lauantai 25. tammikuuta 2014

Ei tullut kolmiuloitteista...

Tilasin viimevuoden syksyllä traktoripaneelikankaan Tilkkutexistä ja ompelin silloin yhden paneelinkuvan reunat, mutta siihen se sitten jäi ja edellisenä viikonloppuna jatkoin paneelikuvien ompelemista, sainkin tehtyä kaikki neljä paneelikuvaa valmiiksi. Näistä tulee kaksi peittoa siten, että molempiin peittoihin tulee kaksi  isoa traktoripaneelikuvaa. Kuvan koko on nyt 62 x 62 cm, mietinnässä on  isojen blokkien kaveriksi saman kokoiset blokit useammasta pienestä, joten näissä työtä vielä piisaa, vaikka jonkilainen ajatus jo on mielessä.
Opiston kurssit ovat alkaneet ja viime kerralla opettelimme Finn Quiltin Tilkkulehdessä 1/2009 olleen kolmiuloitteisen tilkkumallin, no aloitin opistolla ja mukanani olleet kankaat eivät oikein olleet tähän malliin kaikkein parhaimpia ja lainasin koululta tuota moniväristä tummempaa kangasta. Kotona tein seuraavana päivänä alla olevan tilkkupinnan, joka ei oikein näyttänyt kolmiulotteiselta, no miksei? 
Katselin syntynyttä tilkkupintaa ja syykin löytyi, olin huomaamatta kääntänyt toisiinsa liitettävät kaitaleet väärinpäin ja kolmiuloitteista vaikutelmaa ei syntynyt. No tavallaan syntyi, mutta kun katsotte tilkkupintaa huomaatte virheen. Teen toisen kokeilun ja silloin suurennan kuviota ja valitsen paremmin sopivat kankaat.
Ajattelin, että tilkkupinnasta ei tullut kelvollista oikein mihinkään, niin voin siitä sitten tehdä jotain muuta ja tietysti mitäs muutakaan kun pussukan, siinä oleva kolmiuloitteinen virhe ei niin näy ja kun sitten katselin valmistamani pussukan kuvaa, niin huomasin, että en ollut koristetikannut tilkkupinnan keskellä olevaa saumaa koristetikkauksella, joten tämä pussukka jää omaksi iloksi. 

Viikko on mennyt todella nopeasti ja pääsen toivottavasti  huomenna ompelukoneelle taas jatkamaan kolmiulotteisen tilkkumallin harjoittelemista ja traktiripeittojen suunnittelua. 
Kiemuraliinakin odottaa käsintikkaamista valmiiksi harsittuna.

Kiitos onnitteluista ja kommenteista.

Kivaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Jos ei tullut kolmiulotteista, niin tuli jotakin muuta
    kaunista ja käyttökelpoista. Pussukka on hieno ja täydellinen ilman koristetikkaustakin.

    VastaaPoista
  2. Traktorit on tosi tärkeitä, ainakin pienille poikalapsille! Se on niin totta että jos ei tule takkia, tulee edes kukkaro. Tämä pussi on supermodernin näköinen, hieno!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kankaita ja kolmiulotteista osittain. Nätti lopputulos. Omaa työtäni olen ommellut ja purkanut ja taas ommellut. Oli tuskan taival, ennen kuin tyydyin tulokseen.
    Terveisin fammu.

    VastaaPoista
  4. Noita kolmiulotteisii mallei joutuu joskus vääntään kerran jos toisenki et niist tullee semmosii ko pitäs. Onneks kaikist pinnoist voi tehä pussukan :)

    VastaaPoista
  5. Jopas oot taas komeita juttuja tekemässä. Tuo traktoripeitto siitä tulee kyllä upea.
    Eikä ole valittamista noista muistakaan, ihailuni ♥

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...