perjantai 26. joulukuuta 2014

Iloista Tapaninpäivää!

Tässä pari joululahjoiksi tekemäni työ, pieniä itsetehtyjä, kun saajatkin ovat vielä pieniä.
 Tyttären pojille tein pikkuautojen matkasäilytyspussukan.
Koko on suurin piirtein 30x 25 cm en mitannut töitä niin tarkkaan ja mitatkin ovat niitä mitä muistan kun tein näitä. Tosin näitä voi vaikka pitää muunakin matkasäilytyspussukoina esim. hammasharja yms. sellaiseen. Alapuolen kangaiden väliin olisi voinut laittaa tukikangaan, mutta menee se näinkin kaksi kangasta päällekkäin.
Molempiin säilyttimiin laitoin vielä lapun, jossa lupasimme viedä pojat elokuviin vuonna 2015.
 Pojantyttärelle tein kangassäilyttimen ja tämä on aika iso, joten siinä voi säilytellä vaikka mitä, koko on  korkeus 30+10 cm ja leveys n.25 cm pohjan leveys on 12 cm. Välissä on ohut vanu tukea antamaan. Vuorikangas on Finla by Finlayson Jaana Reinikainen-Colin. Olen ostanut muutama vuosi sitten Vaasassa olleesta kangasmyyjäistä, ihana kangas ja nyt maltoin käyttää, tätä jäi vielä myöhempää käyttöä varten. 
 Päällikangas on ostettu Tampereen Käsityömessuilta Forssan Kankaisten alelaarista ehkä 2013.
 Jouluaaton päivällä kävimme tyttären luona maaseudulla, missä hän vietti joulua perheensä kanssa ja jatkoimme pojan perheen luokse aattoillaksi. Pöydässä olevat tarjottavat olivat kaikki osallistujat  tehneet tai ostaneet, näin teimme jo viime vuonna ja osoittautui hyväksi ideaksi.
 Miniän koristelema joulupöytä.
 Me saimme itsetehtyä mausteleipää ja Marlin mustikkaglögiä joululahjaksi. Nam!
Olemme jo muutamana vuonna jättäneet joululahjojen ostamisen hyvin minimiin ja pyrin aina tekemään jotain itsetehtyä lahjaksi. Nytkin lahjoiksi päätyi aikaisemmin tehdyistä jo täälläkin esitellyistä.

Kiitos joulutoivotuksista ja toivottavasti teillä kaikilla oli yhtä mukava Joulu kuin meillä!


Kaikille lukijoilleni mukavaa Tapaninpäivää!


5 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja olet lapsille tehnyt.
    Nuo pääsee varmasti käyttöön.
    Mahtavat herkkupöydät on teilläkin ollut. Nyt on ainakin minun aloitettava lenkkeily, en ole edes uskaltanut mennä vaakaan.
    Selkä .... hitsi vieköön... alkoi uudelleen temppuilla :(

    Mukavaa Tapanin-iltaa ♥

    VastaaPoista
  2. Voi kun kivoja lahjoja pikkuväelle! Mainio kissakangas!

    VastaaPoista
  3. Olipa hyvä idea toi pikkuautojen matkasäilytyspussi, täytyy pistää korvan taakse. Todella hienoja lahjoja ole tekaissut!

    VastaaPoista
  4. Mukavia lahjoja ja kauniit kankaat! Säilytin näyttää pysyvän hyvin ryhdikkäänä vanun kanssa.
    Ruoka on maistunut hyvältä :) Kaunis jouluinen kattaus. Mustikkaglögi kuulostaa mielenkiintoiselta, enpä ole huomannutkaan kaupassa.

    VastaaPoista
  5. Kaikille tavaroille on hyvä olla säilytyspaikka! Ihania kankaita! Pöytä näyttää notkuvan herkuista.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...