä kuvassa näkyy tuleva reunakaitale ja taustakangasta.

Mukavaa alkanutta viikkoa!




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...