sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kortti, pussukka ja kesäretki Kälviälle

Juhannus tuli vietettyä rauhallisissa merkeissä saunoen ja hyvin syöden! 
Tänä vuonna on ollut aivan ihanat säät juhannuksena ja siksi sitä on sitten paljon vietetty aikaa ulkona ja terassilla, mutta olen kuitenkin saanut vihdoin jotain ommeltuakin:) 
eli kortin ja pienen autopussukan 5-vuotta täyttävälle pikkupojalle.
Kävimme viikko sitten kesäretkellä Kälviällä Toivosen Eläinpuistossa  kaikkien kolmen lapsenlapsen kanssa ja ilma vain ei ollut mitä parhain, satoi kaatamalla vettä aamupäivän, mutta iltapäivällä oli hieman selkeämpää, eikä enää satanut, oli tietenkin sadevaatteet matkassa. Reissu oli järjestetty ja emme voineet valita parempaa säätä, mutta meillä oli kiva reissu lapsenlapsien kanssa.
 Alueella on myös talopoikaismuseo ja siellä oli erilaisia museorakennuksia, kuten kauppa.
Antin tupa
Siellä oli tilkkupeittokin:)
 Ihania vanhoja lehtiä!
Kaikenlaisia traktoreita, työkoneita, vanhoja autoja ja resiina! Niissä sai käydä.
Maitola ja vanha koulurakennus.
Eläimiä oli kaikenlaisia, vaikka kaikista en ottanut kuvaakaan.
Erkki poni
Leikkimökki näyttelykin siellä oli, tässä muutama niistä.
Näitä sai äänestää ja tietysti äänestettiin.
 Puutarhassa kukkii kaikenlaista:)
Se on sitten kesäloma!

Kiitos ihanat lukijat kommenteista ja kiva kun vierailet täällä!

Aurinkoista viikonalkua!

11 kommenttia:

  1. Tuo vanha maitola on ihastuttavasti elämää nähnyt. Mukavaa kesälomaa.

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka ihana reissu teillä on ollut pikkuisten kanssa. Autopussukka ja kortti oli varmasti mieleen viisivuotiaalle. Oikein hyvää lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihania kesäkuvia! Eihän se haittaa vaikka ei niin paljon ehdi ommellakaan? Minulla oli 2 viikon tauko! Enpä muista milloin oli viimeks :) Hienon ja tärkeän lahjan ehdit kumminkin tehdä! Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  4. Onpas mukava katsella näitä kuvia:)
    Varmasti oli lapsille ihmettelemistä kaupassa ja koulussu nykyaikaan verrattuna.

    VastaaPoista
  5. Toivosen eläinpuisto osui meidänkin kohdalle viime kesänä. Muutamia tunteja vierähti meiltä aikuisilta aluetta tutkiessa.

    VastaaPoista
  6. Hauskan autopussukan olet ommellut! Paljon olette reissullanne nähneet. Oikein hyvää lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Varmaan mieleinen pussukka pienelle autoilijalle. Reissu on taatusti ilhduttanut lapsia ja aikuisia.

    VastaaPoista
  8. Pienelle pojalle juuri sopiva pussukka, autojahan siinä olla pitää :) Reissussa näyttää olleen kivaa :) Mukavaa lomaa!!!

    VastaaPoista
  9. Onpa hieno paikka tuo Kälviällä. Aivan upeat rakennukset ja tietysti eläimet. Lasten mielijuttu taatusti.

    VastaaPoista
  10. Hieno retkipaikka teillä! Lasten retkellä ei sade haittaa... ilma kuin ilma niin hauskinta on retkeily ja seura:) Mukavaa ja rentouttavaa kesälomaa!
    PS. Kiva pussukka pojalle:)

    VastaaPoista
  11. Onpa aivan ihana retkipaikka. Nuo autopussukat on ihan huiput!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...