keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Ristiin rastiin...

Viikonloppuna alkoi Liljanin (Lappeklipp) pitämä laukkukurssi ja ensimmäisenä laukkuna teemme pienen käsilaukun tämän mallin mukaan. Oman laukkuni kankaat näkyvät tässä ja tein läppään tilkkupinnan, joten en päässyt kun vasta alkuun ja työ jatkuu kotona. Laukkukurssi on viitenä lauantaina kevään aikana ja joka kerta tehdään eri laukku.
 Kevään ensimmäisellä tilkkukurssilla ope näytti mielenkiintoisen jaetun blokin ja päätin kokeilla tehdä, aika hidas blokki tehdä, vaikka toisaalta tulisi aika mielenkiintoinen työ tällä tavalla.
 Blokki leikattu ensimmäisen kerran.
 Ommeltuna.
 Seuraava leikkaus.
 Ommeltuna
Leikkasin vielä kolmannen kerran ja ompelin leveämmän kaitaleen, neljännen kerran ja ompelin kapean kaitaleen ja  blokki on valmis.
Tilasin Alibriksestä Natalie Bonnierin vapaatikkauskirjan, jota viime syksyn Hannele Wakkarin vapaakirjontakurssilla katselimme ja Hannele suositteli. Kevään aikana pitää tutustua kirjaan oikein ajan kanssa ja yrittää jatkaa syksyllä kesken jääneitä harjoituksia:)

Tiinatei kyseli onko ohjetta edellisen postauksen pussukkaan, tekemäni pussukan ohjeen olen saanut tilkkukurssilla, mutta katselin tähän erään ohjeen, jonka perusteella voi tehdä lähes samanlaisen.

Tervetuloa uudet lukijat ja kiitos kommenteista!


Iloista loppuviikkoa kaikille!

12 kommenttia:

  1. Sperimentare stimola la fantasia!! Buon lavoro a te!! Assunta

    VastaaPoista
  2. Varmaan tulee hienoja laukkuja, kun opettajana on alan guru Lillian.

    VastaaPoista
  3. Blokin jakaminen näyttää mielenkiintoiselta, kiitos havainnollisista kuvista!

    VastaaPoista
  4. Onpa mielenkiintoinen tekniikka, sillä saa uutta eloa hirsimökkiblokkiin.
    Onko hyvä tikkauskirja? Nähdään taas lauantaina :o)

    VastaaPoista
  5. Vaude, kylläpä hirsimökki on saanut uuden ilmeen. Kaikkea ihminen keksiikin. Hieno toteutus.

    VastaaPoista
  6. Oikein mielenkiintoinen blokki, tuota pitää kokeilla. Kurssilla taitaa olla Suomen paras laukku-ope! Ja onkin.

    VastaaPoista
  7. Tuo kurssi kuulostaa kivalta! Laukkuja siis tiedossa. Erikoinen blokki, koskaan en ole nähnyt tuollaista!

    VastaaPoista
  8. Kaunis laukku tulossa. Leikelty blokki näyttää kivalta, on kokeiltava joskus.

    VastaaPoista
  9. Nyt olen kyllä kateellinen laukkukurssistasi!

    VastaaPoista
  10. Leikelty blokki sai minulla aivosolut hurisemaan. Idea syntyi oitis mitä siitä voisi tehdä. Saas vaan nähdä milloin se päivä tulee! Oottelen laukuistasi kuvia.

    VastaaPoista
  11. Hauska blokki! Kiitos ohjelinkistä!

    VastaaPoista
  12. Kurssi kuulosta oikein mielenkiintoisalta!!! Siellä Lappeklipp blogissa on upeita laukkuja! Mielenkiinnolla odotan millaista satoa kurssilta valmistuu. Varmaan saamme ihailla kuvia;)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...