sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kisat, kesäteatteria ja markkinat

Pariviikkoa sitten Vaasassa oli Kalevalan kisat ja olimme isännän kanssa katsomassa sunnuntain loppukilpailuja. Oli mahtava kisatunnelma ja kiva oli nähdä livenä Suomen urheilijoita. Sää oli mitä parhain.
 

Minun kesääni kuuluu usein myös kesäteatteri ja tänä kesänä olen käynyt peräti kolmessa sellaisessa, heinäkuussa kävin katsomassa Lappajärven Halkosaaressa "Päivänsäde ja menninkäinen" ja Kauhajoella "Pohjalaisia" ja viikko sitten Turussa katsomassa kuvassa allaolevan esityksen. Mikään ei oikein ollut nyt mitenkään erityisen hyvä tai mitenkään mieleen jäävä, mutta kaikissa oli hyvää musiikkia. Kauhajoen esitys oli täysin harrastaja näyttelijöiden esittämä ja siten ollen ehkä paras näistä jos nyt pitäisi näistä valita ja mainita.

Näihin teatteri matkoihin kuuluu yleensä myös ruokailu ja Halkosaaren käynnillä kävimme Punaisen tuvan viinitilalla, Kauhajoella kunnantalon ruokalassa ja Turussa kävimme kauniissa Samppalinnan ravintolassa, josta alla kuva. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, kuten aina. Kaikissa kesäteatteri päivissä sää on suosinut eikä ole satanut tai ollut oikein kylmä. 

Tänään kävimme isännän kanssa Isonkyrön 1700-luvun markkinoilla, söimme kesän ainoat paistetut muikut ja ostimme iltapäiväkahville paikallisen leipojan korvapuustit. Sotamiehet esittivät ammunta näytöksen pappilanvainiolla ja pauke oli kova. Kyllä vanhanajan sota on tarvinnut paljon miehiä, niin työlästä oli kaikkien tykkien ja aseiden lataaminen.

Kävimme myös Isonkyrön vanhassa kivikirkossa joka on rakennettu 1304. Komia kirkko ulkoa ja sisältä. Tässä kirkossa on säilynyt kaikki alkuperäiset seinämaalaukset, eivätkä ole jääneet rappausten alle kuten monissa vanhoissa kirkoissa on käynyt ja niitä onkin kaikki seinät täynnä.
 
 
 
 

Edellisenä kesänä istuttamani "Jackmannii" kärhö kukkii tänä kesänä ensimmäisen kerran ja luulin, että siinä on sininen kukka, mutta eipäs ollukaan, vaan tälläinen ihanan utuisen vaalea kukka. Nuppuja oli laskujeni mukaan jopa seitsemän kappaletta ja tämä yksi oli jo auki, joten toivottavasti loputkin aukeavat vielä.

Kesälomalla kävin myös Laihialla Ahkeraliisassa ja sieltä ostin nämä kankaat. Näihin kankaisiin on jo suunniteltu käyttö tarkoitus ihme kyllä. Allaoleva kangas on harmaa, vaikka näyttää tässä sinisävyiseltä.

Isonkyrön 1700-luvun markkinoilta ostin vain nämä.

Isännän amppelimansikka on vähän myöhässä kukintansa kanssa tänä kesänä, saapi nähdä kerkiääkö  mansikat kypsyä tänä kesänä valmiiksi asti. Vaihdoin keväällä mullankin siihen.


Tulipas pitkä postaus toivottavasti jaksoitte lukea tänne asti. Seuraavassa postauksessa on jo tilkkutöitä.

Lämmintä alkuviikkoa!
Posted by Picasa

10 kommenttia:

  1. Kesäteatterissa on aina niin erilainen tunnelma kuin elokuvissa tai sisällä teatterissa. Se ja yhdet vanhan ajan markkinat kuuluvat minunkin kesääni. Mukavaa loppukesää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kyllä Suomi on mukavia tapahtumia täynnä kesäisin, Millään ei ennätä käydä kaikissa, missä haluaisi. Sinulla on ollutkin monipuolinen länsi-Suomen kierros. Kärhösi on upen värinen.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kesäohjelmaa!
    Äitini on maalannut taulun tuosta Isonkyrön kirkosta - muistaakseeni Isäni on kastettu siellä... :o)

    VastaaPoista
  4. Itse en reissannut lomalla ollenkaan. Kiitos tästä kiertomatkasta :)

    VastaaPoista
  5. Ihana kukka! Ja valkoinen on melkein hienompi kun sininen :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis tuo "pitsinen" valkoinen talo! Kesäteatterissa on tunnelmaa:)
    Kiitos mukavista kesäisistä kuvista:)

    VastaaPoista
  7. Kivaa kesäpuuhastelua. Tuo kirkko on niin upea, että taidanpa laittaa käymislistalle.

    VastaaPoista
  8. Hei vaan, Sukulainen! Oli aivan ihanaa treffata, taas kerran, vaikka väitinkin hiuksiasi uudenlaisiksi, heh. Itseäni harmittaa niin valtavasti, kun markkinajärjest.jälkeen pysyttelen vain omassa kojussani ja sitten jää paljon näkemättä, niin kuin nyt just noi pitsitkin! Vanhassa Kirkossamme on seinämaalaukset aivan sattumalta löydettyjä maalauksia! Nyt en muista minä vuonna ne ovat löytyneet ja sekin tapahtui vahingossa, joku oli huhun mukaan paukauttanut sisäseinään ja rappia oli lohjennut...ja niin aarteet löydettiin. Olikohan se ison vihan aikana, jolloin ne on pelossa muurattu piiloon.

    VastaaPoista
  9. Oli niiiiiiin sopivan pitkä postaus ja mielenkiinnolla aina luen kaikki sun tekstit!!!!!! Kiitos kuvista, olet ehtinyt monessa paikassa käydä ja pilkulliset kankaat houkuttelee aina.
    Mukavaa viikonvaihdetta sinulle (hyvä ompeluilma parhaillaan)!!!!!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen vierailulle ja kiitos kommentista:)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...