maanantai 26. joulukuuta 2016

Vielä muistellaan Tapaninpäivän iltana...

Tietysti Madeiraa:) 
Muutama kuva vielä... Kotiuduttiin matkalta keskiviikkona puolitoista vuorokautta myöhässä teknillisen vian takia ja henkilöstön lepopaussien aikamääreiden takia.  Meitä kohdeltiin minun mielestä todella hyvin ja saimme ruuat ja yösijan toisesta hotellista lähellä lentokentää, vaikka välillä kävimme lentokentällä muutaman tunnin odottelemassa siinä uskossa, että pääsemme lähtemään jo tiistaiaamulla, mutta ei takaisin vain hotelille kaikki n.183 matkustajaa. Viimein pääsimme lähtemään yöllä ja saavuimme Helsinkiin keskiviikkoaamuna ja kotona olimme jo kolmannen junan siirron ansiosta iltapäivällä. 
Loppu hyvin kaikki hyvin:)
 
Madeiralle olisi jäänyt vaikka kuinka, mutta kotiin vain oli lähdettävä. Vielä palaamme!
Seuraavana päivänä töihin ja sitten flunssa sai yliotteen ja joulunpyhät on vietetty kuumeessa, tänään on ensimmäinen päivä, kun ei ole kuumetta, flunssa ei ole vielä ohi kokonaan, vaan eiköhän se tästä taas...-:o 
Huomenna kuitenkin töihin ja odottelemaan vuoden vaihtumista...

Kiitos kommenteista!

Oikein mukavaa loppuvuotta kaikille!

6 kommenttia:

  1. Voi huokaus.......niiiiin ihania kuvia KIITOS!
    Pikaista paranemista ja Hyvää Uutta Vuotta teille!!!!

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuus, miten kiva on katsella noita tuttuja maisemia. Toivottavasti haaveeni toteutuu ja syksyllä 2017 kuudennen kerran tuonne paratiisiin.
    Ymmärrän hyvin kaipuusi takaisin Madeiralle ;)
    Kiitos noista kuvista !

    VastaaPoista
  3. Onpa ihanat maisemat ja upeita kukkia.

    VastaaPoista
  4. Näyttää ihanalta paikalta, sinne täytyy joskus tehdä reissu :)

    VastaaPoista
  5. Olipa ihan nähdä, kiitos kuvista. Siellä on niin upeaa kävellä ja olla ulkona. Tällä paikoin hengenvaarallisen liukasta nyt. Tervehtymistä ja jaksamista vuoteen 2017 Aune

    VastaaPoista
  6. Kyllä tekisi mieli Madeiralle, olen käynyt siellä kerran. Pikaista toipumista.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...