maanantai 27. huhtikuuta 2015

Vaihteeksi sinistä.

Japanilainen pidennettävä laukku on nyt valmis, en ehtinyt tekemään valmiiksi Opiston kevätnäyttelyyn, mutta melkein. Tämä laukkuhan on aloitettu jo vuonna 2013 ja nyt se vihdoin ja viimein on valmis, kiva kun saa jotain keskeneräisiä tehtyä loppuun asti.
 Laukku oli oikeastaan aika helppo tehdä, mutta silloin vuonna 2013 en ollenkaan tajunnut vetoketjun kiinnitys systeemiä, vaan kun Aino ope Opistolla näytti miten se tehdään, johan rupes lyyti kirjoittamaan. Tässä laukun korkeus n. 27 cm.
 Laukun kangas on Marimekon, mutta nyt en muista mikä oli nimi, olisiko ollut "Lepo"
 Tein pohjan ja sivutaskun kankaan ns. nurjapuoli päällepäin ja vetoketjun toiseen reunaan laitoin harmaan kapean pitsin. Opiston mallissa ei ollut vuorin taskua, eikä ulkopuolella yläreunassa olevaa taskua. Laukun suuaukossa on nyörit kiinnitys.
Tässä laukku on sitten avattuna ja jatkettuna. Pohjasta tulee tasku jossa on vetoketju.
 Toiselta puolelta. Leveys 35 cm ja korkeus 45 cm.
 Nurjaltapuolelta, voisi ehkä käyttää näinkin päin.
Laukku tehdään muuten ihan samoin kuten normaalistikin, paitsi tuo vetoketjun kiinnitys ja pohjaksi muodostuva tasku alussa.

Kiitos ihanista kommenteista:)

Mukavaa vappuviikkoa!

14 kommenttia:

  1. Eikös tuo ole sitä samaa kangasta kun löysin palan kirpparilta? :) hieno on sekä kangas, että laukku! ja on kyllä kiva saada vanhoja keskeneräisiä valmiiksi. Sit voi aloittaa taas uuden työn :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa, kun taklasit noin upeasti yhden keskeneräisen projektin pois mieltä rasittamasta.

    VastaaPoista
  3. Kekseliäs malli! Hyvä, iso pohja, oikein kiva!

    VastaaPoista
  4. Onpahan kivan mallinen laukku, ei ole tullut ennen vastaan. Tosi hyvin sopii tuo Lepo-kangas kyseiseen laukkuun. Tasku ja pohja on saanut mukavan ilmeen kun kangas on nurinpäin! Tykkään myös vuoresta, sopii hyvin väreiltään ja antaa raikkautta. Tuo nyörikin on kiva! Tämän mallin haluaisin... näyttää kyllä monimutkaiselta tehdä... TÄYDEN KYMPIN LAUKKU!!!
    ...ja aina yhtä mukava tunne kun saa keskeneräisen valmiiksi;)

    VastaaPoista
  5. Kassi on kaunis päältä ja sisältä, sininen Mari-kangas sopivaa molemmin puolin. Malli näyttää kiinnostavalta, mutta ei taitaisi osata tehdä.

    VastaaPoista
  6. Hieno kassi, mitä muutakaan tuohon voisi sanoa. En kyllä yhtään tajua minäkään miten se on tehty. Kyllä jää minultakin tekemättä.

    VastaaPoista
  7. Ompas jänna, kyllä tuossa pitäs miettiä hetkinen ennekuin tajuaa miten tuo onkaan tehty

    VastaaPoista
  8. Fiksu kassi! Vaikuttaa konstikkaalta vaikka sanot ettei ole :) Mukava tunne kun saa vanhoja töitä valmiiksi. Marikankaat ovat mukavan ryhdikkäitä kasseihin ja kauniita - tietty, suomalaisia.

    VastaaPoista
  9. Kaunis! Ja vielä lisäksi kätevä!

    VastaaPoista
  10. Onpa hauska idea! Tuollaiselle yhdistelmälle löytyy takuulla käyttöä! :o)

    VastaaPoista
  11. Hieno. Tekotapa kyllä ihan kuvien perusteella auennut :)

    VastaaPoista
  12. Olen täällä ihaillut töitäsi! Upeaa käsityötä. Olen ollut myös opiston kursseilla, mutta nyt on jäänyt muutama vuosi väliin. Viimeksi taisi olla jokin ruuanlaittokurssi. Tilda-juttuja olen ommellut kotitarpeiksi, mutta niissäkin on ollut pieni tauko. Mukavaa viikonlooppua sinulle!

    VastaaPoista
  13. Kaunis kassi, vaikka tekotavasta en mitään ymmärtänyt.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...