perjantai 1. elokuuta 2014

Tilkkuvirrat, paininjalka ja lasinaluset

Viikolla lähdimme isännän kanssa ajelemaan ja kävimme katsomassa Tilkkuvirrat näyttelyn ja Perinnekylä Marttisen päärakennuksessa Liisa Toukomaan olevan myyntinäyttelyn. Rantatien koululla näimme Iris Liliendalin töitä ja työpajan, jossa naiset ahersivat, mutta emme hoksanneet käydä tien toisella puolella olevassa kirjastossa, siellä oli FQ 2013 Tilkkutanssien voittotyöt näytillä, arvatkaa harmittaako:( Näkemäni työt olivat todella upeita ja huikeita! Ihanaa kirjontaa ja luovaa tilkkuilua! Erilaisten materaalien kierrätystä ja yhdistelyä! Sielulle esteettistä terapiaa! Muutama kuva, eivät ole oikein hyvin kuvattuja, vähän tummia:))
Kannatti käydä, tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin Tilkkuvirrat näyttelyn katsomassa, perinnekylässä olemme aiemmin vuosia sitten käyneet. Kiersimme alueella olevia museoita ja muita sinne tuotuja rakennuksia. Paljon oli historian havinaa.
Kotimatkalla piipahdimme Seinäjoella ja sieltä ostin ompelukoneeseen avoimen applikaatiopaininjalan ja vähän kirjontalankaakin, isännän rinkkaan nauhaa ja pikalukon, sekä pari pientä vihreää nappia.
Paininjalkaa jo kerkesin kokeilemaan ja kätevältä tuntui käyttää.
 Eilen tein ensimmäiset lasinaluset koko ompeluhistoriani aikana, ehkä teen lisääkin, kuka tietää:)
Loma on loppu, mutta elokuu on vielä kesää ja kukat kukkivat:)

 Kiitos kommenteista!


Kesäistä elokuun alkua kaikille!

10 kommenttia:

  1. Näyttelytyöt ovat niin hienoja!! Ihanaa että on niin paljon taitavia ja taiteellisia ihmisiä näitä tekemään! Hyvää viikonloppua ja tsemppiä maanantaina töihin.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania töitä olet saanut katsella. Harmi, että näyttely loppuu ennen kuin toinen lomaosoini alkaa. Silloin olisi aikaa mennä vaikka minne.

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniita töitä Sait varmaan monta uutta kiideaa :)

    VastaaPoista
  4. Kiva nähdä töitä kuvina kun en ole käynyt paikan päällä!
    Hyvää työviikkoa sinullekin.

    VastaaPoista
  5. Hienoja töitä näyttelyssä, kiitos kuvista. Onkohan minullakin tuo paininjalka.. pitääpä tutkia. Niitä, kun on tullut osteltua ja sitten mietitään mitähän tuollakin tekisi.. :) Aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. Kivaa, kun pääsit Tilkkuvirroille. En ole itse ikinä käynyt siellä. Jotain töitäni on päässyt sinne esille vaihvihkaa killan matkalaukkunäyttelyissä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos näyttelykuvista. Näin jossain toisessakin blogissa kuvia sieltä, mutta aivan eri töistä. Kiva päästä eri kävijöiden "siivellä" näkemään erilaisia töitä.Kauniit lasinaluset!

    VastaaPoista
  8. Kauniitä töitä on ollut näyttelyssä. Mukavaa nähdä niitä toisten kuvaamina, kun ei itse pääse paikalle. Kauniit lasinaluset ja puutarhassasi kukoistaa kauniit kukat.

    VastaaPoista
  9. Teillä oli kesälomalle hyvä loppurutistus sillä matkalla. Ihana "miljöö" missä näyttely oli, krouvit tukkiseinät ja sirot tekstiilityöt, mahtava yhdistelmä! No kyllä sun pitää lisää lasinalusia ommella kun kerran noin hienoja niistä tulee. Ja teillä kukat vain komistuu. Huomenna mennään sitten taas töihin hmmm........ :o)

    VastaaPoista
  10. Sicuramente avrai passato una stupenda giornata, ciao e grazie per il tuo passaggio nel mio blog, baci e buona settimana!!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...