torstai 31. maaliskuuta 2016

Mitään ei tapahdu...

nimittäin ompelurintamalla, hieman eteenpäin olen tätä laukkua tehnyt, täytyy yrittää saada opiston näyttelyyn valmiiksi asti.
Tikkasin noita neliöitä toiseen etukappaleeseen ja nurjalle puolelle tuli yksi ylimääräinen mukaan:)
 Kävin pitkästä aikaa EK:ssa ostin toisen palan kangasta eli tuon keltaraitasen ja tuon aurinkokukkaisen sain tilkkukavereilta tuliaisina tilkkupäiviltä. Kiitos Mari, Anneli ja Aino!
Tänä vuonna en itse lähtenyt tilkkuilemaan tilkkuladulle Lahteen, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Onneksi on muissa blogeissa näkynyt kuvia upeista tilkkutöistä.
 Kevät aurinko leikkii kukkien lehdillä, eikö ole kauniita!
 Ruusuja, ruusuja. Tuli tasaluku täyteen vuosissa.
Tänä vuonna pääsiäistä vietettiin flunssaa potien ja ompelulle vapaat päivät meni ja oli:(

Lämmin kiitos kommenteista ja kiva kun piipahdat blogissani:)

Keväistä Aprillipäivää kaikille!

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Yksi keskeneräinen...valmis!

 Tämäkin keskeneräinen valmistui! Ihmettelen nyt, miksi se on yleensä jäänyt kesken, koska oli melkein kokonaan tikattu, vain kolmasosa puuttui ja reunakaitale. 
 Alunperin tämä piti tulla keittiön seinään, mutta keittiön remontin yhteydessä seinä poistui, joten nyt se pääsee terassille kesätarjottimen liinaksi.
   Käsintikkaus tehty myötäillen kuvioita, vaikka ei ihan jokaista kohtaa.
Välissä ohut polyesterivanu. 
Reunakaitale on joskus värjätty lakanakangas, joka myötäili työssä olevaa sinistä melko lähelle.
Lauantaina oli taas laukkukurssi ja tikkasin 2. laukun etu- ja takakappaleet osittain 
kurssilla ja jatkoin kotona.
Laukku numero 4 aloitettu ja siitä tulee heleän punainen:)
 Näistä muodostuu laukun etu- ja takakappale.
Kyllä nyt on taas laukkuja tulossa, mutta eikös naisella pidä olla laukku joka lähtöön:) 

Kiitos ihanista kommenteista!

Aurinkoista viikkoa kaikille!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Punainen laukku ja Duudsonit

 Olen aloittanut tämän laukun jo 2012 opistolla ja nyt sen sain valmiiksi vihdoinkin! Mistäkö tiedän, että se on vuonna 2012 aloitettu, koska olen kirjonut laukun sisätaskuun nimeni ja vuosiluvun:) Tein silloin läpän tilkkuosuuden valmiiksi ja osan laukun kappaleista oli leikattuna, sekä vuori oli valmis taskuja myöten, joten siitä oli helppo jatkaa. Läpän tikkasin ompelukoneen omalla koristetikkauksella ja lankana on vaihtuvavärinen konetikkauslanka, jossa samoja värejä, kun itse laukussa.
 Tein pieniä muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen poiketen, mutta ne eivät haittaa lopputulosta. Laukun materaalina on punainen pellava, läpän tilkkuosuudessa on marikangasta ja tilkkukangasta. Tilkkukangas on myös läpän vuorina ja itse laukun vuorina. Pellavaosuudet olen tikannut vapaatikkauksella jonkinlaisia koukeroita harjoitellen.
Laukussa ei ole vetoketjua, vaan pieni läppä, jossa on mangeettineppari, niin laukun suu aukko pysyy kiinni ja laukun varsinainen iso läppä paremmin paikoillaan.
 Sisällä on yksi vetoketjutasku ja toisella sivulla avonainen tasku, jossa myös avainnauha. Laukun vuoriosan sivuosassa on myös pieni kynätasku, jota kuvassa ei näy.
 Laitoin vahingossa mangneettinepparin toisen puolen liian myöhään kiinni pieneen läppään, joten piti tehdä pieni koristus siihen päälle, että sai sen metalliosan piiloon.
 Olen oikeastaan aika tyytyväinen tähän laukkuun ja vihdoinkin minulla on punainen laukku!
Olemme olleet talvilomalla ja kun kerran lapsetkin kaikki olivat lomalla teimme matkan Duudsonit Activity Parkkiin Seinäjoelle. Meillä oli huippukiva matka, satuimme paikalle sellaisena päivänä, kun siellä oli kuvauspäivä. Duudsoneita oli paikalla kuvaamassa ja sain jonkun kuvan heistä, mutta kuva hieman tärähti ja on otettu kaukaa. Itsekin hyppäsin tuonne neliömereen, mutta en meinannut päästä sieltä pois, heh, heh:) Sinne on varmaan hukkunut monet sukat:) Siellä oli kaikenikäisille jos jonkinlaista vempainta, peliä, rataa ja laitetta. En ole ennen käynyt, mutta toistekin vois käydä.
Tyttären kanssa kävimme Laihialla Ahkera-Liisassa ja melkein pääsin ilman kangasostoa, mutta sitten tämä karttakangas sattui silmiin ja sitä piti ehdottomasti ottaa puolimetriä, joten kerkesin olla tammi-helmikuun ilman kangasostoksia, jeee! Itseasiassa lähdin hakemaan noita Vlieseline vanuja.
Nyt on talviloma loppu ja odotellaan pääsiäistä, pitäisi varmasti tehdä jotain pääsiäisaiheista, mutta seuraava keskeneräinen työ jo odottaa valmistustaan, ehkä sitten sen jälkeen...:D
Tämä työ on vanhempaa sarjaa keskeneräisistä ja on kiltisti odottanut vuoroaan.

Kiitos vastauksista edelliseen postaukseen ja lopputuloksena, tämän otoksen perusteella voisi sanoa, että kovin monikaan meistä tilkkulijoista ei pidä kirjaa ostamistaan ja kuluttamistaan kankaista, vaan keskittyy enemmän tekemiseen. Mutta pääasia on, että tekeminen on mielihyvää tuottavaa ja siitä tulee hyvälle tuulelle ja lisäbonuksena saa tuottaa mielihyvää myös muillekin!

Ompeluhuoneeni on nyt siivottu ja tavarat järjestelty paikoilleen ja minulla on tyhjää pöytätilaa tekemiseen. Vielä pitää käydä kaikki kankaat läpi ja järjestellä ne jonkinlaiseen järjestykseen, sekä katsoa jos osasta pitää luopua, huoh...:D

Kiitos kommenteista ihanaiset!

Mukavaa viikonalkua ja naistenpäivää!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...