sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Punainen kukka, kaappi ja järjestelyä.

Tyttäreni teki minulle upean kukkapannan:) 
Aivan ihana, vaikka olenkin langan itse valinnut ja ostanut, mutta siitä tuli vielä kauniimpi, kuin osasin odottaakaa! En muista enää minkä niminen lanka on.
 Viime viikolla olin töissä taas oikeaan aikaan paikalla ja sain suuni auki, nimittäin tämä kaappi oli menossa kaatopaikalle! Mutta nyt se on minun ompeluhuoneessa ja kohta täynnä tavaraa:)
 Kaappi aiheutti tullessaan ompeluhuoneen uudelleen järjestelyn ja vielä on paljon järjesteltävää, mutta se miksi ihastuin tähän kaappiin olivat nämä kaapin yläosassa olevat liukuhyllyt, joita on yhteensä kymmenen kappaletta, molemmilla puolilla viisi kappaletta ja siihen mahtuu kaikenlaiset A-neloset sun muut tilpehöörit. Kaapin alaosassa olevat hyllyt ovat kadonneet johonkin, mutta se ei haittaa minua, saan laatikoita alaosaan. Kaappi on vähän vanhempaa vuosikertaa konttorikaappimallistosta ja kulumisen jälkiä näkyy, mutta elämä on!
 Samalla siirsin ompeluhuoneen hyllyjä eripaikkaan ja tietysti kaikki lehdet, kirjat ja kansiot piti imuroida. Vielä pitää hienosäätää esim, kirjat ovat siinä järjestyksessä, kun olen ne hyllyyn nostanut ja joidenkin paikkaa ehkä pitää muuttaa, mutta päällisin puolin ovat järjestyksessä. Vasemman puoleisessa hyllyssä on kaikki 70-luvulta lähtien hankitut lehdet/ohjekansiot vaateompeluun ja neulomiseen. Oikeanpuoleisessa on tilkkuiluun liittyvät kirjat ja lehdet. Siinä näkyy olevan vielä tilaa tuleville lehdille ja kirjoille:)
Kankaiden, nappien, nauhojen yms järjestelyyn vielä kuluu aikaa ennekuin saan kaiken paikoilleen ja tässä jo harkitsin osan vanhempien kankaiden lahjoittamista pois, kun ei enää riitä ompeluhuone eikä kaksi vaatehuonettakaan kaiken säilömiseen, sanoo ihminen joka säilöö kaiken ompeluun liittyvän, mutta katsotaan, nyt kun saan kaiken järjestykseen, miten sitten käy. 
Tänä vuonna en ole vielä ostanut yhtään metriä kangasta, joten aika hyvin on vuosi alkanut jeee:) olen ihan ylpeä itsestäni! 
Pitäis laittaa oikein sellainen kangaslaskuritaulukko, kuten neulojatkin tekevät, että miten paljon kuukaudessa on kulunut kangasta ja onko saldo plussalla vai miinuksella, mutta en jaksa mitata kaikkia kankaita, se olisi liian suuri urakka, mutta voisi olla mielenkiintoista katsoa miten paljon kuluttaisi vuodessa kangasta ja ostaako enemmän kun kuluttaa, luulen ainakin omalta osaltani, että tähän mennessä näin on, joten ei maksa vaivaa:) 
Miten on, mittailetteko aina ostamanne kankaat ja lasketteko miten monta metriä kulutatte vuodessa kankaita?

Kiitos ihanat lukijani kommenteista!

Helmikuista sunnuntai-iltaa kaikille!



15 kommenttia:

  1. Mikä löytö, vallan mainio kaappi ja liukuovet ovat huippua!!!!! Todella kaunis kukkapanta, väri on nam!!!
    En mittaa enkä laske, kulutan mielummin aikaa ompeluun ja kyllä kankaita pitää olla, ei muuten saa mitään tehtyä :o)

    VastaaPoista
  2. Sinulla on taitava tytär, tainnut periä jotain äidiltään...Kiva kukkapanta. Ihan kateeksi käy, miten hyvässä järjestyksessä kaappisi ovat. Voi, en koskaan mittaa kankaita, mitä ostan. Kyllä aika tavaran "kaupihtoo". Itse olen ollut toista vuotta semmoisella ekopaastolla, että en osta valmiita vaatteita, ellei vastaan tule jotain ihan huippua. Lankoja ostan harvoin, mutta kankaiden ostoa en edes harkitse lopettavani. Vaatekankaat toki mietin etukäteen, mutta tilkkukankaita ostan löytöjen perusteella. Jos jätän ostamatta, myöhemmin vain harmittaa. Kalliiksi tulee sekin, jos pitää joka kangaspala lähteä asioikseen hakemaan.

    VastaaPoista
  3. Hieno kukkapanta. Ja tuo kaappi on löytö.

    VastaaPoista
  4. Muistan tuollaisen kaapin työurani alkuvuosilta. Hyvä löytö. Alhaalla on todennäköisesti ollut riippukansiotelineet eikä hyllyjä. Mittasin 90-luvun alkupuolella kaikki ostamani kankaat ja pidin excelillä kirjanpitoa. Lopetin kirjanpidon, kun huomasin käyttäneeni yli 5000 markkaa kankaisiin. Se oli silloin paljon rahaa.

    VastaaPoista
  5. Upea kukka panta, ihana saada saada noin persoonallinen lahja. Ihana kaappi ja tosi hienosti järjestetyt lehdet. Olen itsekin järjestellyt tätä ompeluhuonetta. Pienen pieni ongelma on ollut löytää jokin asia uudesta järjestelystä. Kankaita en ole koskaan mitannut enkä laskenut paljonko siihen on mennyt rahaa. Uskon, että pankissa niihin käyttämäni rahat eivät olisi tuottaneet samanlaista mielihyvää kuin kankaat...

    VastaaPoista
  6. Kaunis panta kukkasineen. Säilytystila on aina tarpeen, kyllä se kaappi nopeasti täyttyy. Itse olen poistanut surutta vanhat lehdet, niin vaateompelu- kuin tilkkulehdet. Ihan laskematta metrejä voin päätellä, että ostan enemmän kuin kulutan. Pahus. Täytynee ryhdistäytyä. Eihän niitä metrejä kukaan jaksa laskea.

    VastaaPoista
  7. Ompeluhuoneen uudelleen järjestys tuo aina kivasti puhtia myös projekteihin, minulla ainakin. Kaappi näyttää tosi kätevältä. Taisinkin tyttäresi Insta-tilillä ja blogin puolella jo nähdä tuon kauniin pannan, upea väri siinä.

    Minä en kyllä kankaita mittaile enkä laske muutenkaan, paljonko niihin menee. Kaikkiin harrastuksiinhan saa rahaa menemään. Kankaat tuo niin paljon iloa, ja kun ei niihin nyt viimesiä rahojaan kuitenkaan tule tuhlattua, niin en ole ollut vielä kovin huolissani :). Vaikka varemasti ainakin ompeluhuoneen täysistä hyllyistä päätellen hankin/saan enemmän kuin kulutan :)

    VastaaPoista
  8. Jokainen meistä jotain kerää. Minä ostan aina kangasta reilusti, jää "katselupala" vaikka osan käyttäisinkin. Muuten ei oikein ihanaa kangasta raatsi käyttää lainkaan.Tämäkin on opittu kantapään kautta, kun alkoi noita katselukankaita kertymään ja mitään ei voinut käyttää, etteivät lopu.

    VastaaPoista
  9. Komea kaappi kerrassaan! Sinnehän mahtuu vaikka mitä. Suursiivous on ihan vaan plussaa :)

    VastaaPoista
  10. Munkin pitäisi taas järjestää taas kertaalleen harrastushuoneeni.
    Olen vuosia kirjannut ostetut langat, neuleet ja niihin kulutetut metrit. Nyt lisäsin samaan taulukkoon omille välilehdilleen ostetut kankaat ja muut ompelutarvikkeet, tehdyt tilkkutyöt ja muut ompelukset.

    VastaaPoista
  11. Kaunis panta! Näppärä tyttö! Järjestelyhomma on välillä oikein mukavaa ja tarpeellistakin, ainakin minulla. Joskus ajattelin pitääkö punnita varasto, mutta hyvin nopeasti luovuin siitä ajatuksesta :) Kerran näin jossain blogissa että ompelija laski vuodenmittaan kertyneiden tyhjien lankarullien määrää. Voihan sekin korreloida hiukan kangaskulutusta. Tai sitten ei - riippuu minkä kokoisia blokkeja tekee :)

    VastaaPoista
  12. Kauniin pannan on tyttäresi tehnyt!
    Eikö ole mukavaa tuo ompeluhuoneen siivoaminen;) Kyllä sinullakin näyttää käsityölehtiä ja -kirjoja riittävän. Tammikuun olin ostamatta kangasta. Helmikuussa meni vähän överiksi:):):)

    VastaaPoista
  13. Käytännöllinen kaappi. Minä olen ajatellut nyt ensiksi pitää jonkinlaista kirjanpitoa lngoistani. Kankaistakin olisi hyvä pitää jotain seurantaa. Metrin olen ostanut tänä vuonna uutta kangasta, toki villalankaakin useamman kerän ;D Lehtiä on kertynyt useammalta vuodelta, en tiedä onko niitä kaikkea järkevää säästää..

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana panta ja kaappi kelpaisi minullekin. Tilaa on aina liian vähän hamsterille. ;)
    t. Ulla

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...