maanantai 30. syyskuuta 2013

Ruutua ja raitaa

Tänään opiston kurssilla opettelimme tekemään neliskulmaisista paloista tilkkuruutuja ja nämä sain aikaiseksi illan aikana. Leikkasin useamman palan, joten teen näitä enemmänkin, katsotaan mitä niistä sitten syntyy.

Viimekeväänä värjäämäni punainen kangas oli täynnä nöyhtää ja syypää on tuo kuvassa alimmaisena oleva ryppypellava, jonka tyhmyyksissäni laitoin samaan pesuun kaikkien värjättyjen punaisten kanssa. Keväällä en viitsinyt putsata kankaita, mutta nyt se oli tehtävä, kun kankaita käytän, joten pesin kaikki muut punaiset vielä yhden kerran ja sitten putsasin ne teippirullalla molemmilta puolilta. Teippirulla täyttyi ja pinta piti koko ajan vaihtaa, huh, huh mikä urakka, mutta nyt se on tehty. Niinhän sitä sanotaan, notta tyhmästä päästä kärsii koko kroppa!

Tälläistä siitä sitten tuli ei vielä ole valmis laitan kuvaa kun on, ylimmäinen on kuvattu päivänvalossa ja alimmainen sisällä, joten siksi värit ovat hieman erisävyiset.

Ihana punainen krysanteemi kukkii etukuistilla komiasti.
 
Vaahtera "palaa" punaista väriä etu pihalla.

Sammalkivimetsä Köklotissa
 
 
Viikko taas vierähti nopeasti ja on oltu käärmenäyttelyssä Botniahallissa, Seinäjoella teatterissa kattomassa "Sata kesää, Tuhat Yötä" Paula Koivuniemen lauluista tehtyä, kuten Marko Maunuksela sanoo "Härmä karaoke"- iltaa,  siellä sai nimittäin laulaa mukana. Tykkäsin, harmi vain, että Paula ei itse ollut paikalla.
Nyt viikonloppuna olimme perheen kanssa Vaasan saaristossa Köklotissa. Kalaakin tuli jonkun verran, poika sai pari haukea virvelillä ja isäntä verkoilla muutaman appuran. Itselläni oli muutama lomapäivä, mutta ei oikein pihallakaan saanut mitään tehdyksi, kun satoi aina niinä päivinä kun olin kotona.

Lämmin kiitos kommenteista ja kiva kun piipahdat täällä.

Iloista viikon alkua kaikille!
Posted by Picasa

6 kommenttia:

  1. Kaunista punaista:)
    Jotain kivaa näytää olevan työn alla:)

    VastaaPoista
  2. Mainio vehje, tuo teippirulla. Kauniita syksyisiä kuvia hehkuvissa väreissä.

    VastaaPoista
  3. ihanaa väriloistoa vielä näin syksylläkin. Nuo kukat ja sammalmättäät. upeita. Eikä jää vähäisemmäksi ompeluksesikaan :)
    Mukavaa lokakuuta ♥

    VastaaPoista
  4. Ihanaa punaista, sekä kukat/lehdet että ompelukset! Kuivausrumpu on muuten tosi kätsä jos vahingossa on nöyhtää tarttunut.

    VastaaPoista
  5. Siamo già a fine settimana e posso solo augurarti un buon fine settimana.
    P.S. Sono curiosa anch'io di vedere il lavoro finito.I toni del verde utilizzati mi piacciono molto. Assunta.

    VastaaPoista
  6. Upeaa syksyn väriloistoa. Sammalmättäille voisi vaikka kellahtaa katselemaan puunlatvoja. Suloinen tuo norsukangas.
    Terv. Paula

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...