sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Lahjapeitto valmis!

Viimeviikolla sain tämän lahjapeiton valmiiksi ja se on jo luovutettu ja tänään saajallaan, joten voinen julkaista kuvat siitä. Edellisestä pikkupojan peitosta jäi muutama, näitä valmiita kuvia, joihin sopii turkoosi, ruskea ja vihreä, joten niiden ympärille peitto rakentui ja tässä nyt kuvassa kstsellessani taas huomaan, että värit oisi ehkä voinut laittaa toisinkin, mutta tälläinen siitä nyt sitten tuli. Käsin tikkasin ja peitolla on kokoa 81 x 106 cm. Nämä kuvat on otettu sisällä, kun en saanut valmiista työstä päiväsaikaan kuvaa, joten värit hiukan valehtelee.

Peiton tausta on flanellikangasta ja kolmesta palasta, kun mikään pala ei ollut tarpeeksi iso, mutta värit sopivat tähän peittoon. Palojen saumakohtaan laitoin vihreän ja ruskean satiininauhan ja tietysti nimilappu, missä saajan nimi.

Peiton palojen leikkauksesta jäi muutama pala ja tein niistä pussukan, jossa myös saajan nimi ja tähän pussukkaan muistin laittaa lenksutkin. Tämä valmistui viimepyhänä, joten kuvat on otettu päivän valossa ja näissä on oikeat värit. 

Sisällä taskukin

Kuva myös pussukan pohjasta.

Tässä vielä kuva molemmista


Nyt sitten tilkkumaton kimppuun, että saan sen valmiiksi.

Kiva kun käyt täällä ja tule toistekin!

Hyvää ensimmäistä adventtia!
Posted by Picasa

9 kommenttia:

  1. Onpa söpö lastenpeitto. En ikinä osaisi käyttää tuollaista väripalettia, mutta se toimii loistavasti tuossa peitossa. Pussukkakin on kiva.

    VastaaPoista
  2. Oletpa ollut ahkera.Kauniit peitto ja pussukka. Värit sopivat eriomaisesti toisiinsa. Pitäisi alkaa tehdä jouluksi pikkulahjoja, mutta tuntuu kuin ompelikone hylkisi minua.

    VastaaPoista
  3. Nätti peitto ja nuo värit on niin herkut. Ahkerana olet ollut.

    VastaaPoista
  4. Kivasti olet käyttänyt peiton tähteitä pussukkaan. Tykkään turkoosin ja ruskean liitosta!

    VastaaPoista
  5. Kyllä ovat kauniita ja siististi tehty!

    VastaaPoista
  6. Niin, niin kaunista olet taas tehnyt. Hienoa Sinä ♥

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania kuten aina! Värit ovat mahtavat! :)
    t. Ulla

    VastaaPoista
  8. Tyylikkäät ja huolella ommellut - hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...