sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pitkästä aikaa...

Jotain tännekin kuulumisia, nuppupeitot sain valmiiksi ja jos kerkiän teen vielä näitä lisääkin. Näitä on niin kiva tehdä! Koko on noin 50 x 60 cm. Tikkasin peitot käsin ja sitäkin oli pitkästä aikaa mukava tehdä!
 
 
 

Taustakankaana on flanelli.

Tänään tein nämä kaksi pussukkaa ja ohjeen otin täältä

Pussukan vuoriksi tällä kertaa käytin samaa kangasta kuin päällikangas on, sainpahan näin kulutettua näitäkin kankaita pois, eikä jäänyt kuin muutama pieni palanen. Huomasin kuvaa katsoessani, että tuohon isompaan en ollutkaan tikannut koneella alaosan ja yläosan yhdistämis saumaa päältä, no laitan siihen käsin tikkauksen.

Puolitoista viikkoa sitten alkoi Tilkkumatto kurssi ja siellä tehdään kengänkorkomattoja (Klackmattan) ja tässä on minun ensimmäinen harjoituslappu siihen. Teen mustasta farkkukankaasta (lue isännän vanhat käytöstä poistetut farkut). Tässäkin saa harjoitella käsinkirjontaa, jota en ole tehnyt pitkään aikaan ja hyvin vähän silloinkin. Kirjontalanka on puuvillaa ja aika paksua, mutta sillä tulee mielestäni kivan näköistä.

Seuraava työni liittyy traktoreihin ja Seinäjoeltahan ostin yhtä paneelitraktorikangasta ja yritin katsella lisää traktorinkankaita nettikaupoista, mutta ainut paikka mistä niitä löysin oli Tilkkutex. Ajattelin tilata vain traktorikangasta, mutta sieltä piti tilata 35 €:lla, joten nämä muut kankaat ovat siksi tässä. No, kun halusin sitä traktorikangasta pakko oli tilata ei auttanut, vaikka eihän ollut hullumpia kankaita nämä muutkaan?
Marraskuu vuoden synkin kuukausi on alkanut, mutta kirkkaista, iloisista ja värikylläisistä kankaista saa valoa pimeisiin päiviin, joten eikun värien iloittelua marraskuussa!

Tervetuloa uudet lukijat ja kiitos kommenteista ja siitä kun käyt täällä vierailemassa!

Valoisaa marraskuun alkua!
Posted by Picasa

12 kommenttia:

  1. Ihania nuppusia! Kiva pussukan malli. Kävin katsomassa videon, ja opin sieltä myös minulle uuden tavan vetoketjun kiinnittämiseen, sen vetskarin päiden taittelun.Itse olen vaan ommellut reippaasti yli ja saanut aikaan välillä muhkurat pussukan yläkulmiin. Mitä laitoit välivuoriksi? Videossa näytti olevan jotain ohutta kuitukangasta tai vastaavaa.

    VastaaPoista
  2. Sieviä nuppupeittoja, noita olisi kiva tehdä välillä, en vain tiedä, onko pääkaupunkiseudulla vastaavaa toimintaa. Pussukkasikin ova kauniit, videon mallia on helppo muokata mieleisekseen.

    VastaaPoista
  3. Ihastuttavia ja kauniita nuppupeittoja, selkeitä ja raikkaita:)
    Kengänkorkomatto on ollut haaveissani varsinkin aina kun näen niitä, en saa vaan aikaiseksi tehdä sellaista.

    VastaaPoista
  4. Somia peittoja pienokaisille. Pussukoissasi on kiva malli ja kauniit kankaat. Kengänkorkomatto on ollut suunnitelmissani jo kauan, mutta ehkä sitten joskus.........

    VastaaPoista
  5. Olen löytänyt useampiakin erilaisia traktorikankaita Eurokankaan tilkkutyölaarista, *vink-vink*! Eurokankaassa on myös traktoriaiheisia fleecekankaita (John Deere).
    *
    Ihania pikkupeittoja - kyllä tulisi valinnan vaikeus! Ja pussukat on tosi sopia! Alkoikin taas tilkkutyö kutkutella, pitäisikös tästä lähteä etsimään ompelukonetta...

    VastaaPoista
  6. Minäkin kokeilin tuota pussukkamallia, mutta siitä ei tullut noin hieno kuin sinun pussukat :)

    VastaaPoista
  7. Nätit nuppupeitot. Pussukkafanina tykkään tuosta mallista. Kankaat ovat kauniita ja inspiroivia. Mikä sen kivempaa kaamosterapiaa, kuin kauniit kankaat.

    VastaaPoista
  8. Kylläpä täältä löytyikin suloisia tilkkutöitä! :)

    VastaaPoista
  9. Voi sinua, kun olet taas tehnyt kaunista. On sinulla hyvä värisilmä ja tuo siisteys töissäsi ihailtavaa !
    Mukavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
  10. Quanti bei lavori, le borse sono magnifiche, mentre per le copertine forse ti copio qualche idea, baci, Assunta.

    VastaaPoista
  11. Aaahh kun ihania nuppupeittoja ja pussukat ovat siis niin herkullisia. Klackmattanista tulee upea, olet siihen valinnut lankavärejä mun makuun!!!!!!

    VastaaPoista
  12. Tosi kauniita peittoja ja pussukoita. Ja tuo mattotekniikka on varsin mielenkiintoinen ja tulos kaunis.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...