lauantai 1. lokakuuta 2016

Kaarevista pussukka ja Seinäjoen käsityömessujen hankinnat.

Kaarevista saumoista tehdyistä blokeista tuli pussukka, kuinkas muuten, kun kokeilu oli:)
 Pussukka molemmilta puolilta.
 Pohjasta.
 Sisältä.
Tikkauksessa käytin Birminghamista ostettua vaihtuvaväristä Madeiran kirjontalankaa.
Eilen olin tyttären kanssa Seinäjoen käsityömessuilla ja siellä oli taas kaikkea kivaa ja kaunista!
Kansallispukunäyttely alueen kansallipuvuista.
Kävin kokeilemassa folion kiinnitystä kankaaseen, koska viime talvena teimme sen opistolla liimaharsolla ja tässä se tehtiin niin, että ensin maalattiin kankaaseen nestemäisen liiman ja pensellin avulla kuvio ja liima kuivatettiin hiustenkuivaajalla ja sitten painettiin folio kankaan päälle  jossa oli liimalla maalattu kuvio ja silitettiin kiinni painaen n. puoliminuuttia. Annettiin jäähtyä ja irroitettiin folio, jolloin foliokuvio jäi kankaaseen. Vähän mokelsin tuon sydämmen teossa, mutta rikastetaan sitä vähän, niin eiköhän se johonkin tule käytettyä:)
 Tein tietenkin hankintojakin:) Täältä ostin nyt enemmän kankaita, kuin tarvikkeita. Nämä kankaat ovat puolenmetrin paloja ja kolme kappaletta maksoi 10 €.
 Ompelukoneen puolia ja yksi uusi viivoitin, nappeja ja vähän raidallista kangasta reunakaitaleisiin. Kangaspaketin vieressä oleva musta-violetti on tilkkuilijan jäähdytin:) Sain sen kaupan päällistä Soilin tilkkutarvikekaupasta.
 Koristelappuja töihin tai pussukoihin, nämä maksoivat yhteensä 9€.
 Batiikkia 3 m ja pitsivetoketju.
 Tästä kankaasta ei vielä tiedä mitä siitä tulee, katsotaan nyt:) Kangasta on 2,5 m.
 Ulkosaunaan uusi laudeliina, pellavaa.
 Vahingossa löysin ison fleecepeiton kokoa on 150x200 cm ja maksoi vain 5 €. Tämän voisi laittaa tilkkupeiton taustaksi ja peitosta tulisi ihan hyvän kokoinen.
 Kaikki hankinnat vielä yhteiskuvassa.
Mukavat messut ja en ottanut muita kuvia, kuin kansallispukunäyttelystä. 

Kiitos kommenteista!

Aurinkoista viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Mukavan näköinen pussukka, taas uudenlainen versio kaarevana kuviona:)
    Ostoksesi ovat kauniita ja kivoja kaikki:) Tilkkuilijan jäähdytin......ihan outo juttu:)

    VastaaPoista
  2. Kiva idea käyttää kaarevat saumat pussukoihin. Hyvä lopputulos. Kangasostoksesi ovat kauniita; itsekin olen yrittänyt tuhota ruusukankaita. Tuo tilkkuilijan jäähdytin on minulle täysi mysteeri...

    VastaaPoista
  3. Pirtsakka pussukka siitä tuli! Mmmmm....ihania ostoksia, minä sain myös jäähdyttimen ja luulin että se on frisbee ;o)
    Mukavaa lauantai iltaa sinne!!!!

    VastaaPoista
  4. Kaarevatblokit upposivat näppärästi pussukkaan, kaunis tuli! Hauska vetoketju kivoine vetimineen. En ole koskaan ollut Seinäjoen messuilla (pitkä matka!), mutta ainakin ostostesi perusteella vaikuttavat monipuolisille. Foliojuttu on minulle kokonaan uusi, samoin tuo jäähdytin - jäähdytetäänkö sillä kuumentunutta ompelukonetta vai itse tilkkuilijaa :D

    VastaaPoista
  5. Kivoja ostoksia teit. Tuo foliojuttu oli mielenkiintoinen, toivottavasti teeet siitä joknkin kokeilun myöhemminkin... minuakin kiinnostaisi se opetella ;D Viime vuonna kävin siellä messuilla, nyt en ehtinyt.

    VastaaPoista
  6. Voi miten hienoja kangasostoksia ja muutakin tarpeellista näyttää tarttuneen mukaan :)

    VastaaPoista
  7. Hyvään paikaan päätyivät kaarevat blokit, pussukka on kaunis. Messutarjonta on ollut monipuolista, kivoja kankaita ja muuta tarpeellista olet ostanut. Kansallispuvut ovat upeita.

    VastaaPoista
  8. Kiva pussukka. Mutta nuo kansallispuvut vasta hienoja ovatkin. Oikein loistojuttu laittaa ne näytteille. Muutenkin taisi olla onnistuneet messut.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...