sunnuntai 28. elokuuta 2016

Elokuun viimeisenä viikonloppuna...

Tänä kesänä en oikein ole saanut mitään aikaiseksi ja aloitetut työ ovat jääneet kesken, jotenkin on ollut niin nihkeää ja jonkinlainen ompelujumi on jäänyt päälle, mutta nyt viimein pääsin ompelukoneelle ja  aloitin tämän syyskauden tilkkuilut vuoritetulla pussilla. Löysin valmiiksi leikattuja neliöitä ja ompelijan roskikseen leikattuja kuvatilkkuja. No, yhdistelin niitä ja siitä se lähti muotoutumaan taas tälläiseksi, enpä tiedä mitä tällä tekisi, mutta kai sitä johonkin voi käyttää.
Toinen puoli on sitten erikokokoisista tilkuista ja yksi neliökin jäi vielä, joten siitä tuli tasku.
Tilkkukuvien ja nauhakujaan tikkaukseen olen käyttänyt Birminghamista ostamaani King Tut tikkauslankaa, joten siltä osin niidenkin tuliaisten käyttö on aloitettu jo:)
Tässä tasku näkyy paremmin.
 Suuaukossa on nauhakujat ja vetonauhat.
 Vuorikankaaksi valikoitui tekstikangas.
Tästä sitten ei muuta kuin jatkoa, hmmm... mitähän sitä sitten tekisi...?

Ostin jo elokuun alkupuolella pari isoa pallokrysanteemia, toinen oli roosa, joka on terassilla ja värikin on hieman vaalentunut, näkyy vain ripaus vaaleata roosaa.
ja toinen valkoinen ja on etukuistilla, olivat ostaessa nupulla, mutta nyt kukkivat ja ovat täydessä kukassa molemmat.
Tykkään näistä, ovat niin kauniita, kun kukkivat kunnolla!
 Täällä riehui Rauli- myrsky eilen, kuten suuressa osassa Suomea, mutta säästyttiin vahinkoilta ja sähkökatkoilta, onneksi tällä kertaa. Suomessa ovat lisääntyneet kovat myrskyt ja tuulet ja sitä myöten sähkökatkokset. Tänään myrskystä ei ole tietoakaan ja aurinko paistaa!

Lämpimät kiitokset kommenteista!

Iloista alkavaa viikkoa kaikille!

11 kommenttia:

  1. Pussukkasi on oikeaa tilkkuilua!
    Vuorikangaskin on kiva. Ainahan näille jotain käyttöä löytyy, jos ei heti niin ajan kanssa; sanoo ihminen jolla on pussukoita hyllyllä monessa rivissä käyttämättöminä:)
    Laita tuohon vaikka nauhoja tai nappeja tms.kuten yhdessä kuviossakin näyttää olevan.

    VastaaPoista
  2. Niin se kesä taisi hurahtaa ja kova tuuli vei sen pois. Kesä on minulle ollut yleensä luovuuden aikaa, nyt taisi mennä toisin. Iloista syyskautta!

    VastaaPoista
  3. Iloisia pussukoita, noille on aina käyttöä! Vaikka lahjapaperin sijaan.

    VastaaPoista
  4. Ihana pussukka, olen sata varma että sinulla on siitä iloa monta kertaa vielä. Itselläni melkein samanlainen ja aina kun lähden matkalle laitan siihen kaikki laturit niin löytyvät helposti. Kyllä sinun krysanteemit kukkii komiasti!!!!!

    VastaaPoista
  5. Kiva pirteän värinen pussukka.

    VastaaPoista
  6. Hyvin olet onnistunut käyttämään tilkkuroskiksen paloja. Itse pakkaan pikkutavaroita matkoille noihin pussukoihin, niin löytyvät paremmin.

    VastaaPoista
  7. Pirtsakka pussi se on! Heh, niin tuttua...kiva on tehdä mutta sitä käyttötarkoitusta ei heti keksi :))

    VastaaPoista
  8. Hyvä ompelukauden aloitustyö. Kyllä sinne vielä sisältöä löytyy :D

    VastaaPoista
  9. Kyllä noin kivalle pussille löytyy varmasti käyttöä. Kaunis, pirteät värit.

    VastaaPoista
  10. Söpö pussukka, varmaan löytyy käyttäjä tuolle. Ja kauniita kukkia!

    VastaaPoista
  11. Mukavan pussin kokosit! Aina niille on käyttöä :) Pallokrysanteemit on niin upeita syksyn kukkia!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...