lauantai 1. huhtikuuta 2017

Valmis on!

On mennyt lähes neljä kuukautta, kun mitään olen saanut valmiiksi asti, mutta nyt on tämä pieni nuppupeitto valmiina luovutukseen. Ajattelin tekeväni monta nuppupeittoa, mutta ei nyt tullut valmiiksi kuin tämä yksi:) Ehkä toisena vuonna sitten.
 Tikkaus on todella yksinkertainen ja sen tekemiseen ei paljon aikaa kulunut.
 Uutta tässä peitossa on se, että kokeilin jättää koneella tikatessa langat mahdollisimman pitkäksi, että saan päätellä käsin langan päät. En yleensä tee niin, vaan päätä muutamalla edestakaispistolla.
Etuna tässä oli se, että työn aloitus ja lopetus kohdat jäävät todella siistiksi, varsinkin nurjalta puolelta, koska alalanka oli valkoista ja päällipuolen lanka oli värillistä.
Opistolla opettaja on näyttänyt ja opettanut muinasta kirjontaa ja 
otin palan villakangasta ja muutaman villalangan. 
Vielä en päässyt alkuun, kun aloitin aivan toisen työn...
 Edellisellä Ikean reissulla ostin näitä paloja lisää ja siinä oli lisää mustavalkoisia paloja, 
joten innostuin kokeilemaa jos niistä tulisi pieni peitto ja tulihan niistä:) 
 Ensimmäinen rimsu on vasta ommeltu yhteen. 
Ei tästä näin tulekaan isoa peittoa, mutta laittan oranssia reunoille
 (jos löydän kaapista) ja fleecin taustakankaaksi ilman vanua.
Kiitos kommenteista!

Iloista huhtikuun alkua!

13 kommenttia:

  1. Kivat pikkupeitot! Muinainen kirjonta herätti kyllä mielenkiinnon nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laitan lisää kuvia muinaisesta kirjonnasta seuraavassa postauksessa:)

      Poista
  2. Pyykkipinnat hauskassa uudessa käytössä.

    VastaaPoista
  3. Kaunis nuppupeitto. Sen saaja on varmaan onnellinen vauva. Mustavalkoiset peitot ovat tyylikkäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuppupeitto menee lahjoitukseen VKS:vastasyntyneitten osatolle:)

      Poista
  4. Ihana toi musta/valkoinen työ ja vielä kun lisäät sitä oranssia......! Nuppupeitto on todella kaunis, juuuu lisää kuvia kirjonnasta sitten kun se edistyy, odotan innolla!!!!

    VastaaPoista
  5. Kaunis nuppupeitto! Mustavalkoisesta tulee tyylikäs.

    VastaaPoista
  6. Kaunis punavalkoinen! Villalankakirjonta kiinnostais kovasti... Mustavalkoisesta tulee jännittävä.

    VastaaPoista
  7. Kaunis nuppupeitto ja kivasti toimii kahdella värillä! Kirjonnalla saa kyllä kaunista pintaa!

    VastaaPoista
  8. On niin raikas tuo punavalkoinen, hieno. Eikä tuo mustavalkoinenkaan hullumpi ole. Villakirjonta on aivan ihanaa. Olen kokeillut.

    VastaaPoista
  9. Raikas nuppupeitto! Muinaisesta kirjonnasta en ole koskaan kuullutkaan, mielenkiinnolla odottelen tuloksia!

    VastaaPoista
  10. Kaunis nuppupeitto. Peiton lahjoitus on hieno asia ja ajatus. Minulta on mennyt nuppupeitto-asia kokonaan ohi. Peittoja taidetaan ottaa vastaan jatkossakin, joten siihen voisi ryhtyä itsekin.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...