torstai 20. maaliskuuta 2014

Vippuri 6-kulmio blokki ja vähän muutakin.

Opistolla opettelimme tammikuun lopussa Tilkkulehti Finn Quilt 20v/2010 numerosta 6-kulmio-Vippuri blokin tekoa ja Aino opettajamme oli suunnitellut tästä blokista laukun/pussukan tämän leukalukon ympärille, en itse ole vielä tehnyt laukkua, mutta pari leukalukkoa ostin varmuuden vuoksi varastoon. Vaasan Tilkkupatteriston sivuilla on pari kuvaa tällä blokilla tehdyistä laukuista/pussukoista, käykää kurkkaamassa.
Blokki oli mielenkiintoinen ja kokeilin sen tekoa viikonloppuna, kun oli sopiva väliaika kangasvaihtarintyön teossa. Blokki sinänsä oli haastava saada siitä siisti ja en oikein onnistunut, joten siitä tuli taas pussukka, täytyy harjoitella lisää, tämä oli kiva blokki. Tässä minun blokki kokeilussa ei oikein tule negatiivinen ja positiivinen hyvin esille, mutta riittävästi kuitenkin, että näkee kuvion.
Koristetikkausia tehdessä, ommel jumitti joissakin kohdin pahasti,  (olin niiiin laiska, etten viiiitsinyt purkaa!!) joten omien pussukoiden määrä lisääntyi taas yhdellä pussukalla.
Vierailin Eurokankaan palalaaria tutkailemassa ja  nämä  muuttivat meille.
Tälläistä seuraavaksi.
Kangasvaihtarityössä on tilkkupinta valmis ja kerrokset harsittu, tikkausta seuraavaksi. Kiirus tulee!

Lämmin kiitos kommenteista ja siitä, että kävit täällä. Tervetuloa uudestaankin!

Raikasta maaliskuuta!

9 kommenttia:

  1. Taas kaunis ja erikoisen jännää kuviota sait tilkuista :)
    Ihania kankaitakin löysit ..... siis odotettavissa on lisää kivaa !
    Mukavaa maaliskuun loppupuolta ♥

    VastaaPoista
  2. Ciao!! Sempre meravigliosi gli accostamenti dei colori, bravissima,bel borsello!! Assunta

    VastaaPoista
  3. Mitä tuossa nauhassa lukee, joka on puurullalla ja työssäsi!??? Melkein vaihtaisin kutomisen ja virkkaamisen hetkeksi aikaa koneompeluun, mutta en voi sitä tehdä, vaikka kuinka olen ikäni aina joskus ommellut, niin ei siitä tule mitään. taitoa se vaatisi.

    VastaaPoista
  4. Onneksi on pussukat, mihin upottaa erilaisia blokkeja! Kivat värit! Tuon mallinen lukko on ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
  5. Blokki näyttää ainakin tuossa pussukassa hyvältä, ihanan keväisen värinen. Pitääkin etsiä kyseinen Finnquiltin lehti ja kokeilla tuota blokkia, ( jos ehtii, kun aika ei tunnu riittävän mihinkään).Eurokankaan palalaarista olet tehnyt oikein hyvät löydöt.

    VastaaPoista
  6. Kiva pussukka, vähän erilainen. Kauniita kankaita olet bongannut:)

    VastaaPoista
  7. Ihanat vihreät värit, ja nätti pussi tuli.

    VastaaPoista
  8. Teit varmaan broderauskoneella nuo kuvat, kuin noin tasaisen pinnan ja kuva muutenkin oli. Kauniita ja mielenkiintoisia, itse olen tehnyt tavallisella ja lähinnä sitä paperia mikä lämpimässä vedessä liukenee. Muuten kun tehet yhden laukun niin siihen iskee kuume, tiedän kokemuksesta !! Sinulla on kauniita töitä, kuten tilkkupiirin sivuillakin olen nähnyt !!!!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...