tiistai 17. syyskuuta 2013

Pikkupojan peitto.

Pikkupojan peitto on valmistunut ja luovutettu, joten voin julkaista siitä otetut kuvat. Väritoiveena oli turkoosi ja keväällä värjäämäni vaaleat turkoosit kankaat pääsivät tähän pääväriksi ja kaksi muuta tummempaa turkoosia kankasta ovat 2012 Tampereen messuilta ylläripaketista olevia, joissa oli samaa värisävyä kuin värjätyissä kankaissa. Tätä peittoa oli kiva tehdä koska pidän itse myös turkoosista väristä ja tämä on erityinen, kuten lupasin tuossa postauksessa ja onneksi osa kankaista kävivät tähän ja siksi on erityinen, koska tehty pitkäaikaisen työkaverini ja ystävän ensimmäiselle lapsenlapselle.

Ylläripaketissa olevat kankaat loppuivat, enkä saanut enää tehtyä paneelikankaasta neljättä kuvariviä ja jouduin hieman säveltämään, kun peittoa piti jatkaa, muuten siitä olisi tullut liian lyhyt, mutta ainakin pari kangaspalaa sain upotettua tähän peittoon, joten se on hyvä. Peitto on kooltaan n.85 x 110 cm.

Peitto on tikattu kokonaan koneella, jopa reunakaitale, vaikka yleensä sen ompelen käsin.Kulmat eivät oikein taaskaan onnistuneet ja siksi päätin tänä talvena harjoitella tekemällä patalappuja, joissa harjoittelen kulmien tekemistä, että se sujuisi, eikä joka kerta tarvitsisi miettiä, että miten se nyt tehtiinkään. Taustakankaana on flanellikangas, jossa oli turkoosin värisiä kuvioita. Tuossa pienessä lapussa on pojan nimi ja syntymäpäivä. 
 
Tämä kuva on otettu sisällä ja kuvassa näkyvät kankaat paremmin ja tikkaukset, jotkat noudattelevat saumoja, välikaitaleita en tikannut ollenkaan, halusin säilyttää ne tikkausvapaana.

Viikonloppuna teimme pienen reissun Tampereelle, siitä seuraavassa postauksessa. Pimeät illat saavat taas aikaan sen, että ompelukone kutsuu ja mikä ihaninta opiston tilkkuillat alkoivat eilen ja tänä syksynä kertaamme perusasioita, joten kiva katsoa mitä kivaa saamme aikaan. Olen ilmoittautunut  toisellekin kurssille tälle syksylle, mutta siitä lisää kun asia on ajankohtainen.


Iloista viikonjatkoa!
Posted by Picasa

11 kommenttia:

  1. Kauniit värit, onnistunut kokonaisuus - kelpaa sen alla tai päällä pikkumiehen pötkötellä :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis selkeä peitto. On vauvelin kiva katsella kisuja, leijonia ym. eläimiä

    VastaaPoista
  3. Ei kuule mitään vikaa kulmissa, kyllä kulmat saavat olla pehmeitä. Saa ja pitää näkyä kädenjälki! Omaat niin ison taidon, että saat olla iloinen!
    Tuletko Seinäjoen käsityömessuille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      En tiedä vielä ihan varmasti tulenko...katsotaan.

      Poista
  4. Ihana peitto ja ihanat värit!!!!!!! Minäkin olin Tampereella viikonloppuna.

    VastaaPoista
  5. Kaunis turkoosi! Raikas kokonaisuus.

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihana. On tuossa pikkuisella katselemista ja ihmettelemistä :)

    VastaaPoista
  7. Tosi nätti peitto ja ihanat kuvat. Kuvistahan voi keksiä iltasadun aiheenkin.

    VastaaPoista
  8. What a cute quilt for a little boy.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...